-
No onkos tullut kesä: calabrialaisen joulupöydän kukkakaalipihvit
Värikäs, valoisa ja vilkkuva italialainen joulu on monessa mielessä suomalaiseen hämärään ja hartaaseen jouluun hiljenemisen vastakohta. Aihe ansaitsisi ihan oman postauksensa, mutta esimerkin italialaisesta joulusta tarjoilkoot nyt Mezzogiornon eli ”Keskipäivän maan” aurinkoiset kukkakaalipihvit, joita tarjoillaan Calabriassa – kyllä vain – joulupöydässä. Aiemmin olen esitellyt blogissa napolilaisen joulupöydän kukkakaalisalaatin, joten tuo joulun varsinainen sesonkikasvis ei ole ennestäänkään tuntematon. Nyt, kun Etelä-Suomessakin saadaan joulukuussa ihailla oikeaa talven ihmemaata, kukkakaalipihvit ja -salaatit tuntuvat suomalaisen mielestä aivan sopimattomilta. No, laitetaan ohje talteen ensi kesää varten. Silloin muuttuu Suomikin ikuiseksi auringonpaisteeksi ja siispä todelliseksi Keskipäivän maaksi. Etelän joulupöydästä ei sortteja puutu ja uppopaistetut ruoat ovat erottamaton osa joulua niin Apuliassa kuin Calabriassakin eli siinä syvässä…
-
Paenneet simpukat: Simpukkapasta ilman simpukoita
Tänään on keittiössä apokalyptiset tunnelmat. Maailmanloppuun on aiheellista varautua myös ruokapöydässä. Se tarkoittaa luovia ratkaisuja, joista hyväksi esimerkiksi käy napolilainen simpukkapasta ilman simpukoita, spaghetti alle vongole fujute. Köyhästä keittiöstä ovat simpukatkin paenneet (napol. fujute, ital. fuggite)! Simpukkapasta ilman simpukoita saa lisäpontta myös muusta kuin italialaisesta nykykirjallisuudesta: viimeisimmän kirjapostaukseni Paolo Giordanon Tasmania -romaani käsitteli apokalypsia ja siihen varautumista, mutta simpukkatuhoon löytyy kirjallinen esimerkki lähempääkin. Anni Kytömäen Finlandia-voittajaromaanissa Margaritassa (Gummerus, 2020) yksi kertojista on uhanalainen jokihelmisimpukka Margaritifera margaritifera. Kytömäki on omistanut kirjan ”maan ja veden hiljaisille – niille, jotka yhteiskunnassa ja ekokriisissä ovat vaarassa jäädä jalkoihin”. Margaritan luettuaan simpukat eivät enää lukijalle maistu, jos ne aiemmin ovat maistuneetkaan. Siksi simpukkapasta ilman simpukoita…
-
Panzanella: Toscanan kesä lautasella
Kesä on kääntynyt Suomessa jo auringonlaskun puolelle, mutta Italiassa kesälomakausi on vielä – kirjaimellisesti – kuumimmillaan. On siis oikea hetki vielä kerran makustella Italian kesää! Jos haluaa kiirehtiä ennen syksyn kylmiä tuulia, nopea ja helppo toscanalainen panzanella on hyvä valinta näihin elokuun viimeisiin päiviin. Kirjoitin viimeksi Marja Vesalan kirjasta Vuosi Toscanan kukkuloilla. Se oli ihana seikkailu toscanalaisen maaseudun vuodenkiertoon. Satokausi määrittelee pitkälti sen, mitä Toscanassa ja Italiassa muutoinkin tarjoillaan ruokapöydässä. Vesalan kirjassa nostetaan kesällä pöytään panzanella, jonka valmistaa Vesalan toscanalainen tuttava Gina: ”Kun Gina valmistaa panzanellaa, hän pehmentää ensin leivän liottamalla sitä vedessä. Sitten tulee tärkeä vaihe, joka vaikuttaa panzanellan onnistumiseen: leivästä täytyy puristaa huolellisesti kaikki vesi pois. Ihan kaikki!…
-
Gnocchivuoka ja 5 muuta asiaa Sorrentosta
Tämän päivän postaus vie meidät kahteen paikkaan: uuniin ja Sorrentoon. Uuniin menee gnocchivuoka gnocchi alla sorrentina eli gnocchit sorrentolaisittain, ja lopuksi on hyvä tarkastella Sorrentoa vähän muustakin kuin gnocchi-näkökulmasta. Gnocchit eivät muuten ole lainkaan huonoin juttu Sorrentossa! Gnocchit (tai gnocchi tai gnoccot, miten näihin monikkoihin suhtautuukaan) ovat Suomessakin hyvin tunnettuja pehmoisia peruna–pastapalleroita. Niitä saa kaupasta valmiina tai niitä voi valmistaa helposti itsekin. Tomaattikastikkeen ja mozzarellan kanssa tarjoiltava, lopuksi uuniin työnnettävä gnocchivuoka gnocchi alla sorrentina on gnocchi-klassikko. Hyvin gnocchit maistuvat myös esimerkiksi voi–salviakastikkeen kanssa, erityisesti nämä blogin kurpitsagnocchit Dolomiiteilta. Roomalaiset taas väkertävät gnocchinsa mannaryyneistä tähän tapaan. Koska viime viikolla kirjoitin Mauro Mozzarellan matkoista, piti gnoccheihin saada tällä kertaa mukaan mozzarellaa.…
-
Tuplasti hyvää: sardinialainen kasvispiirakka x2
Sardiniassa, ihanaa! Kiitos Antonella Aneddan, pääsen taas kurkistamaan sardinialaiseen keittiöön. Se on Suomessa aika vaikeaa, sillä sardinialaisia raaka-aineita ei täältä saa ja koko saaren ruokakulttuuri on muutenkin hyvin omaleimainen. Sardinialaisia kirjailijoitakaan ei varsinaisesti ole joukoittain suomennettu, joten nyt kun mahdollisuus tuli, piti ihan valmistaa ruokia kaksin kappalein: kasvispiirakka kahdella tavalla sardinialaisittain, prego! Sardinia on minulle todella mystinen paikka, joten saaren ruokakulttuurikin on jäänyt vähemmälle tutkimiselle. Olen kirjoittanut blogissa sardinialaisesta ruoasta vain kerran aiemmin. Silloinenkin ruokalaji oli hieman hankala, sillä siihen tarvittiin lampaanlihalientä, sardinialaista pecorinoa ja paikallista leipää. Monet sardinialaiset ruokakokeilut olen joutunut kotikeittiössä torppaamaan heti alkuunsa, koska oikeita raaka-aineita ei löydä Suomessa mistään – kuvaava esimerkki siitä, miten vaihtelevaa ”italialainen”…
-
Linnustajan papupata
Tänään on sunnuntaipöydässä tarjolla linnustajan papupata, joka ei nimestään huolimatta sisällä lintuja eikä sitä linnustajaakaan. Toscanalainen fagioli all’uccelletto tarkoittaa kirjaimellisesti ”papuja pikkulinnun tapaan”, ja eikö ole melko loogista, että kyse ei silloin ole ainakaan linturuoasta? Papupata sisältääkin yksinkertaiseen toscanalaiseen tyyliin papujen lisäksi vain tomaattia ja yrttejä. Toisinaan siihen tosin lisätään myös makkaraa. Kirjoitin viime postauksessani poliittisen kirjallisuuden klassikosta Ruhtinaasta ja Niccolò Machiavellista, joka eli renessanssiajan Firenzessä. Machiavelli oli filosofi, valtiotieteilijä, virkamies ja kirjailija, joka harrasti antiikin kirjallisuutta, kapakoissa ja bordelleissa käymistä – ja linnustamista. Machiavelli on itse myös kirjoittanut linnustajista: hänen mukaansa he, kuten mitä tahansa muutakin ammattia edustavat hyveelliset ihmiset, soveltuvat hyvin armeijaan; Machiavelli arvosteli ankarasti palkkasotureita. Vaikka Machiavelli…
