-
Eero Hämeenniemi: Tähän päättyy Via Appia – Matkalla Apuliassa ja Calabriassa
Eero Hämeenniemen Tähän päättyy Via Appia (Basam Books 2023) on matkakirja Etelä-Italian Apuliasta ja Calabriasta. Syvä etelä on Hämeenniemen sanoin ”ilon ja melankolian maa”. Sitä on kirottu mutta myös siunattu monella. Hämeenniemi kertoo kattavasti alueen historiasta ja lämmöllä sen ihmisistä. Tähän päättyy Via Appia on jatkoa Eero Hämeenniemen aiemmalle Etelä-Italiaa käsittelevälle kirjalle Napolista etelään (Basam Books, 2021). Luin kirjan melko tuoreeltaan, se on tämän syksyn uutuuskirjoja. Itse asiassa kirjan ei kuitenkaan ollut tarkoitus koskaan ilmestyäkään: Hämeenniemi kertoo koronaviruksen sotkeneen hänen kirjoitussuunnitelmansa, ja yhdestä kirjasta tulikin olosuhteiden pakosta kaksi. Hämeenniemi joutui päättämään Italian-matkansa koronapandemiaan keväällä 2020. Tarkoitus oli ollut vielä jatkaa matkaa ja kerätä materiaalia kirjaan, mutta hän päättikin kirjoittaa kirjan…
-
Marja Vesala: Vuosi Toscanan kukkuloilla – Vuodenkierto viinimailla
Kesän kirjallinen Italian-matka päättyy nyt perhereissujen, Sorrenton, keskiaikaisten kylien ja Italian Rivieran kautta Toscanaan. Toscanassa ollaankin oikein Italian-matkailun ytimessä, ja Vuosi Toscanan kukkuloilla on nojatuolimatkailua parhaimmillaan! Marja Vesalan Vuosi Toscanan kukkuloilla (WSOY 2022) yhdistää paikallistietoa ja matkailua. Vesala puolisoineen tekee irtioton Suomesta viettääkseen unelmiensa vuoden Toscanan viinimaisemissa. Toscanalaisen maaseudun vuodenkierron seuraaminen on autenttinen elämys myös lukijalle. ”Vuosi Toscanan kukkuloilla” – huoh, taas. Näin ajattelin, kun bongasin kirjan nimen viime syksyn kirjauutuuksien joukosta. Eikö Toscana ole jo koluttu ja kaluttu loppuun? Kirjoittakaa kirja vaikka Liechtensteinista välillä! Tai miksi kukaan ei puhu koskaan edes Portugalista? Mitenkäs viininviljely vaikka Montenegrossa? Mitä kuuluu Bosnia-Hertsegovinaan? Tiedämmekö mitään Andorran ruokakulttuurista (kai sielläkin sellaista on)? Nyt olisi…
-
Oppeja italialaisesta keittiöstä, osa 1: soffritto
Ylioppilaskoti sai minut pohtimaan omaa opintietäni italialaisessa keittiössä. Ja sehän on pitkä ja päättymätön taival. Ööö siis ne syö pizzaa ja pastaa?! on vaihtunut hieman syvällisempään ymmärrykseen italialaisesta ruokakulttuurista. Ja mikä parasta: syvällisempään makuun! Siinä yhtenä minulle ei-enää-niin-salaisena aseena toimii soffritto. Soffritto on ainesosa ja menetelmä Kun soffrittosta etsii suomeksi tietoa, sitä ei netistä kovinkaan paljon löydy. Pirkka-ruokalehdessä esiteltiin viime syksynä ”pangratto”, jota ripoteltiin ruoan päälle. En ollut koskaan kuullutkaan lehden esittelemästä ”leipämuru” pangrattosta, samantyylisestä pangrattatosta kyllä. Mietin, olisiko ruokatoimittajalla mennyt puurot ja vellit eli pangrattato ja soffritto sekaisin? (Olen huomannut, että ”pangrattoa” on näkynyt Pirkka-lehden jälkeen muuallakin suomenkielisissä ruokaohjeissa. Hesarissa taas viime syksynä ripoteltiin kovin italialaisen oloisen pastan päälle…
-
Tuplasti hyvää: sardinialainen kasvispiirakka x2
Sardiniassa, ihanaa! Kiitos Antonella Aneddan, pääsen taas kurkistamaan sardinialaiseen keittiöön. Se on Suomessa aika vaikeaa, sillä sardinialaisia raaka-aineita ei täältä saa ja koko saaren ruokakulttuuri on muutenkin hyvin omaleimainen. Sardinialaisia kirjailijoitakaan ei varsinaisesti ole joukoittain suomennettu, joten nyt kun mahdollisuus tuli, piti ihan valmistaa ruokia kaksin kappalein: kasvispiirakka kahdella tavalla sardinialaisittain, prego! Sardinia on minulle todella mystinen paikka, joten saaren ruokakulttuurikin on jäänyt vähemmälle tutkimiselle. Olen kirjoittanut blogissa sardinialaisesta ruoasta vain kerran aiemmin. Silloinenkin ruokalaji oli hieman hankala, sillä siihen tarvittiin lampaanlihalientä, sardinialaista pecorinoa ja paikallista leipää. Monet sardinialaiset ruokakokeilut olen joutunut kotikeittiössä torppaamaan heti alkuunsa, koska oikeita raaka-aineita ei löydä Suomessa mistään – kuvaava esimerkki siitä, miten vaihtelevaa ”italialainen”…
-
Toscanalaiset kännikeksit eli keksit punaviinistä
Onko kaikki jo keksitty? Tätäkin mietin, kun törmäsin kännissä oleviin kekseihin, italiaksi biscotti ubriachi. Ubriaco todella merkitsee italiaksi humalaista, eli näin on näille kekseille päässyt käymään! Hyvässä seurassa ne kuitenkin ovat: Toscanassa, erityisesti maailmankuululla Chiantin viinialueella tunnetut punaviinikeksit ovat hörpänneet paikallista viiniä, luonnollisesti. Toscanaan viinitynnyrien äärelle minut johdatteli toscanalainen klassikko, Pinokkion eli Pinocchion luoja Carlo Collodi, joka syntyi ja kuoli Toscanan alueen pääkaupungissa Firenzessä. On tietysti täysin aiheellista kysyä, miten lastenkirjasta voi tulla mieleen viini! Mutta kyllä itse lapsi–puunukke Pinokkiokin popsi Sinisen Haltiattaren tarjoaman ruusuliköörikonvehdin, ja eikös vain Pinokkion isän Geppettonkin nenä punoittanut…? Hain vatsassa hän ravitsi itseään viinillä, rusinoilla ja sokerilla. Puolustuksekseni voin myös sanoa, että punaviinikeksit ovat aivan…
-
Leipää, piirakkaa vai lasagnea? Sardinialainen pane fratau
Jos haluaa kirjoittaa menestyvää blogia, pitäisi aina miettiä postauksille avainsana tai mieluiten -lause. Kun netinkäyttäjä kirjoittaa sen Googleen, hyvin optimoitu postaus ponnahtaa heti etusivulle. Tadaa! Mutta mutta: kun kirjoittaa asioista, joille ei ole suomenkielistä nimeä, näkyvyys on heikkoa. Kuinka moni suomenkielinen etsii Googlesta tietoa esimerkiksi sardin kielisellä hakusanalla ”pane fratau”? (Joka usein kuulemma kirjoitetaan vieläpä väärin ”pane frattau”.) Jos olet löytänyt tälle sivulle todella hakemalla tietoa pane fratausta, onnea, sillä muualla tietoa tuskin on suomeksi tarjolla. Toisaalta haluan samalla myös pahoitella, sillä en minäkään (tai blogin taustalla ahkerasti auttava italialainen puolisoni) ole mikään sardinialaisen ruoan asiantuntija. Pane fratau on nimittäin sardinialainen ruokalaji, vaikeasti kuvailtava leivän, pizzan, piirakan, lasagnen ja vielä…
