-
Beatrice Salvioni: En pelkää mitään – Mistä on pienet tytöt tehty?
Beatrice Salvionin En pelkää mitään on tarkkanäköinen ajankuva 1930-luvun pohjoisitalialaisesta yhteisöstä, jossa etenkin naiseksi kasvamisen tila on ahdas. Nuorten Francescan ja Maddalenan ystävyys saa alkunsa dramaattisissa tapahtumissa, joiden jälkeen tarina vyöryy eteenpäin vimmaisena ja tyttöjen teot kapinallisina. Lähestyvän syksyn kunniaksi päästään kiinni blogin tämän vuoden ensimmäiseen romaaniin! Taisi olla jo aikakin. Kyse on tämän kevään uutuudesta, yhdestä keväällä ilmestyneistä italiasta käännetyistä romaaneista. Kuten olen jo aiemmin maininnut, en erityisemmin ole innostunut mistään lukemastani alkuvuoden Italia-uutuudesta, mutta luulen, että pikku hiljaa saan ainakin muutamista aikaan jonkinlaisen postauksen kuitenkin. En pelkää mitään on ollut jonkinlainen sensaatio, ja luin suomennoksen heti tuoreeltaan helmikuussa korkein odotuksin. Beatrice Salvioni oli Suomessakin käymässä kesällä. Kirja on…
-
Alba de Céspedes: Ylioppilaskoti – Kapinoivat naiset luostarissa
Italialais-kuubalaisen Alba de Céspedesin Ylioppilaskoti (Nessuno torna indietro 1938, suom. Toini Kaukonen, Otava 1943/2023) on kuvaus kahdeksan nuoren naisen kasvusta ja elämänvalinnoista fasismin ajan Italiassa. Naiset asuvat nunnaluostarin opiskelija-asunnossa, josta he kurkottelevat ulkomaailmaan aikalaistensa ankarasti tuomitsemillakin tavoilla. Ylioppilaskoti on tämän kevään uutuuskirjoja, vaikka oikeastihan kyse on jo vuonna 1943 ilmestyneen suomennoksen uusintapainoksesta. Viime vuonna ilmestynyt niin ikään uusintapainos de Céspedesin romaanista Kielletty päiväkirja (1952, suom. 1956) oli minulle mieleenpainuva ja puhutteleva lukukokemus, kuten ilmeisesti monelle muullekin, ja nyt Otava on halunnut nostaa de Céspedisia esille myös toisen romaanin verran. Hyvä niin! Ylioppilaskoti ei tosin ravistellut ainakaan tätä nykylukijaa lähellekään Kielletyn päiväkirjan tavoin, mutta lisäsi kyllä arvostusta rohkeaa de Céspedesia kohtaan…
-
Olipa kerran Pinokkio (tai Pinocchio)
Kukapa ei tuntisi tarinaa pitkänenäisestä puunukesta? Mutta onko ihan alkuperäinen tarina 1800-luvun lopulta tuttu? Firenzeläisen Carlo Collodin Pinokkion seikkailut. Erään puunuken tarina (Le avventure di Pinocchio. Storia di un burattino, 1883; suom. Pauliina de Anna, Savukeidas 2016) on maailman tunnetuimpia lastenkirjoja. Tarina kurittomasta puunukke-pojasta on kuitenkin sen verran raju, ettei se sovi aivan pienimmille, ja sen allegorisuus aukenee parhaiten aikuisille. Pinokkio on tunnettu kirjoina, elokuvina (uusimmat Disney- ja Netflix-elokuvat ovat tältä syksyltä), näytelminä, TV-sarjoina, leluina – minäpä ei? Historian ensimmäinen Pinokkio ei kuitenkaan ollut mitään näistä: alunperin Pinokkion seikkailut julkaistiin jatkotarinana sanomalehdessä. Ensimmäinen tarinan osa julkaistiin vuonna 1881, ja pari vuotta myöhemmin jatkotarina julkaistiin kirjana. Minulle – kuten varmaan monelle…
-
Natalia Ginzburg: Kieli jota puhuimme – Kieli joka meitä yhdistää
”Kuinka monta kertaa minä tämänkin tarinan olen kuullut!” Natalia Ginzburgin Kieli jota puhuimme (Lessico famigliare 1963, suom. Elina Melander, Aula & Co 2021) kuvaa torinolaista perhettä 1930–1950-lukujen Italiassa. Omaelämäkerrallisessa teoksessa Ginzburg kertoo lapsuudenperheensä värikkäästä vuorovaikutuksesta ja kiertelemättömästä kielenkäytöstä lämmöllä ja huumorilla. Tunteet kuumenevat välillä pienestä, vaikka samalla taustalla vaikuttavat myös suuremmat yhteiskunnalliset voimat. Natalia Ginzburg (1916–1991) oli 1900-luvun merkittävimpiä italialaisia kirjailijoita, ilman nais-etuliitettäkin. Siksi harmittikin, kun olin jotenkin onnistunut jättämään huomiotta tämän, hänen pääteoksenaan pidetyn romaanin suomennoksen, joka ilmestyi alkuvuodesta. Mannaggia, mannaggia. Sain tietää kirjasta vasta maaliskuussa, kun luin Suomen Kuvalehdestä Silvia Hosseinin arvion tästä. Jos Silvia tykkäsi, haluan tykätä minäkin! Mutta siinä vaiheessa oli jo liian myöhäistä: kirjaston varausjono…
-
Silvia Avallone: Teräs – Mitä on tyttöjen välinen ystävyys, oikeasti?
Mistä on varhaisteini-ikäiset tytöt tehty? Silvia Avallonen Teräs-romaanissa ei ainakaan sokerista, kanelista, inkivääristä ja kukkasista. Ei ainakaan pelkästään. Silvia Avallonen Teräs (Acciaio 2010, suom. Taru Nyström, Minerva 2014) kertoo kahden teini-ikäisen tytön ystävyydestä ja heidän ja heidän lähipiirinsä näköalattomasta elämästä terästehtaan varjossa. Kurjissa oloissa kunkin on löydettävä selviytymiskeinonsa. Teräksessä on loistavan eläviä henkilöhahmoja ja nuoruuden vimmaista imua. Silvia Avallone on yksi italialaisista suomeksi käännetyistä naiskirjailijoista, joita listasin aiemmin. Listaan on kuitenkin syytä lisätä vielä ainakin Dacia Maraini, Melissa P. ja Rosella Postorino. Heistä Postorinon ensimmäinen suomennettu romaani Suden pöydässä ilmestyikin vasta hiljattain, viime elokuussa. Lisäksi Alda Merinin, Amelia Rossellin, Patrizia Cavallin ja Antonella Aneddan runoja on julkaistu tässä runokokoelmassa, josta…
-
Alberto Moravia: Kaksi naista – Mikä on naisen osa sodassa?
Nainen ei toisessa maailmansodassa joutunut rintamalle, mutta hänen osansa ei silti ollut miestä parempi. Millaisen tarinan sodasta kertoo italialainen pakolaisnainen? Alberto Moravian Kaksi naista (La ciociara 1957; suom. Kai Vuosalmi 1958) kertoo Roomasta toista maailmansotaa Lazion maaseudulle pakenevan äidin ja tyttären tarinan. Pakolaisuus koettelee heitä, mutta sen loppuminenkaan ei takaa naisille vapautta. Heidän elämänsä muuttuu sodan myötä dramaattisella tavalla. Jatketaan heinäkuuta naisten parissa ja palataan ajassa lähes 50 vuoden taakse. Heinäkuussa 1970 Suuren Suomalaisen kirjakerhon kuukauden kirja oli Alberto Moravian Kaksi naista. Se saapui silloin postissa isovanhemmilleni ja on jonkinlaisena perintönä siirtynyt jossain vaiheessa minun kirjahyllyyni. (Kahden naisen takakannen liepeessä mainitaan, että seuraava, elokuun kirja on Veikko Huovisen Ihmisten puheet. Muistan senkin nähneeni…
