Omat ruokasuosikkini
-
No onkos tullut kesä: calabrialaisen joulupöydän kukkakaalipihvit
Värikäs, valoisa ja vilkkuva italialainen joulu on monessa mielessä suomalaiseen hämärään ja hartaaseen jouluun hiljenemisen vastakohta. Aihe ansaitsisi ihan oman postauksensa, mutta esimerkin italialaisesta joulusta tarjoilkoot nyt Mezzogiornon eli ”Keskipäivän maan” aurinkoiset kukkakaalipihvit, joita tarjoillaan Calabriassa – kyllä vain – joulupöydässä. Aiemmin olen esitellyt blogissa napolilaisen joulupöydän kukkakaalisalaatin, joten tuo joulun varsinainen sesonkikasvis ei ole ennestäänkään tuntematon. Nyt, kun Etelä-Suomessakin saadaan joulukuussa ihailla oikeaa talven ihmemaata, kukkakaalipihvit ja -salaatit tuntuvat suomalaisen mielestä aivan sopimattomilta. No, laitetaan ohje talteen ensi kesää varten. Silloin muuttuu Suomikin ikuiseksi auringonpaisteeksi ja siispä todelliseksi Keskipäivän maaksi. Etelän joulupöydästä ei sortteja puutu ja uppopaistetut ruoat ovat erottamaton osa joulua niin Apuliassa kuin Calabriassakin eli siinä syvässä…
-
Paenneet simpukat: Simpukkapasta ilman simpukoita
Tänään on keittiössä apokalyptiset tunnelmat. Maailmanloppuun on aiheellista varautua myös ruokapöydässä. Se tarkoittaa luovia ratkaisuja, joista hyväksi esimerkiksi käy napolilainen simpukkapasta ilman simpukoita, spaghetti alle vongole fujute. Köyhästä keittiöstä ovat simpukatkin paenneet (napol. fujute, ital. fuggite)! Simpukkapasta ilman simpukoita saa lisäpontta myös muusta kuin italialaisesta nykykirjallisuudesta: viimeisimmän kirjapostaukseni Paolo Giordanon Tasmania -romaani käsitteli apokalypsia ja siihen varautumista, mutta simpukkatuhoon löytyy kirjallinen esimerkki lähempääkin. Anni Kytömäen Finlandia-voittajaromaanissa Margaritassa (Gummerus, 2020) yksi kertojista on uhanalainen jokihelmisimpukka Margaritifera margaritifera. Kytömäki on omistanut kirjan ”maan ja veden hiljaisille – niille, jotka yhteiskunnassa ja ekokriisissä ovat vaarassa jäädä jalkoihin”. Margaritan luettuaan simpukat eivät enää lukijalle maistu, jos ne aiemmin ovat maistuneetkaan. Siksi simpukkapasta ilman simpukoita…
-
Nonna Pinan caponata
Tällä kertaa päästän irti sisilialaisen anoppini Giuseppinan, joka myös Nonna Pinana meillä tunnetaan. Nonna Pina on – tietenkin – erittäin taitava kokki, eivätkö kaikki italialaiset isoäidit ja anopit ole? Viime kesän Italian-matkalla vietin paljon laatuaikaa anopin keittiössä. Kaikilla perheenjäsenillä oli nonnalle omat toiveensa, mutta minulla toive numero uno oli nonnan sisilialainen kasvispata, caponata. Kunnon nonnien tapaan nonna Pinalla on oma salaisuutensa, jonka ansiosta hänen tekemänsä caponata on – luonnollisesti – maailman parasta. Nonna Pina kävi tänä syksynä meillä Suomessakin kokkailemassa, ja caponata oli jälleen toivelistan kärkipäässä. Sitä hän laittoi meillä kotikeittiössä, kun ruskan ihailulta ja pullakahveilta ehti. (Nonna Pina rakastaa kardemummaista pullaa, ja kardemummapussit ovatkin kätevän pieni ja kevyt Suomen-tuliainen, kun suuntaamme…
-
Panzanella: Toscanan kesä lautasella
Kesä on kääntynyt Suomessa jo auringonlaskun puolelle, mutta Italiassa kesälomakausi on vielä – kirjaimellisesti – kuumimmillaan. On siis oikea hetki vielä kerran makustella Italian kesää! Jos haluaa kiirehtiä ennen syksyn kylmiä tuulia, nopea ja helppo toscanalainen panzanella on hyvä valinta näihin elokuun viimeisiin päiviin. Kirjoitin viimeksi Marja Vesalan kirjasta Vuosi Toscanan kukkuloilla. Se oli ihana seikkailu toscanalaisen maaseudun vuodenkiertoon. Satokausi määrittelee pitkälti sen, mitä Toscanassa ja Italiassa muutoinkin tarjoillaan ruokapöydässä. Vesalan kirjassa nostetaan kesällä pöytään panzanella, jonka valmistaa Vesalan toscanalainen tuttava Gina: ”Kun Gina valmistaa panzanellaa, hän pehmentää ensin leivän liottamalla sitä vedessä. Sitten tulee tärkeä vaihe, joka vaikuttaa panzanellan onnistumiseen: leivästä täytyy puristaa huolellisesti kaikki vesi pois. Ihan kaikki!…
-
Gnocchivuoka ja 5 muuta asiaa Sorrentosta
Tämän päivän postaus vie meidät kahteen paikkaan: uuniin ja Sorrentoon. Uuniin menee gnocchivuoka gnocchi alla sorrentina eli gnocchit sorrentolaisittain, ja lopuksi on hyvä tarkastella Sorrentoa vähän muustakin kuin gnocchi-näkökulmasta. Gnocchit eivät muuten ole lainkaan huonoin juttu Sorrentossa! Gnocchit (tai gnocchi tai gnoccot, miten näihin monikkoihin suhtautuukaan) ovat Suomessakin hyvin tunnettuja pehmoisia peruna–pastapalleroita. Niitä saa kaupasta valmiina tai niitä voi valmistaa helposti itsekin. Tomaattikastikkeen ja mozzarellan kanssa tarjoiltava, lopuksi uuniin työnnettävä gnocchivuoka gnocchi alla sorrentina on gnocchi-klassikko. Hyvin gnocchit maistuvat myös esimerkiksi voi–salviakastikkeen kanssa, erityisesti nämä blogin kurpitsagnocchit Dolomiiteilta. Roomalaiset taas väkertävät gnocchinsa mannaryyneistä tähän tapaan. Koska viime viikolla kirjoitin Mauro Mozzarellan matkoista, piti gnoccheihin saada tällä kertaa mukaan mozzarellaa.…
-
Oppeja italialaisesta keittiöstä: soffritto
Ylioppilaskoti sai minut pohtimaan omaa opintietäni italialaisessa keittiössä. Ja sehän on pitkä ja päättymätön taival. Ööö siis ne syö pizzaa ja pastaa?! on vaihtunut hieman syvällisempään ymmärrykseen italialaisesta ruokakulttuurista. Ja mikä parasta: syvällisempään makuun! Siinä yhtenä minulle ei-enää-niin-salaisena aseena toimii soffritto. Soffritto on ainesosa ja menetelmä Kun soffrittosta etsii suomeksi tietoa, sitä ei netistä kovinkaan paljon löydy. Pirkka-ruokalehdessä esiteltiin viime syksynä ”pangratto”, jota ripoteltiin ruoan päälle. En ollut koskaan kuullutkaan lehden esittelemästä ”leipämuru” pangrattosta, samantyylisestä pangrattatosta kyllä. Mietin, olisiko ruokatoimittajalla mennyt puurot ja vellit eli pangrattato ja soffritto sekaisin? (Olen huomannut, että ”pangrattoa” on näkynyt Pirkka-lehden jälkeen muuallakin suomenkielisissä ruokaohjeissa. Hesarissa taas viime syksynä ripoteltiin kovin italialaisen oloisen pastan päälle…
