-
Claudio Magris: Toinen meri – Kuka asettaa vapauden rajat?
Mitä vapaus tarkoittaa? Onko elämä yhteiskunnan ulkopuolella mahdollista? Claudio Magrisin Toinen meri (Un altro mare 1991, suom. Hannimari Heino, Impromptu Kustannus 2020) on kuohuvaan Eurooppaan sijoittuva aateromaani. Kuohuista nousevia monia teemoja yhdistää paikan ja rajojen hakeminen, kun yksilöt ja yhteiskunnat etsivät rajojen takaa uutta elintilaa. Kirja saatu kustantajalta – kiitos! Toinen meri on italialaista kaunokirjallisuutta julkaisevan Impromptu Kustannuksen tämän syksyn uutuus, ja sen on taidokkaasti suomentanut monesta yhteydestä tuttu Hannimari Heino. Uutuusromaanista ei kuitenkaan ole kyse, sillä Toinen meri ilmestyi italiaksi jo kolmisenkymmentä vuotta sitten. Aiemmin Claudio Magrisilta on suomennettu kolme teosta. Olen aiemmin sivunnut Magrista Kahvilaesseitä-postauksessa, jossa kerroin Magrisin kantakahvilasta Triestessä. Magris on epäilemättä kuuluisimpia triesteläisiä, ja olisikohan tämäkin…
-
Rosella Postorino: Suden pöydässä – Mitä tekivät Hitlerin ruoanmaistajat?
Tällaisenkin osan voi nainen sodassa saada: valtion päämiehen ruoan maistaja. Voiko tehtävästä selvitä hengissä? Rosella Postorinon Suden pöydässä (Le assaggiatrici 2018, suom. Helinä Kangas, Bazar 2019) kertoo Hitlerin ruoanmaistajista, naisista, jotka joutuvat päivittäin uhraamaan henkensä ja terveytensä pitääkseen Hitlerin turvassa. Naisten välille syntyy ystävyyttä, mutta jokainen saa myös osansa sodan myrkyllisyydestä. Suden pöydässä on viime syksyn uutuuskirjoja ja ensimmäinen Calabriassa syntyneeltä Rosella Postorinolta suomennettu romaani. (Vähänpä on muuten calabrialaisia kirjailijoita käännetty suomeksi, en taida tietää ketään muuta. Ja asuuhan Postorinokin Roomassa ja on viettänyt lapsuutensa muualla; Calabria ei ole varmasti muutenkaan niin sanoakseni Italian kirjailijatiheintä aluetta.) Minulla oli kirja viime syksynä kirjaston varausjonossa, mutta en sitten kuitenkaan innostunut lukemaan sitä.…
-
Umberto Eco: Ruusun nimi – Mikä on kirjan mahti?
#iorestoacasa eli #minäpysynkotona on nyt koronaviruksen koettelemassa Italiassa käytetty tunniste. Onneksi kotona pysytellessäkin voi kirjoista saada seuraa. Ja mitä paksumpi klassikkojärkäle, sitä pidempään siitä on seuraa! Umberto Econ Ruusun nimi (Il nome della rosa 1980, suom. Aira Buffa, WSOY 1983) on keskiaikaiseen munkkiluostariin sijoittuva romaani. Se on klassikko, jossa on monenlaisia aineksia: murhamysteeriä, historiallista kuvausta, faktaa ja fiktiota, uskonnollista pohdintaa ja ennen kaikkea pohdintaa kirjoista ja niiden mahdista meihin. Tämä Ruusun nimi on vähän vaikea pala minulle. Luin kirjan vuosia sitten, kun niin moni oli sitä minulle suositellut ja suorastaan hehkuttanut, mutta muistan, etten ollut kuitenkaan kovin vaikuttunut kirjan luettuani. Asia palasi mieleeni nyt, kun Yle esitti kirjaan perustuvaa TV-sarjaa…
-
Alberto Moravia: Kaksi naista – Mikä on naisen osa sodassa?
Nainen ei toisessa maailmansodassa joutunut rintamalle, mutta hänen osansa ei silti ollut miestä parempi. Millaisen tarinan sodasta kertoo italialainen pakolaisnainen? Alberto Moravian Kaksi naista (La ciociara 1957; suom. Kai Vuosalmi 1958) kertoo Roomasta toista maailmansotaa Lazion maaseudulle pakenevan äidin ja tyttären tarinan. Pakolaisuus koettelee heitä, mutta sen loppuminenkaan ei takaa naisille vapautta. Heidän elämänsä muuttuu sodan myötä dramaattisella tavalla. Jatketaan heinäkuuta naisten parissa ja palataan ajassa lähes 50 vuoden taakse. Heinäkuussa 1970 Suuren Suomalaisen kirjakerhon kuukauden kirja oli Alberto Moravian Kaksi naista. Se saapui silloin postissa isovanhemmilleni ja on jonkinlaisena perintönä siirtynyt jossain vaiheessa minun kirjahyllyyni. (Kahden naisen takakannen liepeessä mainitaan, että seuraava, elokuun kirja on Veikko Huovisen Ihmisten puheet. Muistan senkin nähneeni…
-
Goliarda Sapienza: Elämän ilo – Millainen on 1900-luvun nainen?
Elämän ilon päähenkilö Modesta syntyy enteellisenä päivänä 1.1.1900 kuin edustamaan vuosisatansa naista. Millaiseksi tämä edustustehtävä muotoutuu? Goliarda Sapienzan Elämän ilo (L’arte della gioia 1998, suom. Laura Lahdensuu 2014) kertoo Modestan vaiherikkaasta elämästä 1900-luvun alun Sisiliassa. Modesta elää kapinallista elämää, johon mahtuu niin kurjuutta kuin loistoakin, lukuisia rakkaussuhteita, manipulointia ja politikointia. Taustalla porottaa Sisilian uutta elämää luova mutta armoton aurinko. Siirryin kesän luku-urakassa tiiliskivestä toiseen. Ihan kevyttä kesälukemista ei tämä yli 700-sivuinen, rönsyilevä ja kerronnallisilta ratkaisuiltaan poukkoileva Elämän ilokaan ollut enkä kuvailisi tätä sinänsä ärsyttävällä sanalla lukuromaani (vauvoille kai ne katseltavat kirjat tehdään?), mutta lukuelämys tämä kyllä oli. Ja sinänsä virkistävää lukea italialaisen naiskirjailijan tuotantoa, sillä sitä on harmillisen vähän suomennettu.…
