Ruoka
-
Paenneet simpukat: Simpukkapasta ilman simpukoita
Tänään on keittiössä apokalyptiset tunnelmat. Maailmanloppuun on aiheellista varautua myös ruokapöydässä. Se tarkoittaa luovia ratkaisuja, joista hyväksi esimerkiksi käy napolilainen simpukkapasta ilman simpukoita, spaghetti alle vongole fujute. Köyhästä keittiöstä ovat simpukatkin paenneet (napol. fujute, ital. fuggite)! Simpukkapasta ilman simpukoita saa lisäpontta myös muusta kuin italialaisesta nykykirjallisuudesta: viimeisimmän kirjapostaukseni Paolo Giordanon Tasmania -romaani käsitteli apokalypsia ja siihen varautumista, mutta simpukkatuhoon löytyy kirjallinen esimerkki lähempääkin. Anni Kytömäen Finlandia-voittajaromaanissa Margaritassa (Gummerus, 2020) yksi kertojista on uhanalainen jokihelmisimpukka Margaritifera margaritifera. Kytömäki on omistanut kirjan ”maan ja veden hiljaisille – niille, jotka yhteiskunnassa ja ekokriisissä ovat vaarassa jäädä jalkoihin”. Margaritan luettuaan simpukat eivät enää lukijalle maistu, jos ne aiemmin ovat maistuneetkaan. Siksi simpukkapasta ilman simpukoita…
-
Nonna Pinan caponata
Tällä kertaa päästän irti sisilialaisen anoppini Giuseppinan, joka myös Nonna Pinana meillä tunnetaan. Nonna Pina on – tietenkin – erittäin taitava kokki, eivätkö kaikki italialaiset isoäidit ja anopit ole? Viime kesän Italian-matkalla vietin paljon laatuaikaa anopin keittiössä. Kaikilla perheenjäsenillä oli nonnalle omat toiveensa, mutta minulla toive numero uno oli nonnan sisilialainen kasvispata, caponata. Kunnon nonnien tapaan nonna Pinalla on oma salaisuutensa, jonka ansiosta hänen tekemänsä caponata on – luonnollisesti – maailman parasta. Nonna Pina kävi tänä syksynä meillä Suomessakin kokkailemassa, ja caponata oli jälleen toivelistan kärkipäässä. Sitä hän laittoi meillä kotikeittiössä, kun ruskan ihailulta ja pullakahveilta ehti. (Nonna Pina rakastaa kardemummaista pullaa, ja kardemummapussit ovatkin kätevän pieni ja kevyt Suomen-tuliainen, kun suuntaamme…
-
Mihin piparjuurta käytetään? Etelä-Italiassa ainakin munakkaaseen
Piparjuuri on minulle tuntemani vieras. Toki tunnen kasviksen ja sen pippurisen pistävän maun, mutta en oikeastaan osaa sanoa, mihin piparjuurta käytetään tai missä olen sitä edes syönyt. Mieleeni tulee vain sushi ja wasabi – mutta oikeassa wasabitahnassahan ei piparjuurta edes ole (useimmiten syömässäni kauppakeskus-sushissa tosin takuulla kyllä). Piparjuureen piti siis perehtyä paremmin nyt, kun on Suomessa sesonkiaikakin vielä käsillä. Voimakkaan makuinen piparjuuri sopii parhaiten pikantiksi piristeeksi rasvaisiin ja muuten raskaisiin ruokiin, esimerkiksi majoneesien ja kastikkeiden joukkoon. Ruokaohjeita etsiessäni törmäsin sopivasti viimeksi lukemani Tuntemani vieraat -romaanin tapahtumapaikan, Etelä-Italian Basilicatan alueen tyypilliseen ruokaan: piparjuurimunakkaaseen. Rafanata-nimellä tunnettu piparjuurimunakas sisältää munien ja piparjuuren lisäksi myös perunaa ja pecorinoa – hieman raskaahko ruoka siis tässäkin…
-
Panzanella: Toscanan kesä lautasella
Kesä on kääntynyt Suomessa jo auringonlaskun puolelle, mutta Italiassa kesälomakausi on vielä – kirjaimellisesti – kuumimmillaan. On siis oikea hetki vielä kerran makustella Italian kesää! Jos haluaa kiirehtiä ennen syksyn kylmiä tuulia, nopea ja helppo toscanalainen panzanella on hyvä valinta näihin elokuun viimeisiin päiviin. Kirjoitin viimeksi Marja Vesalan kirjasta Vuosi Toscanan kukkuloilla. Se oli ihana seikkailu toscanalaisen maaseudun vuodenkiertoon. Satokausi määrittelee pitkälti sen, mitä Toscanassa ja Italiassa muutoinkin tarjoillaan ruokapöydässä. Vesalan kirjassa nostetaan kesällä pöytään panzanella, jonka valmistaa Vesalan toscanalainen tuttava Gina: ”Kun Gina valmistaa panzanellaa, hän pehmentää ensin leivän liottamalla sitä vedessä. Sitten tulee tärkeä vaihe, joka vaikuttaa panzanellan onnistumiseen: leivästä täytyy puristaa huolellisesti kaikki vesi pois. Ihan kaikki!…
-
Sitruunaiset vaniljakeksit ja murean keksitaikinan salaisuus
Olen ehkä useinkin maininnut, että monet italialaiset makeat leivonnaiset ovat minusta hieman tylsiä vaatimattomia. Otetaanpa vaikka nämä genovalaiset vaniljakeksit canestrelli, joista paikalliset ovat hyvin ylpeitä. Mitä erikoista näissäkin nyt on, tavallisia tomusokerikuorrutteisia keksejä? Missä hillo, missä suklaa, missä hippuset ja kuorrutteet? Eipä ihme, että italialaisilla on tapana aamupalalla kastaa kuivia keksejään kuumaan kahviin, eiväthän ne muuten edes menisi alas. Mutta tietysti asioita pitää aina tarkastella hieman sokerista pintaa syvemmältä. Nämä sitruunaiset vaniljakeksit ovat kieltämättä koostumukseltaan täydellisiä: samettisia ja mureita. Joihinkin canestrelli-ohjeisiin tulee keitettyä kananmunan keltuaista antamaan silkkistä koostumusta, mutta useita eri versioita testailtuaan Signore on nyt kehittänyt täydellisen reseptin, jossa oikeanlaisen keksitaikinan salaisuus on perunajauhojen ja tomusokerin käyttäminen – sekä…
-
Italialainen aamupala eli dolcempi vita heti aamusta
Kun olen kylässä Italiassa, yksi odotetuimmista hetkistä koittaa heti aamulla: italialainen aamupala. Ensimmäisen matka-aamun aamupala on tärkein: kun istun alas, hörppään cappuccinoa ja haukkaan cornettoa, tiedän, että nyt ollaan Italiassa. Näistä hetkistä, ensimmäisistä aamiaisista, on monta ihanaa muistoa. Suomessa aamupalani on ainakin viimeiset kymmenen vuotta ollut se sama: tuorepuuroa ja kotimaisia (pakaste)marjoja, mieluiten puolukoita. Kahvi meillä keitetään kyllä italialaisittain mutteripannulla, mutta muuten italialainen aamupala kuuluu vain Italiaan, sillä pitäähän arjen erota juhlasta! Italialainen dolce vita on klisee, joka pätee vain populaarikulttuurissa tai korkeintaan satunnaisen matkailijan elämässä. Yhdestä kohteesta makeaa elämää on kuitenkin helppo löytää – tai oikeastaan mitään muuta ei sieltä löydäkään: italialainen aamupala on poikkeuksetta makea. Tiedämme kuitenkin, että…
