Kirjat,  Muut tietokirjat

Niccolò Machiavelli: Ruhtinas – Hyvä vai paha hallitsija?

Niccolò Machiavellin Ruhtinas (Il principe 1513, ilm. 1532; suom. Taru Nyström, Basam Books 2021) on poliittisen kirjallisuuden klassikko, joka on saanut uuden, ajanmukaisen suomennoksen. Lorenzo de’ Medicille omistettu hallitsijan opas on monitulkintainen ja tarkkanäköinen tutkielma vallasta, politiikasta ja ihmisistä – tai ihmisestä – sen keskiössä.
Ruhtinas
Lilja on Firenzen symboli.

Uutuuksista todelliseen klassikkoon! Ruhtinas on länsimaiden tunnetuimpia hallitsemisen ja poliittisen kirjallisuuden klassikoita. Klassikoilla on tunnetusti hankala maine, ja aihepiiriltään koen Ruhtinaan olevan itselleni vaikea. Olin ehkä kuitenkin turhaan huolissani kirjan vaikeudesta, sillä tällainen ei-valtio-oppinut peruspirkkokin pystyi saamaan kirjasta jotain irti.

Ruhtinas vie lukijansa renessanssiajan Italiaan (jos voisin matkustaa aikakoneella, saattaisin hyvinkin matkustaa ensimmäisenä juuri tuohon aikaan – suoraan Firenzen Ponte Vecchiolle, kiitos!), mutta Machiavellin vaikutus ei toki jäänyt vain sinne. Machiavellin opit on yhdistetty viime vuosina esimerkiksi Venäjän presidentin (hän ei ansaitse tulla nimetyksi täällä) julmuuksiin ja erään Yhdysvaltojen ex-presidentin hulluuksiin.

Lahja Mediceille

Niccolò Machiavelli (1469–1527) oli filosofi, valtiotieteilijä, korkea-arvoinen virkamies ja kirjailija, joka syntyi, eli ja kuoli Firenzessä. Ruhtinas on varmasti hänen tunnetuin teoksensa, mutta samasta aihepiiristä hän kirjoitti myös teoksessa Valtiollisia mietelmiä (1518 tai 1519), minkä lisäksi hänen kirjalliseen tuotantoonsa kuuluu myös esimerkiksi komedioita.

Ruhtinaan uudessa suomennoksessa on teoksen aihepiiriin ja historialliseen kontekstiin hyvin johdattava esipuhe, jonka on laatinut filosofi ja politiikan tutkija Mikko Lahtinen. Hän nostaa esiin Machiavellin käyttämiä keskeisiä käsitteitä ja eri tulkintoja, joita Ruhtinaasta on tehty. Johdannon lisäksi Taru Nyströmin erinomaisen sujuva ja helppolukuinen uusi suomennos tekivät lukemisesta kevyempää kuin olin kuvitellutkaan.

Kirjan alun erilaisten ruhtinaskunnan tyypittelyjen ja kuvausten jälkeen siirrytään hyvin iskeviin lukuihin: ”Julmuudesta ja armollisuudesta – Tuleeko ruhtinaan pyrkiä olemaan enemmän rakastettu kuin pelätty vain päinvastoin” ja ”Keinoista, joilla ruhtinas välttää tulemasta halveksituksi ja vihatuksi”. Vaikka teksti vilisee historian tapahtumia ja nimiä, jotka eivät välttämättä nykylukijalle kerro paljonkaan, teksti on helppolukuista ja taidokasta proosaa – ja paikoin hyvinkin viiltävää:

On olemassa kolmenlaisella älyllä varustettuja ihmisiä. Jotkut ymmärtävät asioita omin neuvoin ja selittämällä; eräät taas eivät ymmärrä niin omin avuin kuin selittämälläkään.

Joku on saattanut tehdä yhteneväisiä huomioita ihmiskunnasta 500 vuotta myöhemminkin.

Machiavelli kirjoitti Ruhtinaansa aikana, jolloin Italia oli hajaannuksen ja rappion tilassa; ”Italia” tarkoitti pohjoisen kaupunkivaltioita, Keski-Italian kirkkovaltiota ja etelän monarkioita ja ulkomaisia valloittaja-armeijoita, jotka olivat lisäksi jatkuvassa konfliktissa keskenään. Vallassa olevat havittelivat vain omaa etuaan, eikä kansa päässyt osallistumaan hallitsemiseen. Tässä Machiavelli näki ongelman: uuden hallitsijan ei tulisi enää riistää kansaa vaan sallia tälle ammatin harjoittaminen, omaisuuden kasvattaminen – ja valtion kehittäminen.

Machiavelli näki ajan olevan otollinen uudelle osaavalle ja arvostelukykyiselle hallitsijalle, joka toimisi kunniakkaasti ja kokonaisuutta palvellen. Uuden ruhtinaan tulisi ymmärtää, että hän tarvitsee kansan puolelleen. Machiavellin ajatukset vallan ulottamisesta harvoilta monille kuulostavat aika… tasavaltalaisilta? Yhtenäinen Italian valtio olikin yksi Machiavellin ajatuksista, mutta se toteutui vasta yli 300 vuotta hänen kuolemansa jälkeen.

Ruhtinas on omistettu Lorenzo de’ Medicille (1449–1492), Firenzeä hallinneen Medicien mahtisuvun johtohahmolle. Ruhtinas alkaakin luvulla, jossa Machiavelli ”tervehtii suurta Lorenzo de’ Medici nuorempaa”. Luvussa hän kertoo koonneensa teokseen kaiken suurmiesten tekojen tuntemuksensa.

Synkkä maine

Machiavellin nimi on monelle tuttu termistä machiavellismi, jolla tarkoitetaan häikäilemättömän kylmää ja julmaa valtapolitiikkaa. Vaan onko Machiavellin julma jälkimaine oikeutettu? Onko Ruhtinas oikeasti tällainen häikäilemättömään vallankäyttöön kannustava opas? Itse olin ollut tässä uskossa, mutta asiaa tutkisteltuani löysin myös toisenlaisia näkemyksiä.

Viime kesänä juuri sopivasti Firenzessä ollessani Yle Areenan podcasteihin ilmestyi toimittaja Mauri Aholan kaksijaksoinen Machiavelli – piru, narri vai vapauttaja? -ohjelma. Se on matka ”pahamaineisen filosofin jäljille” ja sopi erinomaiseksi alustukseksi Ruhtinaan lukemiselle. Ohjelman ensimmäinen jakso keskittyy pitkälti Machiavellin (ja yleisestikin hänen aikalaistensa) elämään renessanssiajan Italiassa, ja toisessa jaksossa paneudutaan sitten ydinkysymykseen: miksi Machiavellilla on edelleen niin huono maine?

Huono maine perustuu pitkälti siihen, että Ruhtinas ei ole mikään ihanneyhteiskunnan kuvaus. Machiavelli kuvaa siinä asioita sellaisina kuin ne ovat, ei sellaisina, kuin niiden tulisi olla. Hän pyrkii Ruhtinaassa kuvaamaan hallitsijalle, miten kansa tämän näkee.

Mutta koska tarkoitukseni on kirjoittaa teos, josta on lukijalleen hyötyä, pidän parempana kuvata asioita totuudenmukaisesti kuin mielikuvituksella maalaillen. Monet ovat kuvitelleet ruhtinaskuntia ja tasavaltoja, joita ei todellisuudessa ole koskaan ollut olemassa.

Kuten klassikoita usein, myös Ruhtinasta on luettu ja tulkittu eri aikoina – ja varmasti edelleen näinä päivinä – eri tavoin: sitä on pidetty niin julmuuksien oppaana kuin tyrannien pahimpien temppujen paljastuskirjana ja jopa satiirina. Ruhtinas on nähty myös moraalittomana ja uskonnonvastaisena: ilmestymisensä jälkeen katolinen kirkko kielsi sen.

Jos Ruhtinas todella on jonkinlaisen ”machiavellismin” mukainen julmuusopas, mikä sen tarkoitus on? Tarvitsevatko julmat hallitsijat todella oppaita? Esimerkiksi renessanssiajan Italian mahtisuvut saivat hallitsemisoppinsa jo verenperintönä – eivät he tarvinneet vinkkejä oman edun tavoitteluun, sillä siihenhän heidän koko valtansa perustui. Tämän päivän vinksahtaneet hallitsijatkin tarvitsisivat ihan toisenlaista self-helppiä.

Ruhtinas vaatii lukijaltaan tarkkaavaisuutta ja perehtyneisyyttä, jotta siitä saa mahdollisimman paljon irti. Lukiessa teoksesta tehdyt eri tulkinnat tulevat väkisinkin mieleen, mikä onkin kiinnostava lukutapa: julmaa, käytännönläheistä vai kenties kettuilua?

Lue renessanssin Italiasta myös:
Kirjaan liittyvä resepti: toscanalainen papupata

8 kommenttia

  • Leena Laurila

    Kiitos, voi olla että tyydyn tähän, vaikka teos on maineikas, uusi suomennoskin. ”Vallassa olevat havittelivat vain omaa etuaan, eikä kansa päässyt osallistumaan hallitsemiseen.” Näinhän se on kun puhutaan näistä nykyisistä, jotka näyttävät toteuttavan sitä kliseistä macchiavellismiä. Kansa pääsee osallistumaan vain tykinruokana.

    • Kirja ja keittiö

      Olet oikeassa, ei tätä lukiessa voinut millään olla miettimättä eräitä nykyhallitsijoita. Mitähän heillä oikein pitäisi luetuttaa? Joka tapauksessa minulle antoisinta tässä Ruhtinaassa oli ylipäänsä aihepiiriin tutustuminen ja varsinkin Machiavellin monet tulkinnat.

  • Esmeralda / Esmeraldan eetos

    Ihmettelen kyllä, etten ole tätäkään teosta lukenut, luulisi tämän kuuluneen jo opintoihin. Kiehtovasti kuvailit kirjan antia, joten saattaapa jäädä vieläkin lukematta 😃 mutta arvaa mitä! Luulin ensin, että otsikon ruhtinas tarkoittaa Tiikerikissan ruhtinasta. Minulla on nyt siitä luettu kolmasosa. Huvittaa kuvailu monessa kohtaa (esim ruhtinas ammeessa ja tutiseva rommihyytelö), mutta samalla myös vähän raskasta luettavaa. Mutta aion lukea loppuun!

    • Kirja ja keittiö

      Tiedätkö mitä: kyllä tämä oli paljon vetävämpi kuin se Tiikerikissa 😀 Tämä oli veitsenterävää, kun taas Tiikerikissa oli juuri noita menneen maailman tutisevia rommihyytelöitä ja pölyisiä verhoja, vähän kuin Tuulen viemää Sisiliassa (paitsi että teininä rakastin Tuulen viemää, Tiikerikissa taas ei tehnyt lainkaan samaa vaikutusta). Mahtavaa, jos aiot lukea sen loppuun, tsemppiä!

    • Kirja ja keittiö

      Ja kiitos! Joskus sitten sattuu kohdilleen. Pääsi pieni Firenzen-matkamuistokin kuvan kulmaan 🙂

  • Viiru

    Minulla on tämä hyllyssä italiaksi, enpä ole vielä tullut lukeneeksi :). Kirja on löytänyt luokseni ensimmäisten kuukausien aikana täällä, kun menimme hakemaan netistä käytettynä ostettua vaatekaappia. Paikan päällä tuli katseltua muitakin tavaroita (kyseessä oli siis myyjän edesmenneen äidin asunto, jonka tyhjennys oli meneillään). Olin valmis maksamaan tästäkin, mutta mies totesi, että hän auliisti lahjoittaa kirjan ”kulttuurista kiinnostuneelle” :D. Omassa painoksessani on esitetty rinnakkain Machiavellin alkuperäinen teksti ja nykyitaliaksi mukautettu versio, mikä on mielestäni onnistunut ratkaisu :). Vastaavaa lähestymistapaa näkyy täällä toisinaan runokirjoissa. Mielestäni kiva tapa, sillä näin sekä alkukielinen että käännös saavat ansaitsemansa tilan 🙂 (ja meikä päsee lukemaan välillä jollain muullakin kielellä kuin italiaksi hehe)

    • Kirja ja keittiö

      Oi mikä aarre sinulla on! Ja vaikkei kirja vielä olisi luettuna, ainakin sillä on hieno tarina. Minustakin tuo kahden kielen rinnakkaisuus on hieno ratkaisu, varsinkin runoissa. Olisi kyllä myös hienoa nähdä tästä alkuperäinen teksti!

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *