-
Toscanalaiset kännikeksit eli keksit punaviinistä
Onko kaikki jo keksitty? Tätäkin mietin, kun törmäsin kännissä oleviin kekseihin, italiaksi biscotti ubriachi. Ubriaco todella merkitsee italiaksi humalaista, eli näin on näille kekseille päässyt käymään! Hyvässä seurassa ne kuitenkin ovat: Toscanassa, erityisesti maailmankuululla Chiantin viinialueella tunnetut punaviinikeksit ovat hörpänneet paikallista viiniä, luonnollisesti. Toscanaan viinitynnyrien äärelle minut johdatteli toscanalainen klassikko, Pinokkion eli Pinocchion luoja Carlo Collodi, joka syntyi ja kuoli Toscanan alueen pääkaupungissa Firenzessä. On tietysti täysin aiheellista kysyä, miten lastenkirjasta voi tulla mieleen viini! Mutta kyllä itse lapsi–puunukke Pinokkiokin popsi Sinisen Haltiattaren tarjoaman ruusuliköörikonvehdin, ja eikös vain Pinokkion isän Geppettonkin nenä punoittanut…? Hain vatsassa hän ravitsi itseään viinillä, rusinoilla ja sokerilla. Puolustuksekseni voin myös sanoa, että punaviinikeksit ovat aivan…
-
Sinäkin, pinaattini: pinaattilisuke roomalaisittain (?)
Makumuistot ovat toisinaan muistoista elävimpiä. Ensi kosketukseni aitoon välimerelliseen, turistiravintoloiden ulkopuoliseen ruokaan tapahtui teini-iässä kielimatkalla valencialaisessa isäntäperheessä Espanjassa. Muistan, miten omituisia eväsleipiä sain perheen äidin Conchan (¡qué nombre!) valmistamana mukaani kouluun: vitivalkoisten leipien väliin tursotettiin valko–ruskearaidallista suklaalevitettä! Se tuntui juusto–kurkkuvoileipäsuomalaisesta perin kummalliselta. Samoin muistan saaneeni kotimatkalle lentokoneeseen matkaevääksi kattavan valikoiman erilaisia supermakeita ja -höttöisiä keksejä. Mutta oli sitä muutakin! Söin jossain vuoristossa lomakodin takapihalla koko päivän valtavalla pannulla laitettua paellaa, churroja tietysti ja paksua kaakaota ja öljyisen öljyistä perunamunakasta – ja sitten ah, sitä parasta: pinaattia. Muistan, että perheen äidin joka ilta (omituisen myöhään minusta) laittama ruoka oli aivan taivaallisen hyvää, mutta parhaiten mieleeni on jäänyt pinaattilisuke, jossa oli rusinoiden…
-
Älä unohda juuriasi: taikinajuuren valmistus
Juurille palaaminen tekee välillä hyvää itse kullekin. Sitä paitsi juurileivonta on nykyään erityisen trendikästä. Taikinajuuren valmistus kotona ei sekään ole vaikeaa. Olen useasti kertonut, että kärsivällisyys ei kuulu hyveisiini keittiössä. Taikinajuuren valmistus vaatii sitä aivan ennätyksellisen paljon, joten minulla ei oikeasti ole hajuakaan (tai no, haju juuri on, sillä taikinajuuressahan on oma tyypillinen tuoksunsa ja haistella sentään keittiössä osaan) siitä, miten juuri tehdään, joten tämänkin postauksen ohje on Signoren käsialaa. Kärsivällisyyttä todella tarvitaan, sillä alkuvaiheessa taikinajuuren valmistus vaatii juurille palaamista lähes päivittäin, ja sen jälkeenkin vähintään viikoittain. Elävää juurta tulee hoitaa ruoalla ja rakkaudella. Juuriaan ei voi unohtaa silloinkaan, kun on niistä kaukana. Italiassa yli 30 vuotta asunut Sirkku Salovaara…
-
Joulurulla Triestestä
Joulu on vuoden inspiroivin ruokajuhla. Minua se inspiroi eniten leivonnassa. Rakastan suklaata, kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä, manteleita ja jouluisia mausteita, joista voi kehitellä vaikka mitä ihanaa. Niitä kaikkia sisältää myös tämä joulurulla Italian Triestestä, presnitz oudolta nimeltään. (Ja entäs ulkomuoto: joulumakkara tai joulukäärme voisi olla kuvaavampi nimitys kuin kaunisteleva joulurulla.) Italian Triestessä on ainutlaatuinen, wieniläistunnelmaa henkivä kahvi(la)kulttuurinsa, josta olen kirjoittanut aiemmin Kahvilaesseitä-postauksessa. Triesten kuuluisimpia kahviloita on upea Antico Caffè San Marco, jossa viihtyi hyvin myös kuuluisa triesteläinen kirjailija Claudio Magris. En tiedä, nauttiko Magris joulunaikaan presnitziä kahvinsa kera kantakuppilassaan, mutta joulurulla näyttäisi ainakin nykyään löytyvän Antico Caffè San Marcon listalta. Leivonnainen henkii sekin lehtitaikinoineen minusta selvää itävaltalaistunnelmaa. Kokeilin tämän rullan…
-
Suolaista vai makeaa? Ihana kastanjapiirakka
Kirjoitin viimeksi Italian synkistä puolista: Italia ei todellakaan ole vain makeaa elämää, la dolce vita. Mutta kaikilla meillä on makeat ja vähemmän makeat puolemme. Niiden kunniaksi päätin jakaa joulunaikaankin sopivan leivontareseptin, josta en oikein tiedä, onko se suolaista vai makeaa – tai ei ehkä kumpaakaan. Kastanjapiirakka? Hmm. Kastanjat eivät ole suomalaisessa keittiössä kovinkaan käytetty raaka-aine. En itse muista, milloin ensimmäisen kerran maistoin kastanjoita, mutta muistan, mikä ensimmäinen ajatukseni oli: peruna! Kastanjathan ovat ihan kuin perunoita, vain ihan hirmuisen paljon kalliimpia. Niissä on sama jauhoinen koostumus ja mieto maku. Signore tietysti pöyristyi perunavertauksestani, sillä hänelle kastanjat ovat… no, vähän kuin perunat suomalaiselle. Minulla on lapsuudesta kesäisiä muistoja varhaisperunoiden kuokkimisesta, kun taas…
