Kirjat
-
Domenico Starnone: Solmut – Kuka kertoo totuuden avioliitosta?
Kipeät kirjeet pöytälaatikosta, arkaluontoiset valokuvat salakätköstä, viimeisetkin luurangot kaapeista. Mitä paljastuu vanhan avioparin elämästä, kun menneisyys heitetään yhtäkkiä heidän silmilleen? Domenico Starnonen Solmut (Lacci 2014; suom. Leena Taavitsainen-Petäjä 2018) kertoo vanhasta avioparista Vandasta ja Aldosta. Kaikki on parilla ainakin näennäisesti hyvin: aikuiset lapset ovat jo omillaan ja menneet kriisit on selätetty. Yllättävät tapahtumat parin vanhoilla päivillä tuovat kuitenkin päivänvaloon vaikean menneisyyden, jonka jokainen perheenjäsen näkee omalla tavallaan. Domenico Starnonelta on suomennettu kaksi teosta, tämä Solmut ja uudempi Kepponen tältä vuodelta. Kepposkirjasta tulen kirjoittamaan vielä myöhemmin, mutta avataan nyt hieman Solmuja. Sitä oli kiinnostava alkaa lukea, sillä sitä on luonnehdittu Elena Ferranten Hylkäämisen päivien sisar(vai veli?)teokseksi ja Starnonen vaimoa Anita Rajaa…
-
Alberto Moravia: Kaksi naista – Mikä on naisen osa sodassa?
Nainen ei toisessa maailmansodassa joutunut rintamalle, mutta hänen osansa ei silti ollut miestä parempi. Millaisen tarinan sodasta kertoo italialainen pakolaisnainen? Alberto Moravian Kaksi naista (La ciociara 1957; suom. Kai Vuosalmi 1958) kertoo Roomasta toista maailmansotaa Lazion maaseudulle pakenevan äidin ja tyttären tarinan. Pakolaisuus koettelee heitä, mutta sen loppuminenkaan ei takaa naisille vapautta. Heidän elämänsä muuttuu sodan myötä dramaattisella tavalla. Jatketaan heinäkuuta naisten parissa ja palataan ajassa lähes 50 vuoden taakse. Heinäkuussa 1970 Suuren Suomalaisen kirjakerhon kuukauden kirja oli Alberto Moravian Kaksi naista. Se saapui silloin postissa isovanhemmilleni ja on jonkinlaisena perintönä siirtynyt jossain vaiheessa minun kirjahyllyyni. (Kahden naisen takakannen liepeessä mainitaan, että seuraava, elokuun kirja on Veikko Huovisen Ihmisten puheet. Muistan senkin nähneeni…
-
Goliarda Sapienza: Elämän ilo – Millainen on 1900-luvun nainen?
Elämän ilon päähenkilö Modesta syntyy enteellisenä päivänä 1.1.1900 kuin edustamaan vuosisatansa naista. Millaiseksi tämä edustustehtävä muotoutuu? Goliarda Sapienzan Elämän ilo (L’arte della gioia 1998, suom. Laura Lahdensuu 2014) kertoo Modestan vaiherikkaasta elämästä 1900-luvun alun Sisiliassa. Modesta elää kapinallista elämää, johon mahtuu niin kurjuutta kuin loistoakin, lukuisia rakkaussuhteita, manipulointia ja politikointia. Taustalla porottaa Sisilian uutta elämää luova mutta armoton aurinko. Siirryin kesän luku-urakassa tiiliskivestä toiseen. Ihan kevyttä kesälukemista ei tämä yli 700-sivuinen, rönsyilevä ja kerronnallisilta ratkaisuiltaan poukkoileva Elämän ilokaan ollut enkä kuvailisi tätä sinänsä ärsyttävällä sanalla lukuromaani (vauvoille kai ne katseltavat kirjat tehdään?), mutta lukuelämys tämä kyllä oli. Ja sinänsä virkistävää lukea italialaisen naiskirjailijan tuotantoa, sillä sitä on harmillisen vähän suomennettu.…
-
Dante Alighieri: Jumalainen näytelmä – Millainen tie vie Helvetistä Paratiisiin?
Nyt seuraa jotain juhannuksen ilonpitoon todella sopimatonta. Danten juhannusgrillissä tirisee ihmisliha! Dante Alighierin Jumalainen näytelmä (La Divina Commedia 1300-luvun alku; suom. 1912/1963 Eino Leino / Elina Vaara) on keskiajan kirjallisuuden tärkein teos ja italialaisen kirjallisuuden klassikko. Teoksessa Dante tekee unenomaisen matkan Helvetin ja Kiirastulen kautta Paratiisiin ja kuvaa niissä näkemäänsä. Hän edustaa syntistä ihmistä, joka taivaallisten oppaidensa avustuksella löytää oikean tien. Tänään ollaan todella ison äärellä. Sain vihdoin luettua Jumalaisen näytelmän. Niin, luettua ja luettua. Helvetti meni helposti, mutta Kiirastuli jo koetteli ja Paratiisissa vähän poukkoilin. Tämä on ilmeisesti hyvinkin yleinen kokemus tämän näytelmän äärellä. Helvetti on teoksen paitsi tunnetuin myös helpoimmin ymmärrettävänä pidetty osa, kun taas Paratiisia pidetään vaikeatajuisimpana…
-
Stefano Benni: Keplo – Mitä jos voisit nähdä tulevaisuuteen?
Italian talousihme toisen maailmansodan jälkeen, kuohuva Eurooppa hulluna vuonna 1968 ja mahdollisuus nähdä tulevaisuuteen: miltä siellä näyttää? Stefano Bennin Keplo (Loki-Kirjat 2004; Saltatempo, suom. Laura Lahdensuu) kertoo Keplo-pojan lapsuudesta ja nuoruudesta 1950–1960-lukujen Italiassa, jossa ajan yhteiskunnalliset muutokset vaikuttavat voimakkaasti Keplon kotikylän asukkaisiin. Keplon elämässä suurta osaa näyttelee myös kello, jonka avulla hän voi nähdä tulevaisuuteen. Stefano Benni tunnetaan Italiassa paitsi omaperäisenä ja humoristisena kirjailijana myös toimittajana ja elokuvakäsikirjoittajana. Minä yritin aikoinaan lukea Bennin Elianto-romaania (1996, suom. 2001), mutta tuskastuin ja luovutin välittömästi. Sen avaruuteen (?) sijoittuva fantasiamaailma oli minulle niin hohhoijaa-osastoa, että en jaksanut vaivautua, vaikka kirjassa kuinka osuvaa yhteiskuntakritiikkiä kuulemma olisikin. Fantasia tai scifi ei vaan kertakaikkiaan kiinnosta. Halusin…
-
Bengt Jangfeldt: Axel Munthe – Tie Caprin huvilalle
Millainen mies oikein on lääkäri–kirjailija–maailmanmatkaaja–naistenmies–eläinoikeustaistelija–seurapiirijulkkis? Entä mitä tekee sfinksi Caprin välimerellisellä paratiisisaarella? Bengt Jangfeldtin Axel Munthe – Tie Caprin huvilalle (WSOY 2010; yhdistelmä ruotsinkielisestä alkuteoksesta En osalig ande (2003) ja englanninkielisestä lyhennetystä laitoksesta Axel Munthe – The road to San Michele (2008); suom. Juhani Lindholm) kertoo ruotsalaisen Axel Munthen (1857–1949) uskomattoman elämäntarinan. Nimensä kirja on saanut San Michelen huvilalta, jonka Munthe rakennutti Caprille ja joka on nykyisin saaren päänähtävyyksiä. Nyt täytyy myöntää, että törmäsin Axel Munthen nimeen ensimmäisen kerran vasta matkatessani itse Caprille viime kesänä. Tai ainakin silloin sen vasta todella huomioin. Mietin, mikä tämä ruotsalainen mies on ja miksi hänen nyt museona toimiva kotinsa on sellainen nähtävyys. Päiväreissulla Caprilla…
