-
Alba de Céspedes: Ylioppilaskoti – Kapinoivat naiset luostarissa
Italialais-kuubalaisen Alba de Céspedesin Ylioppilaskoti (Nessuno torna indietro 1938, suom. Toini Kaukonen, Otava 1943/2023) on kuvaus kahdeksan nuoren naisen kasvusta ja elämänvalinnoista fasismin ajan Italiassa. Naiset asuvat nunnaluostarin opiskelija-asunnossa, josta he kurkottelevat ulkomaailmaan aikalaistensa ankarasti tuomitsemillakin tavoilla. Ylioppilaskoti on tämän kevään uutuuskirjoja, vaikka oikeastihan kyse on jo vuonna 1943 ilmestyneen suomennoksen uusintapainoksesta. Viime vuonna ilmestynyt niin ikään uusintapainos de Céspedesin romaanista Kielletty päiväkirja (1952, suom. 1956) oli minulle mieleenpainuva ja puhutteleva lukukokemus, kuten ilmeisesti monelle muullekin, ja nyt Otava on halunnut nostaa de Céspedisia esille myös toisen romaanin verran. Hyvä niin! Ylioppilaskoti ei tosin ravistellut ainakaan tätä nykylukijaa lähellekään Kielletyn päiväkirjan tavoin, mutta lisäsi kyllä arvostusta rohkeaa de Céspedesia kohtaan…
-
Natalia Ginzburg: Kotina ystävyys – Rakkautta rivien välissä
Natalia Ginzburgin Kotina ystävyys (La città e la casa 1984, suom. Erkki Kirjalainen, Kirjayhtymä 1987) on viehättävä kirjeromaani, jossa eri puolille maailmaa hajaantuneet ystävät ja sukulaiset kirjoittavat toisilleen kuulumisensa, rakkautensa ja moitteensa kirjeissä. Melkeinpä vielä tärkeämpää kuin mitä kirjeissä kerrotaan on se, mitä jää rivien väliin. Ihastuin viime syksynä Natalia Ginzburgin (1916–1991) Kieli jota puhuimme -romaaniin enkä ollut ainoa. Huomasin kirjaston varausjonosta, että Ginzburgin muukin tuotanto kiinnostaa nyt lukijoita. Häneltä on tosin ainakin Helmet-kirjastoissa vain kaksi suomennettua romaania: Kieli jota puhuimme ja tämä Kotina ystävyys. Englanniksi ja italiaksi valinnan varaa olisi enemmän. Mutta ehkäpä viimesyksyisen pienen hitin jälkeen suomennoksia tulisi jatkossa muitakin? Attenzione: sisältää juonipaljastuksia! Koti ja kaupunki Kotina…
-
Paolo Giordano: Ihmisruumis – Elävänä vai kuolleena?
”Tällä tavalla ihmisruumis siis menee rikki – –.” Paolo Giordanon Ihmisruumis (Il corpo umano 2012, suom. Helinä Kangas, WSOY 2014) kuvaa italialaisia sotilaita Afganistanissa. Elämä sotilastukikohdassa on eristäytynyttä ja monella tavalla räjähdysherkkää. Sotilaat etsivät paikkaansa ryhmässä, kaipaavaat siviilielämäänsä ja odottavat jotain tapahtuvaksi. Kun jotain sitten tapahtuu, paluuta tukikohdan turvaan ei enää ole. Ihmisruumis on viime vuosikymmeneltä, mutta erittäin ajankohtainen juuri nyt. Kun Afganistan on jälleen ollut uutisissa, Suomessakin on syksyn mittaan alettu käydä keskustelua suomalaisten sotilaiden kokemuksista Afganistanissa. Juuri näitä kokemuksia – ja niistä traumaattisimpia – Ihmisruumis kuvaa italialaisten sotilaiden näkökulmasta. 2000-luvulla Afganistanissa on kuollut yli 50 italialaissotilasta. Paolo Giordano taas on ajankohtainen tänä viikonloppuna. Hän nimittäin oli kansainvälisenä…
-
Paolo Giordano: Jopa taivas on meidän – Taivaan nälkä
”Jokainen ihmisten välinen liitto on valon ja varjon liitto.” Paolo Giordanon Jopa taivas on meidän (Divorare il cielo 2018, suom. Leena Taavitsainen-Petäjä, Aula & Co 2021) on kertomus nuoruudesta, ystävyydestä, rakkaudesta ja vihollisuudesta. Kirjan nuoret Teresa, Bern, Tommaso ja Nicola etsivät paikkaansa ja yhteyttä toisiinsa. Nuoruuden innossaan ja idealismissaan he tulevat samalla sekaantuneeksi itseään isompiin ja vaarallisiin tapahtumiin. Jes, kerrankin onnistuin lukemaan jonkin uutuusteoksen ihan tuoreeltaan! Jopa taivas on meidän ilmestyi nyt elokuussa ja oli minulle syksyn odotetuin uutuuskirja. Se on aika tiiliskivi: melkein 600 sivua pientä pränttiä, mutta sen verran hyvin se piti otteessaan, että luin sen yhden viikonlopun aikana. Kirja oli vangitseva – sana, joka sopii myös…
-
Paolo Cognetti: Sofia pukeutuu aina mustaan – Episodeja elämästä
”Minä haluan olla onnellinen nyt.” Paolo Cognettin Sofia pukeutuu aina mustaan (Sofia si veste sempre di nero 2012, suom. Osmo Korhonen, Atemisia edizioni 2019) on kymmenen kirjallisen episodin kokoelma, joka rakentaa kauniin, elokuvamaisen tarinan päähenkilönsä Sofian elämästä. No nyt on upea kirja! Joskus sitä vaan vaikuttuu joistain kirjoista, ja tämän Sofian kohdalla kävi niin. Sofia pukeutuu aina mustaan on kirkas, raikas, viiltävä, samalla läheinen ja etäinen kirja, parasta italialaista nykykirjallisuutta, mitä olen lukenut Silvia Avallonen Teräksen jälkeen. Olen aiemmin lukenut milanolaiselta Paolo Cognettilta Kahdeksan vuorta ja pidin siitäkin, vähän varauksellisemmin tosin. Tämä Sofia olikin sitten (lopulta) täysosuma. Pienen kustantamon Artemisia edizionin kirja ei valitettavasti ole saanut ansaitsemaansa huomiota täällä Suomessa.…
-
Elena Ferrante: Aikuisten valheellinen elämä – Mihin lapsuus loppuu?
Mihin loppuu lapsuus ja mitä sen jälkeen tulee? Miten aikuisten valheet vaikuttavat lapseen? Elena Ferranten Aikuisten valheellinen elämä (La vita bugiarda degli adulti 2019, suom. Helinä Kangas, WSOY 2020) kertoo napolilaisen Giovannan teinivuosista. Hänelle alkaa paljastua paitsi hänen vanhempiensa myös koko lähipiirin aikuisten valheellinen elämä. Traumaattisilla tapahtumilla on väistämättömät vaikutuksensa herkkään teini-ikäiseen tyttöön. Aikuisten valheellinen elämä oli takuulla viime syksyn odotetuimpia kirjauutuuksia. Se on ensimmäinen romaani, jonka Ferrante on kirjoittanut kuuluisan Napoli-sarjansa jälkeen. Ferranten romaaneista on sanottu, että ne ovat kaikki erilaisia, mutta kaikki myös samoja. Se pätee myös tähän uusimpaan: teemoina ovat jälleen Napoli, naiseus, ruumillisuus ja luokkaerot. Ferrante-fani ei pety! Takkuinen vyyhti Kun olin lukenut Aikuisten valheellisen elämän…
