-
Natalia Ginzburg: Kieli jota puhuimme – Kieli joka meitä yhdistää
”Kuinka monta kertaa minä tämänkin tarinan olen kuullut!” Natalia Ginzburgin Kieli jota puhuimme (Lessico famigliare 1963, suom. Elina Melander, Aula & Co 2021) kuvaa torinolaista perhettä 1930–1950-lukujen Italiassa. Omaelämäkerrallisessa teoksessa Ginzburg kertoo lapsuudenperheensä värikkäästä vuorovaikutuksesta ja kiertelemättömästä kielenkäytöstä lämmöllä ja huumorilla. Tunteet kuumenevat välillä pienestä, vaikka samalla taustalla vaikuttavat myös suuremmat yhteiskunnalliset voimat. Natalia Ginzburg (1916–1991) oli 1900-luvun merkittävimpiä italialaisia kirjailijoita, ilman nais-etuliitettäkin. Siksi harmittikin, kun olin jotenkin onnistunut jättämään huomiotta tämän, hänen pääteoksenaan pidetyn romaanin suomennoksen, joka ilmestyi alkuvuodesta. Mannaggia, mannaggia. Sain tietää kirjasta vasta maaliskuussa, kun luin Suomen Kuvalehdestä Silvia Hosseinin arvion tästä. Jos Silvia tykkäsi, haluan tykätä minäkin! Mutta siinä vaiheessa oli jo liian myöhäistä: kirjaston varausjono…
-
Giuseppe Tomasi di Lampedusa: Tiikerikissa – Ikuinen ja muuttumaton Sisilia
Ei mitään uutta Sisilian auringon alla? Giuseppe Tomasi di Lampedusan Tiikerikissa (Il Gattopardo 1958, suom. Tyyni Tuulio, WSOY 1959) sijoittuu 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Sisiliaan, aikaan Italian yhdistymisen alla ja sen jälkeen. Se kuvaa Molempain Sisiliain kuningaskunnan romahtamista Salinan ruhtinasperheen näkökulmasta. Kirja koostuu kahdeksasta eri osasta, jotka kuvaavat eri ajanjaksoja osin eri henkilöhahmojen näkökulmasta. Tämä Tiikerikissa on ollut minulla projektina… pitkään. Se on klassikko, siinä on hienoja aineksia – ja minusta se on puuduttava. Se on todella puuduttava. Kun keväällä luin Eero Hämeenniemen Etelä-Italian matkoista ja hänen kotitalostaan, jossa aiemmin asui Tiikerikissan kirjoittaja Giuseppe Tomasi di Lampedusa, päätin vihdoin tarttua tiikerikissaa karvoista ja saada tämän kärsimyksen päätökseen. Tiikerikissa jatkaa…
-
Paolo Giordano: Alkulukujen yksinäisyys – Mikä on yksinäisyyden kaava?
Kun kaksi rikkinäistä kohtaa, voiko heistä yhdessä tulla yksi ehjä? Voiko lapsuuden traumasta päästä yli? Paolo Giordanon Alkulukujen yksinäisyys (La solitudine dei numeri primi 2008, suom. Helinä Kangas 2010, WSOY) kertoo Alicesta ja Mattiasta, kahdesta nuoresta, joiden lapsuuden onnettomuudet varjostavat heidän myöhempää elämäänsä. Elämä tuntuu kohtelevan heitä kaltoin, mutta niin he kohtelevat myös itseään – ja toisiaan. Alkulukujen yksinäisyys on yksi hienoimpia ja kiehtovimpia romaanin nimiä, joita tiedän. Alkuluku on luku, joka voidaan jakaa vain itsellään tai ykkösellä, ja se johdattaa yhteen kirjan teemoista, joka on yksinäisyys. Kirjailija Paolo Giordano on paitsi kirjailija myös väitellyt fyysikko – kiinnostavaa sekin. Alkulukujen yksinäisyys on hänen ensimmäinen romaaninsa, ja se voitti ilmestymisvuonnaan…
-
Paolo Cognetti: Kahdeksan vuorta – Määrittääkö synnyinpaikka meidät?
Ikiaikaiset teemat: ystävyys, aikuiseksi kasvaminen, oman tien etsiminen. Millaisia erityispiirteitä ne saavat, kun ympärillä on karu ja julmakin vuoristo? Paolo Cognettin Kahdeksan vuorta (Bazar 2017; Le otto montagne, suom. Lotta Toivanen) kertoo Pietron ja Brunon ystävyydestä lapsuudesta aikuisuuteen. Milanolainen Pietro viettää kesänsä vuoristossa, jossa ystävystyy köyhän vuoristolaisperheen Bruno-pojan kanssa. Lapsina pojat seikkailevat yhdessä vuorilla, mutta aikuisuus vie heitä eri suuntiin. Vuoret tuovat heidät lopulta kuitenkin uudelleen yhteen, lopulta dramaattisin seurauksin. Cognetti oli minulle kirjailijana uusi tuttavuus. Kahdeksan vuorta on hänen kuudes teoksensa. Se voitti vuoden 2017 Premio Strega -palkinnon, ja palkintoehdokkaana Cognetti oli ollut jo aiemmin vuonna 2012. Premio Strega on Italian arvostetuin kirjallisuuspalkinto, jota on vuodesta 1947 alkaen jaettu…
