-
Francesca Giannone: Lizzanellon kirjeenkantaja – Kyläelämää Apuliassa
Eteläitalialainen pikkukylä 1930-luvulla: kaunis ja kapinallinen nainen pohjoisesta saapuu sekoittamaan kyläläisten rutiinit ja miesten päät. Francesca Giannonen Lizzanellon kirjeenkantaja asettaa vastakkain pohjoisen ja eteläisen Italian ja naisten ja miesten roolit. MITÄ? Pohjoisen nainen etelässä Lizzanellon kirjeenkantaja kuvaa Lizzanellon kylän elämää Etelä-Italian Apuliassa 1930-luvulla. Pohjois-Italian Pignasta kotoisin oleva nuori vaimo Anna muuttaa apulialaisen miehensä Carlon perässä tämän kotiseudulle. Pohjoisen ja etelän kulttuurierot ovat suuret, ja Anna järkyttää paikallisia edistyksellisillä ajatuksillaan. Niistä hulluin on ryhtyä postinkantajaksi – eiväthän naiset käy töissä! Työssään Anna pääsee kuljettamaan rakkaudentunnustuksia, sotakirjeitä ja kaipausta valtamerten takaa välittäviä postikortteja. Työnsä kautta hän myös ujuttautuu vähitellen mukaan paikalliseen yhteisöön. Annan radikaalit ajatukset horjuttavat kuitenkin paitsi kyläläisten arkea myös hänen…
-
Saila Susiluoto: Kehrä – Välitilan värttinä
Runoilija Saila Susiluodon Kehrä on paikoin proosarunoa lähestyvä matkakirja matkoista eri ajoissa ja (mielen)tiloissa. Kirjailija on matkustanut Italiaan kirjoittamaan, mutta työn alla olevaa tekstiä akuutimpiakin asioita pulpahtelee mieleen: pohdintoja maailman tilasta, kirjoittamisesta, perhesuhteista, menneestä maailmasta ja menetetyistä läheisistä, matkustamisen ja nykyisen elämäntapamme oikeutuksesta. Tällä teoksella on kiinnostava nimi, monimerkityksinen ja runollinen – sellainen itse teoskin on. Tuntuu, että kehrän pitäisi sytyttää aivoissa useampikin lamppu, mutta käykö niin? Kielitoimiston sanakirja määrittelee kehrän näin: ”1. vars. rukissa lankaa muodostava värttinäosa. 2. tekn. pyörivä kiekko, rulla tms. eril. koneissa. 3. kuv. Auringon, kuun kehrä kiekko. Päivän kultainen kehrä.” Lankoja tämäkin Kehrä kutoo, välillä auringon, välillä kuun valossa. Kehrässä kirjailija – vähemmän ja ehkä erityisesti enemmän Susiluoto itse –…
Saatat myös pitää
Elämää päin – Keskusteluja kiireettömyydestä, malttamisesta, muutoksesta, remonteista, rakkaudesta, Italiasta ja siitä, mikä on riittävästi
J. P. O’Connell: Hotelli Portofino – Rentoa rantalukemista Rivieralta
Dacia Maraini: Mykkä herttuatar – Historiallista draamaa 1700-luvun Sisiliasta
-
Susanna Tamaro: Kulje sydämesi tietä – Kolmen sukupolven naiset
Elämänsä loppupuolella oleva isoäiti kirjoittaa myrskyisissä merkeissä luotaan lähteneelle tyttärentyttärelle kirjeitä, eräänlaista henkistä testamenttia. Tyttärentytär on elänyt lapsuutensa mummonsa luona, sillä äiti on kuollut – traagisesti, kuten vähitellen käy ilmi. Periytyykö äitien taakka aina tyttärille? Kulje sydämesi tietä Tiedän, että jotkut ovat toista mieltä, mutta minusta on aina kiinnostavaa pohtia kirjojen genrejä. Niitä pohditaan myös kustantamoissa: kirjojen huolellisesti valituilla nimillä ja kansilla halutaan houkutella tietynlaisia lukijoita. Jos katson Susanna Tamaron ysärikirjaa tältä kantilta, se menee suoraan viihdelaariin. Kulje sydämesi tietä on suorastaan karsea nimi (myös alkuperäiskielellä), ja piirroskuva kannessa ohjaa ajatukset myös viihteellisempään suuntaan. Ei houkuttele tätä lukijaa. Yritän tässä nyt alustaa sitä asiaa, että en pitänyt tästä italialaisen Susanna…
-
Viola Ardone: Nimeni on Oliva Denaro – Minun nimeni, minun tarinani
Tositarinaan perustuva Viola Ardonen romaani Nimeni on Oliva Denaro kertoo nuoren tytön elämästä ja mahdollisuuksista 1960-luvun Sisilian vanhoillisessa kyläyhteisössä. Naisen oma ”kunnia” sanelee rakkauselämän ratkaisut, kun avioliitto tulee ajankohtaiseksi. Vaikka oma perhe olisi tukena, miten käy, kun muu yhteisö kääntyy omaa oikeuttaan hakevaa jäsentään vastaan? Nimeni on Oliva Denaro on tämän syksyn uutuuskirjoja. Pidin todella paljon Ardonelta aiemmin suomennetusta Lasten juna -romaanista. (Kommenttini tuosta kirjasta olikin päässyt Oliva Denaron kansiliepeeseen!) Siksipä minulla oli tälle Olivallekin aika korkeat odotukset, jotka eivät valitettavasti ihan täyttyneet. Mutta tietynlaisen jatkumon kirjat luovat: ne tuovat esiin Euroopan historian ehkä vähemmän kaunokirjallisuudessa käsiteltyjä tapahtumia lasten ja nuorten näkökulmasta. Eräs Lasten junan henkilöhahmoista esiintyy myös Oliva…
-
Alba de Céspedes: Ylioppilaskoti – Kapinoivat naiset luostarissa
Italialais-kuubalaisen Alba de Céspedesin Ylioppilaskoti (Nessuno torna indietro 1938, suom. Toini Kaukonen, Otava 1943/2023) on kuvaus kahdeksan nuoren naisen kasvusta ja elämänvalinnoista fasismin ajan Italiassa. Naiset asuvat nunnaluostarin opiskelija-asunnossa, josta he kurkottelevat ulkomaailmaan aikalaistensa ankarasti tuomitsemillakin tavoilla. Ylioppilaskoti on tämän kevään uutuuskirjoja, vaikka oikeastihan kyse on jo vuonna 1943 ilmestyneen suomennoksen uusintapainoksesta. Viime vuonna ilmestynyt niin ikään uusintapainos de Céspedesin romaanista Kielletty päiväkirja (1952, suom. 1956) oli minulle mieleenpainuva ja puhutteleva lukukokemus, kuten ilmeisesti monelle muullekin, ja nyt Otava on halunnut nostaa de Céspedisia esille myös toisen romaanin verran. Hyvä niin! Ylioppilaskoti ei tosin ravistellut ainakaan tätä nykylukijaa lähellekään Kielletyn päiväkirjan tavoin, mutta lisäsi kyllä arvostusta rohkeaa de Céspedesia kohtaan…
-
Taina Latvala: Torinon enkeli – Erilainen jouluevankeliumi
Taina Latvalan romaani Torinon enkeli (Otava, 2021) käsittelee monia teemoja: parisuhteita ja -suhteettomuuksia, äitiyttä, naiseutta, seksuaalisuutta, kirjailijuuttakin. Kirjan päähenkilö, vastikään parisuhteensa päättänyt noin nelikymppinen naiskirjailija matkustaa Suomesta jouluiseen Torinoon ottamaan etäisyyttä elämäänsä. Siellä hän kokee kummia ja joutuu kohtaamaan mielessään kummittelevat vaikeat kysymykset. Jouluinen Torino alkoi kiehtoa tähän aikaan vuodesta, joten Taina Latvalan Torinon enkeli tuntui sopivalta kirjalliselta välipalalta tähän kohtaan – kevyt haukkaisu pitkän blogitauon jälkeen? Tai jotenkin miellän tällaiset pientä mysteeriä ja romantiikkaa sisältävät romaanit sellaisiksi, kivoiksi, kevyiksi, ei liikaa sitkeää pureskeltavaa syksyn pimeyden sumentaville aivoille. Sopivaa luettavaa vaikka joululomalle konvehtirasian kera? Ehkä sitäkin, mutta Latvalan kirjassa oli kuitenkin myös sopivaa al denteä äitiydestä ja naiseudesta…
