Ruoka

  • Juomat,  Ruoka

    Makeankirpeä granita kesäjanoon

    Sitruunainen granita on kesäinen Sisilia lasissa. Jäiseen juomaan tarvitaan vain kolme ainesosaa: sitruunaa, sokeria ja vettä. Sisiliassa granita nautitaan mielellään hauskanmuotoisen briossin kanssa – aamupalaksi. Se syödään yleensä lusikalla, joten oikeastaan kyseessä ei ole juoma mutta tyypillisenä aamupalaelementtinä ei siitä oikein voi puhua jälkiruokanakaan. Ollaan siis jälleen eksistentiaalisten kysymysten äärellä.   Granita voidaan valmistaa myös esimerkiksi kahvista, manteleista, pistaaseista ja sitruunan ohella muistakin hedelmistä. Jonkinlaisista jasmiininkukistakin granitaa kuulemma valmistetaan! En kuitenkaan ihan kotipihan kukista alkaisi juomaa uuttaa, sillä nopeasti googlaamalla näyttäisi siltä, että jasmiineja on ainakin kahtasataa eri lajiketta. Ilmeisesti jasmiinista on olemassa myös sisilialainen versio, gelsomino siciliano (lat. jasminum grandiflorum), josta granita tehdään. Ajatus kukkaisesta mausta kesähelteellä on kieltämättä…

  • Alkuruoat ja aperitiivi,  Juomat,  Omat ruokasuosikkini,  Ruoka

    Aperitivon aika: Camparia ja appelsiinimehua

    Italian juomakulttuurissa on maailmankuulujen viinien, hyvän kahvin ja limoncellon ja muiden digestiivien lisäksi yksi aivan erityisen ihana asia, ja se on aperitivo. Italiassa aperitiivi ei ole vain alkoholipitoinen drinkki vaan paljon enemmän. Aperitiiviin kuuluu juoman lisäksi pientä suolaista syötävää, eikä juoma sitä paitsi välttämättä edes ole alkoholillinen. Baarissa nautittu aperitiivi voi olla alku hyvälle aterialle tai jo itsessään hyvä ateria, niin paljon syötävää pöytään toisinaan tuodaan. Ja vain yhden juoman hinnalla! Italiassa aperitiivijuomissa on valinnanvaraa. Campari, Bacardi ja Martini ovat esimerkkejä italialaisista ”juomaperheistä”, joiden alle kuuluu useita maailmankuuluja merkkejä. Tunnetuin italialainen aperitiivijuoma lienee muutama vuosi sitten suureksi trendiksi noussut Aperol Spritz, mutta klassikkoja ovat myös muut Spritzit, Negroni, Americano, Amaretto…

  • Muut pääruoat,  Omat ruokasuosikkini,  Ruoka

    Muutaman tunnin munakoisovuoka

    Oikotietä onneen ei ole. Ei ainakaan munakoisojen kanssa, sen olen jo italialaisilta oppinut. Munakoisosta on kuin varkain tullut lempikasvikseni, mutta sen laittaminen vaatii hieman viitseliäisyyttä. Itse en osaa siitä mitään tehdä, koska minulla ei ole kärsivällisyyttä, mutta meillä onneksi Signore hoitaa kokkaamiset. Hänen tekemänsä munakoisovuoka on meillä koko perheen lempiruokia. Olen jo useasti kirjoittanut napolilaisesta keittiöstä (kahvikulttuurista, katuruoasta, jouluruoasta), joten viimeviikkoisen napolilaisen Elena Ferranten jälkeen suuntaan katseeni nyt Napolia laajemmalle: koko Campanian maakuntaan ja Etelä-Italiaan yleisemminkin. Sieltä on kotoisin Suomessakin jokseenkin tunnettu munakoisovuoka parmigiana di melanzane, joka sisältää yksinkertaisuudessaan vain munakoisoa, öljyä, tomaattia, basilikaa, valkosipulia, parmesaania ja mozzarellaa. Klassikkoreseptin äärellä päästään jälleen kiistelemään monestakin seikasta: Tuleeko tomaattikastikkeeseen pieneksi hienonnettua sipulia?…

  • Makea leivonta,  Ruoka

    Makeampaa elämää: cantuccini

    Viime viikolla haikailin makeampaa elämää Elban paratiisisaarella. Ja kyllähän Elbalta makeaa löytyy, erilaisia kakkuja ja pikkuleipiä etenkin. Viikunoita, manteleita, pinjansiemeniä, kuivattuja hedelmiä, jälkiruokaviiniä ja makeaa Alchermes-likööriä. Kastanjapiirakkaakin Elballa tehdään. Huomioni elbalaisten leivonnaisten joukossa herättävät cantucci tai cantuccini, Suomessakin tunnetut kovat mantelikeksit, jotka maistuvat erityisen hyviltä makeaan vin santoon kastettuina. Elballa cantuccinit ovat väriltään kauniin punertavia kekseihin tulevan syvänpunaisen Alchermes-liköörin ansiosta. Harmin paikka, että likööriä ei myydä Suomessa, minkä olen ennenkin todennut firenzeläistä jäädykettä tehdessäni. Elbalaiset cantucci briachi (ubriachi) eli ”cantuccini kännissä” jää meillä siis tekemättä. Ajatus kännisistä cantuccineista jäi kuitenkin mieleeni, ja koskapa meillä löytyi kaapista marsala-viiniä, tähän ohjeeseen lorahti vähän sitä, mutta alkoholi ei toki ole pakollinen lisä. Marsalan…

  • Alkuruoat ja aperitiivi,  Ruoka,  Salaatit ja lisukkeet

    Kuuluisat sipulit punaviinissä

    Certaldon pikku kaupunki Toscanassa on kuuluisa kahdesta asiasta: kirjailija Giovanni Boccacciosta ja – sipulista. Sipulin, kuuluisan Certaldon punasipulin, merkitystä ei sovi vähätellä: punasipuli komeilee jopa Certaldon vaakunassa. Kirjoitin Boccaccion Decameronesta viime viikolla, ja nyt on sen toisen kuuluisan certaldolaisen vuoro. Punasipuli on erityisen maukasta juuri Certaldossa, jossa sitä kasvaa pari eri lajiketta. Certaldon punasipulin erityinen maukkaus on tunnettu jo vuosisatoja, ja maininta siitä löytyy itse Decameronen (1349–1353) kuudennen kirjan kymmenennestä kertomuksesta, joka kertoo munkkiveli Cipollasta (cipolla = sipuli): Kuten ehkä olette kuulleet puhuttavan, sijaitsee Firenzen alueella Elsa-laaksossa Certaldo-niminen kylä. Vaikka se on pieni, asui siellä aikoinaan ylhäistä ja varakasta väkeä. Koska täällä oli siis hyvät laitumet, oli San Antonion luostarin…

  • Alkuruoat ja aperitiivi,  Ruoka,  Suolainen leivonta

    Pääsiäisyllätys: suolainen juustokakku

    Yllätykset kuuluvat pääsiäiseen, ja tämä seuraava resepti yllätti ainakin minut. Keski-Italian pääsiäiseen kuuluva suolainen juustokakku ei sisälläkään tuorejuustoa perinteisen cheesecaken tapaan, vaan taikinaan tulee runsaasti parmesaania ja pecorinoa. (Minulle tulee muuten cheesecakesta ja italialaisista aina mieleen eräs tapaus jäätelöbaarista. Italialainen signora on vitriinin edessä pohtimassa, minkä maun valitsisi annokseensa. Höristän korviani jonossa, kun signora lausahtaa valintansa: keesekaake. Jäätelönmyyjä ei silmäänsä räpäytä vaan kauhoo juustokakunmakuista jäätelöä purkkiin ja ojentaa sen valintaansa selvästi tyytyväiselle signoralle.) Kirjoitin italialaisista pääsiäisruoista enemmän viime vuoden pääsiäisenä. Italialaisesta pääsiäisruoasta ei voi sanoa mitään yleispätevää kuten ei italialaisesta ruoasta yleensäkään – se vaihtelee alueittain. Pääsiäispostauksessa vilahti myös suolainen juustokakku torta di Pasqua al formaggio, joka on tyypillinen Keski-Italian alueella Marchessa,…