Italo Calvino: Jos talviyönä matkamies – Kuka olet, Lukija?

Jos koskaan yhden kirjan kuvaileminen tai tiivistäminen on mahdotonta, se on nyt. En saa otetta kirjasta, joka otti otteen minusta.

Italo Calvinon Jos talviyönä matkamies (Se una notte d’inverno il viaggiatore 1979, suom. 1983 Jorma Kapari, Tammi) on romaani romaaneista, romaanien romaani, kirja kirjoista tai ihan mitä vain. Kuvitteellisen Lukijan hahmon kautta kirjan lukija pääsee pohtimaan itseään ja tutustumaan kirjamaailman kaikkiin puoliin hämmentävällä matkalla.

Jos talviyönä matkamies on ollut minulle vähän ikuisuusprojekti. Muistan, että yritin lukea sen ensi kerran joskus ehkä yli kymmenen vuotta sitten, mutta en päässyt kovinkaan pitkälle. Joululomalla päätin vihdoin taistella sen loppuun asti. Ajattelin, että jos talviyönä matkamies, kyllä minäkin nyt sitten tämän. Kirjan 7nimikin kun on niin hieno!

Ja onpa hassua: Muistan aiemmin lukeneeni aivan eri kirjaa! En ollenkaan muistanut kirjan ideaa, vaan päässäni oli joku matkamies, talvinen miljöö ja tylsä juoni, aivan eri kirja. Tämä on hieman pelottavaa, sillä alan epäillä, että tästäkin kirjasta on olemassa eri versioita ja sekaannun pian itsekin johonkin hirveään sotkuun… Kertokaa minulle, ettei näin ole!

Kirja kirjalta

Jos talviyönä matkamies on hauska, oivaltava, puuduttava, raivostuttava, nerokas, ärsyttävä ja sekava kirja. En oikein tiedä, mistä aloittaisin. Kirjasta ei ole helppo sanoa mitään yksiselitteistä, sitä ei ole kovin helppo edes kuvailla. Se on malliesimerkki postmodernista romaanista, joka jo itsessään pakenee monia määrittelyjä. Oikeastaan ilkikurinen olisi kirjaa parhaiten kuvaava adjektiivi.

Kirjan tapahtumat lähtevät liikkeelle, kun Lukijaksi kutsuttu päähenkilö alkaa lukea Italo Calvinon romaania Jos talviyönä matkamies. Ollaan siis metatasolla – ja syvällä siellä. Lukijaa puhutellaan yksikön toisessa persoonassa. Alussa hän saa ohjeita teoksen lukemiseen:

”Säädä valo niin ettei se väsytä silmiäsi. Tee se nyt, sillä heti kun olet syventynyt lukemiseen sinun on mahdotonta liikkua. Aseta kirja niin ettei sivu jää varjoon – -. Yritä nyt ottaa huomioon kaikki millä voit välttää lukemisen keskeyttämisen. Savukkeet käden ulottuvilla, jos tupakoit, tuhkakuppi. Mitä vielä? Täytyykö sinun käydä pissalla? No, itsehän tiedät.”

Lukja ei kuitenkaan pääse teoksessa alkua pidemmälle, kun samat sivut alkavat toistua toiseen kertaan. Hän menee kirjakauppaan ja vaihtaa romaanin toiseen kappaleeseen, mutta sepä onkin aivan eri tarina – joka sekin katkeaa jännittävässä kohdassa.

Sama kuvio toistuu ja toistuu: yrittäessään saada käsiinsä Calvinon romaania lukeakseen sen loppuun Lukija tulee lukeneeksi kymmenen eri romaanikatkelmaa, jotka kuitenkin nekin syystä tai toisesta aina katkeavat alun jälkeen. Ah, miten postmodernin pirstaleista! Suuret tarinat ovat kuolleet! ”Kirja on riekaleina, purettu, se ei ole enää koottavissa, se on kuin tuulen poiskuljettama dyynin hiekka.”

Romaanikatkelmat ovat parodioita eri kirjallisuuden lajeista rikosromaanista eroottiseen perhedraamaan. Jotkut niistä ovat vetäviä, toiset puuduttavia. Mutta niiden kautta Calvino on saanut kirjoittaa monta eri kirjaa yksiin kansiin. Kriisissä kierittelevä kirjailijahahmo pohtii teoksessa:

”Jos ajattelen, että minun täytyy kirjoittaa yksi kirja, kaikki ongelmat siitä millainen tuon kirjan tulee olla ja millainen se ei saa olla, salpaavat minut ja estävät menemästä eteenpäin. Mutta jos ajattelen, että olen kirjoittamassa kokonaista kirjastoa, tunnen oloni yhtäkkiä keventyneeksi – -”

Kirjailijalle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin kirjoittaa kaikki kirjat, ”kirjoittaa kaikkien mahdollisten kirjailijoiden kaikki kirjat”. Senkö tulosta Jos talviyönä matkamies on?

Kirja kirjasta

Kirjoitin Umberto Econ Ruusun nimi -romaanista, että se on kirja kirjoista. Ja onhan näitä: kirjoja, jotka käsittelevät jollain tasolla kirjamaailmaa ja kirjoittamista tai joissa on esimerkiksi kirjailija henkilöhahmona. Jos talviyönä matkamies on kuitenkin yksi kirjallinen kirjakommentti, kokonainen metafiktiivinen romaanillinen asiaa lukijuudesta, kirjailijuudesta, kirjan maailmaan saattamisesta ja kirjan vastaanottamisesta.

Kirjan henkilöhahmoissa on Lukijaa ja Lukijatarta, kirjallisuusprofessoria, kustannustoimittajaa, kirjailijaa, kääntäjää, kirjaston asiakasta… Jokainen, joka on jotenkin kirjojen kanssa tekemisissä, vaikka vain tavallinen lukijakin, voi löytää jotain yhtymäkohtia hahmojen kanssa.

Päähenkilön Lukijan kautta lukijuuden pohtiminen sopii hyvin aiheeksi tällaiseen romaaniin, jonka lukeminen on todellinen kokemus ja kutsuu moniin tulkintoihin ja keskusteluihin. Kirjallisuudentutkimuksessa lukijaan alettiin kiinnittää huomiota vasta hyvin myöhään; lukijatutkimus sai alkunsa kunnolla vasta 1960–70-luvuilla, ja on selvää, että 70-luvun lopun Jos talviyönä matkamies on Calvinon kaunokirjallinen tutkielma aiheesta. Kirjan Lukija on lukija, jonka arvoitusta kirjallisuuden tutkijat yrittävät selvittää – eli kuka?

”Tälle naiselle – – lukeminen tarkoittaa kaikista pyrkimyksistä ja kannanotoista luopumista, valmiutta kuulla ääni, joka kuuluu silloin kun sitä vähiten odottaa, äänen josta ei tiedä mistä se tulee, jostakin kirjan ulkopuolelta, tekijän ulkopuolelta, tekstin konventioiden tuolta puolen; siitä mitä ei ole sanottu, siitä mitä maailma ei ole vielä pystynyt sanomaan itsestään ja johon sillä ei ole vielä sanoja.”

Onko lukija siis tekstin sisällä vai ulkopuolella? Kuinka paljon teoksen tekee Tekijä, kuinka paljon Lukija? Missä – ja mitä – on ”ulkopuolella”?

Kaiken kirjallisen seikkailun jälkeen romaanin lopussa eri lukijat kohtaavat kirjastossa ja vertailevat käsityksiään lukemisesta. Yksi lukee vain vähän kerrallaan, yksi lukee samoja kirjoja uudestaan, yhdelle tärkein on kirjan alku ja toiselle taas loppu, yksi unohtaa aina lukemansa… Lopulta alkuperäisen Jos talviyönä matkamies -kirjan arvoituskin alkaa ratketa yhdessä keskustelemalla – ehkä?

Minusta tämä on loistava lopetus kirjalle! Vaikka kirjoja luetaankin yksin, minusta lukukokemus jää vähän puolitiehen, jos en voi peilata omia ajatuksiani jonkun toisen kirjan lukeneen ajatuksiin. Enkä tietenkään ole yksin tätä mieltä: moninaiset lukupiirit ja uudempana ilmiönä lukemattomat (hehheh) kirjablogit, -podcastit ja -Instagram-tilit ovat osoitus siitä, että omia ajatuksia mutta myös omaa lukijuutta halutaan jakaa. Meistä jokainen on Lukija, mutta millainen? Eihän se selviä muuten kuin muiden kokemuksiin vertaamalla.

Huomaan, että Calvino saakin minut kirjansa sijaan pohtimaan itseäni lukijana. Hämmentävää – ja oivaltavaa.

Kirjaan liittyvä resepti: pestolasagne