Suolainen leivonta
-
Tuplasti hyvää: sardinialainen kasvispiirakka x2
Sardiniassa, ihanaa! Kiitos Antonella Aneddan, pääsen taas kurkistamaan sardinialaiseen keittiöön. Se on Suomessa aika vaikeaa, sillä sardinialaisia raaka-aineita ei täältä saa ja koko saaren ruokakulttuuri on muutenkin hyvin omaleimainen. Sardinialaisia kirjailijoitakaan ei varsinaisesti ole joukoittain suomennettu, joten nyt kun mahdollisuus tuli, piti ihan valmistaa ruokia kaksin kappalein: kasvispiirakka kahdella tavalla sardinialaisittain, prego! Sardinia on minulle todella mystinen paikka, joten saaren ruokakulttuurikin on jäänyt vähemmälle tutkimiselle. Olen kirjoittanut blogissa sardinialaisesta ruoasta vain kerran aiemmin. Silloinenkin ruokalaji oli hieman hankala, sillä siihen tarvittiin lampaanlihalientä, sardinialaista pecorinoa ja paikallista leipää. Monet sardinialaiset ruokakokeilut olen joutunut kotikeittiössä torppaamaan heti alkuunsa, koska oikeita raaka-aineita ei löydä Suomessa mistään – kuvaava esimerkki siitä, miten vaihtelevaa ”italialainen”…
-
Pääsiäisen suolainen piirakka pasqualina (ei nimi piirakkaa pahenna!)
Torta pasqualina, pasqualina-piirakka eli pääsiäisen suolainen piirakka ei ehkä suomalaisen korvaan kuulosta kovin herkulliselta. Hilpeyttä on joskus herättänyt myös itse pääsiäinen, Pasqua. (Sitten on vielä erikseen napolilainen kahvimerkki Paskà, mutta se ei sinänsä nyt liity tämän päivän teemaan eli pääsiäiseen.) Torta pasqualina on yksi lukuisista genovalaisista suolaisista piirakoista, joita rakastan. La torta pasqualina fra tutte le torte è la regina: pasqualina-piirakka on kaikkien piirakoiden kuningatar. Olen tästä toisaalta vähän eri mieltä, sillä en niin hirveästi välitä kananmunista. Ja ne ovat tässä piirakassa suuressa osassa, pääsiäisen suolainen piirakka kun on kyseessä. Piirakkaa tosin valmistetaan myös pääsiäisen ulkopuolella ilman munia nimellä torta di bietole (tai murteella turta de gee) eli yksinkertaisesti lehtimangoldipiirakka.…
-
Pinsa, roomalainen pizzahko
Apua, pizza on aina vähän jännä aihe. Voisi luulla, että kun kirjoittaa blogia italialaisesta ruoasta, tulisi useinkin kirjoitettua pizzasta. Mutta ei. Olen kirjoittanut siitä kolmen vuoden aikana vain kerran aiemmin ja silloin totesin, että Suomessa on nykyään huippuhyviä pizza-asiantuntijoita ja täältä saa hyvää sekä roomalaista että napolilaista pizzaa. Mitäpä uutta sanottavaa minulla siis voisi olla pizzasta? Samaa voisin todeta taas, mutta tuodaan kuitenkin pöytään vielä yksi juttu, josta ei löydy suomeksi Googlesta oikein mitään: pinsa. Se ei tosin ole pizzaa, mutta jonkinlainen pizzamainen pizzahko kuitenkin. Ja mikä se pinsa sitten on? Juutuin pitkiin keskusteluihin Signoren ja Googlen kanssa. Pinsa on siis eräänlainen pizzantapainen asia Roomasta, pinsa romana. Joku muukin…
-
Brushetta vai brusketta? Helppo ja vaikea bruschetta
Saku Tuomisella on hauska tarina bruschettasta: Yritin tilata eräässä Helsingin italialaisessa ravintolassa tomaattibruschettaa. Keskustelu sujui näin: – Saisinko yhden tomaattibrusketan. – Heh, se kyllä lausutaan brussccchhhetta. – Ei kyllä lausuta. – (Ivallisesti hymyillen) No, meillä asiakas on aina oikeassa, joten sovitaan sitten niin. Italian [k]:na ääntyvä ch on chieltämättä haastava poikkeus italian muuten melko hyvin suomalaiseen suuhun sopivaan ääntämykseen (viittaako Tuomisen kirjan nimi Italialaisen ruokakulttuurin abc ääntämisoppiin?), mutta oikeasti bruschetta ei ole yhtään vaikea juttu! Vai onko sittenkin? Tuominen nimittäin jatkaa vielä: Hyvässä bruschettassa (lausutaan siis brusketta) on kaikki suomalaisen hitin ainekset. Sen tekeminen on helppoa, se onnistuu aina, se on halpaa ja lisäksi se on täydellistä comfort foodia. Silti…
-
Grissinit: pitkät, helpot, rapeat
Grissini, grissinit vai grissinot? Miten näitä nyt nimittäisi? Aina välillä tulee kielellisiä pulmia ruokapöydässäkin. Mutta onhan meillä myös muffinsit, buutsit ja shortsit (joskus nekin jopa ruokapöydässä), joten olkoon nämäkin nyt tuplamonikolliset grissinit. Suomalaiseen suuhun (tai päähän) ei italian i-monikko aina oikein luonnistu. Taivutuksesta puheen ollen: näitähän ei muuten tarvitsekaan taivuttaa, pitkiä ja suoria kun ovat. Helppoa leivontaa! Grissinit ovat esimerkki ruoasta, jotka pitkään kuittasin vain ”italialaiseksi”. Nykyään olen sen sijaan aina valppaana: mistä eri ruokalajit oikeasti ovat peräisin? Olikin ilo oppia, että grissinit ovat kotoisin Torinosta. Kappas! Siispä yhdistin ne heti mielessäni Torinossa vaikuttaneeseen ja siitä kirjoittaneeseen Natalia Ginzburgiin. Harvemmat blogini reseptit sopivat oikeasti kirjan kanssa nautittaviksi, mutta näitä oli…
-
Ribollita eli toinen kerta toden sanoo
Lämmin keitto viimeisiin viileisiin päiviin! Italialaiseen syksyyn ja talveen kuuluva ribollita sopinee Suomessa lämpötilojen puolesta vielä kevääseenkin. Viime viikonlopun räntäsateessa tämä ainakin lämmitti mukavasti. Ribollita eli ”uudelleen keitetty” on Suomessakin melko tunnettu toscanalainen kasviskeitto. Tai tunnettu on ainakin jonkinlainen versio siitä. Olen ennenkin kirjoittanut siitä, että italialaisten ruokien kohdalla ulkomailla tuntuu Vespa usein lähtevän ihan käsistä, ja ruokien joukkoon eksyy milloin mitäkin ei-niin-autenttista (ananasta ja ketsuppia en halua blogissani edes mainita). Välillä myös törmää kaikenlaisiin reseptivirityksiin, jotka ovat ”italialaisia”. Suosikkini on ehkä ”italialainen voileipäkakku”, sillä eihän Italiassa tunneta koko voileipäkakkua! (Che schifo on valitettavasti ollut ainoa saamani kommentti kyseisestä ruokalajista, joka kyllä maistuu minulle.) Mutta! Eipäs nyt naureskella suomalaisille. Reseptit…
