Ruoka
-
Surkean sienestäjän herkkutattirisotto
Meillä ihmisillä on kaikenlaisia harhaisia kuvitelmia itsestämme ja (unelma)elämästämme. Aina syksyn tullen kuvittelen kohta samoilevani sienimetsässä keräämässä satoa ihania pastoja, risottoja ja piirakoita varten. Ah, miten omavaraista ja tervehenkistä reippailua! Totuus on kuitenkin se, että näin ei tapahdu. Osittain laiskuudesta, osittain siksi, etten yksinkertaisesti tiedä, mistä lähteä liikkeelle. Pari vuotta sitten löysimme vahingossa hyvän, pienen sienipaikan, jossa kasvoi lähekkäin sekä kantarelleja että herkkutatteja, mutta seuraavana syksynä työkoneet olivat jyränneet paikan, ja sillä kasvoi vain asfaltti. Menetin taas toivoni ja motivaationi. Sieniretkeni menevät aina metsään, mutta ihan väärällä tavalla. Sienimetsään ajatukseni vei Italiassa ja Suomessa asuva Ella Kanninen, jonka uusimmasta kirjasta kirjoitin viimeksi. Monet asiat toki erottavat Suomea ja Italiaa, mutta…
-
Onnellisten omenakakku
Tämä omenakakku on yksi niistä italialaisista leivonnaisista, jotka eivät ensipuraisulla minua hurmaa, mutta joihin italialaiset ovat itse kovin kiintyneitä. Esimerkiksi hillopiirakankin päälle toivon kermavaahtoa, mitä Signore ei oikein ymmärrä. Olen kai liian tottunut amerikkalaistyyppisiin muffinseihin, juustokakkuihin ja muuhun ehkä vähän överiinkin, että vaatimattomammat leivonnaiset eivät oikein houkuttele. Minusta kostea ja kunnolla omenainen amerikkalainen apple pie on parasta, mitä omenoista voi leipoa. Siihenkin vielä kunnolla vaniljakastiketta tai -jäätelöä päälle, kiitos! Tämäntyyppinen pehmeä ja ilmava omenakakku, joka muistuttaa klassista italialaista ciambellone-kakkua (tai epäilyttävää aniskakkua), nautitaan Italiassa tyypillisesti aamu- tai välipalaksi. Kakun ei siis ole tarkoitus olla kahvipöydän kruunu tai aterian päättävä mehevän rasvainen ja makea jälkiruoka, kuten meillä Suomessa makeiden leivonnaisten ajatellaan olevan. Tämänkin…
-
Hukuttavan hyvää: jäätelökahvi affogato
Vieläkö on sen verran kesää jäljellä, että kehtaa kirjoittaa jäätelöstä? Toisaalta, kun kyseessä on kuumaan espressoon tehty jäätelökahvi, maistuu se kylmemmälläkin ilmalla. Italiassa kahvin ja jäätelön yhdistelmä tunnetaan nimellä affogato eli ”hukkunut”, ja se viittaa tietysti kahviin hukkuneeseen jäätelöpalloon. Eipä ole kovin positiivinen ote näin ihanaan jälkiruokaan, mutta minkäs teet. Kirjoitin Italian ja kahvin yhteisestä historiasta viime viikolla. Kahvihan saapui Euroopassa ensimmäisenä juuri Italian Venetsiaan vuonna 1615, ja sinne avattiin myös Euroopan ensimmäinen kahvila vuonna 1645. Tunnetuin italialainen kahvia sisältävä jälkiruoka on varmasti tiramisù. Affogato ei ehkä ole yhtä tunnettu, mutta mikä toisaalta voisi olla italialaisempaa kuin espresson ja gelaton yhdistelmä? Kun etsii affogato-reseptiä netistä, saattaa törmätä kaikenmaailman kermavaahtoihin, vaahtokarkkeihin ja makusiirappeihin. Ymmärrän…
-
Vihainen penne – penne all’arrabbiata
Kesän kunniaksi julkaisen vielä toisen yksinkertaisen pastaklassikon reseptin. Kesäkuussa oli aglio, olio e peperoncino, jossa yksinkertaisuus on viety huippuunsa, nyt tomaattipohjainen klassikko penne all’arrabbiata, joka ei sekään ole monimutkainen. Penne all’arrabbiata muistui mieleeni Guccin perijättären muistelmia lukiessani. Kyseinen ruokalaji on Patricia Guccin äidin Bruna Palombon bravuuri. Hän on tyttärensä mukaan myös muuten erinomainen kokki. Mamman ja nonnan ruoat ovat tunnetusti maailman parhaita – missä päin maailmaa tahansa. Arrabbiata kääntyy suomeksi suuttuneeksi tai vihaiseksi. ”Vihaisuus” tulee chilistä, joka persiljan ohella erottaa kastikkeen yksinkertaisesta italialaisesta tomaattikastikkeesta. Vihaa ja riitoja on valitettavasti paljon myös Guccin suvun historiassa. Toisaalta perheen tarinaan mahtuu myös rakkautta, jota italialaiseen tapaan osoitetaan läheisille erityisesti hartaudella itse laitetulla ruoalla.…
-
Pantellerian perunasalaatti
Rakastan kapriksia. Tätä en olisi aikanaan kuvitellut koskaan sanovani, mutta totta se on. Rakastan kapriksia pizzassa ja pastassa, ja perunasalaatti ei ole nykyään mitään ilman niitä. Italialainen keittiö on saanut minut arvostamaan tuota pientä, kurttuista, vaatimatonta helmeä. Viimeksi kirjoitin kaikesta, mitä olen oppinut hyvästä ruoasta. Tai no, mitä Saku Tuominen on oppinut – mutta olen minäkin jotain, esimerkiksi juuri kapriksista. Sakulla ja minullahan on samanlainen kapriskokemuskin, ja sitten hän sivistää minua lisää: ”Oli aika, jolloin yhdistin mielessäni kaprikset huonoihin salaatteihin. Sellaisiin, joissa oli siivu karambolaa ja muutama jättikapris. Kuinka kaukana ytimestä olinkaan. Kapris on kuivassa maassa, jopa kivimuureilla, viihtyvän kasvin avautumaton kukannuppu. Parhaat kaprikset tulevat usein Sisiliaa ympäröiviltä saarilta, legendaarisimpana…
-
Keskiyön spagetti: spaghetti aglio, olio e peperoncino
Suomessa on yöttömänä yönä tapana sihauttaa auki kylmä juoma ja nauttia ehkä vielä viimeisiä grilliherkkuja, mutta Italiassa on keskiyön aterioille ihan oma reseptinsä, vuodenajasta riippumatta. Juhla alkakoon -kirjan kesäjuhlista lukiessani huomioni kiinnittyi juhlan menuun. Megalomaanisten juhlien ohjelmassa oli kello 00.00 ”Keskiyön spagettiateria”. Kyseessä on spaghettata di mezzanotte, ja tarjolla oli epäilemättä kategorian klassikko aglio, olio e peperoncino. Olen ennenkin kirjoittanut italialaisten taidosta taikoa hyvää ruokaa tyhjästä, ja tässä ruokalajissa he ovat kehittäneet taidon ehkä huippuunsa. Keskiyön spagetti valmistuu helposti ja nopeasti vaikka yöllä, kun kaipaa pientä hiuko- tai huikopalaa. Se maistuu kuulemma myös erinomaisen hyvin ennen baariin lähtöä tai aamuyöllä kotiin päästyä. Loistavaa, tämä tapa voisi pelastaa monta suomalaista kesäyötä…
