Alba de Céspedes: Kielletty päiväkirja – Perheenäidin tunnustukset

Joskus kirjamaailmassa tulee eteen täysosuma, ja nyt kävi niin. Kielletty päiväkirja on parasta, mitä olen lukenut aikoihin! Roomalaisen perheenäidin tunnustukset 1950-luvulta osuivat suoraan tämän 2020-luvun espoolaisen perheenäidin sydämeen ja mieleen.

Alba de Céspedesin romaani Kielletty päiväkirja (Quaderno Proibito 1952, suom. Anna Louhivuori, Otava 1956/2022) on perheenäiti Valerian päiväkirja. 1950-luvun Roomassa elävä Valeria huolehtii kodista, kahdesta lapsestaan ja aviomiehestään ja käy töissä. Kun hän alkaa hetken mielijohteesta pitää päiväkirjaa, aiemmin näkymättömistä asioista tulee niin näkyviä, ettei Valeria enää pysty sulkemaan silmiään ja sydäntään siltä, mitä hän oikeasti elämässään haluaisi tehdä ja millainen olla.

 

Takakansitekstin kuvaus ”häkellyttävän ajankohtainen” pitää häkellyttävän hyvin paikkansa. Kielletty päiväkirja on suomennettu jo vuonna 1956, mutta Otava on tehnyt siitä uusintapainoksen, joka on päässyt myös Otavan kirjasto -sarjaan. Kiitos Otava, että annoitte tälle helmelle uuden elämän!

Mustan vihon valkeat sivut

Alba de Céspedes (1911–1997) oli italialais-kuubalainen toimittaja ja feministi, joka kirjoitti paljon naisen asemasta ja toimijuudesta. Siitä Kielletyssä päiväkirjassakin on kyse. Päähenkilö Valerian päiväkirjamerkinnät ovat yksityisiä muistiinpanoja, joista kuitenkin kuvastuu naisen yhteiskunnallinen asema Italiassa juuri ennen 1960-luvun seksuaalista vallankumousta.

Valeria on keskiluokkaisen perheen äiti. Lapset Riccardo ja Mirella ovat jo isoja, vähän päälle parikymppisiä yliopisto-opiskelijoita, jotka asuvat edelleen vanhempiensa luona. Mies Michele tekee pankissa uraa, joka ei kuitenkaan ole edennyt toivotulla tavalla, mistä Valeria tuntee häpeää. Itse asiassa hän itsekin käy töissä, jotta perhe tienaisi hieman paremmin. Töissä käyminen on hänelle toisaalta häpeällistä, toisaalta salaisesti nautintokin, sillä töissä hän saa olla perheeltään rauhassa – ja vähitellen tarinan edetessä työpaikalta löytyy jotain muutakin omaa perhettä hohdokkaampaa.

Kun Valeria hetken mielijohteesta ostaa mustan vihon, johon hän alkaa salaa muulta perheeltä kirjoittaa ja kuvata arkipäiväisiä tapahtumia, hänen ajattelunsa ja elämänsä mullistuu. Päiväkirjan kirjoittaminen avaa hänen silmänsä niille muka merkityksettömän arkisille asioille, joita kotona tapahtuu. Kaikki nimittäin näyttää tapahtuvan Valerian, la mamman, ympärillä. Aviomiehellä on vaatimuksia, lapsilla on vaatimuksia, jatkuvasti on pilkottavaa, parsittavaa ja pestävää. Valerian raadannasta on tullut itsestäänselvyys, joka alkaa tulla näkyviin mustan vihon valkeilla sivuilla.

Kirjoittamisesta muodostuu Valerialle toisaalta pakopaikka, toisaalta todellisuuden näyttämö. Päiväkirjamerkinnöissä äitiyden, naiseuden ja aviovaimouden (yök, mikä sana ja saattaa olla, että keksin sen juuri itse) pikkuporvarillistenkin perinteiden paineet puristuvat arkipäiväisiä huomioita suuremmiksi timanteiksi.

Äidin oma huone

Kielletty päiväkirja on aikanaan 1950-luvun Italiassa aiheuttanut skandaalin. Voisi siis melkein kuvitella, että Valeria olisi kirjaillut päiväkirjaansa jotain eroottisia fantasioitaan tai muuta ”paheksuttavaa”. Ehkä varsinkin kirjan loppupuolella voi lukea myös jotain viitteitä fyysisyyden kaipuuseen, mutta muuten kyse ei todellakaan ole mistään eroottisista muistelmista.

Nykypäivänä siinä, että nainen haluaa kirjoittaa ja tarvitsisi sitä varten omaa tilaa ja aikaa, oman huoneen (oman huoneen puutteeseen Valeriakin herää: keittiökö se vain on?), ei ole mitään uutta tai paheksuttavaa. Ei ole mitään uutta siinäkään, että avioliitto väljähtyy pelkäksi vanhemmuudeksi (oireellisesti Valerian aviomies Michelekin kutsuu tätä ”äidiksi”) ja että lasten kasvettua vanhempi pohtii uudestaan aikuisuuden roolejaan.

Äidin tai yleensä vanhempien oma aika, parisuhteen vaaliminen ja niin sanotut ruuhkavuodet ovat nykyisin parisuhde- ja vanhemmuuspuheen peruskauraa. Näin ei kuitenkaan ollut kirjan kirjoitushetkellä, mutta juuri niitä Kielletty päiväkirja käsittelee, mikä todella tuntuu hämmentävän ajankohtaiselta.

Valerialla on kotona vain äidin rooli, hän on muutoin kadonnut myös mieheltään:

”- – hän ei nähnyt enää minua. Välillämme olivat lapset ja Marina ja Clara ja ne vuoret likaisia lautasia, jotka olen pessyt, ja ne tunnit, jotka Michele on ollut pankissa, ja ne tunnit, jotka minä olen ollut toimessa, ja kaikki ne keitot, jotka olen kaatanut liemimaljaan, kuten juuri eilen illalla tein, ja höyry peitti silmäni kuin tiheä huntu.”

Valeria on itse halunnut avioliiton ja lapset – mutta entäs se muu, onko sellaista, missä sitä on, mitä se on? Päiväkirjan kirjoittamistakin hän häpeää niin, että tekee sitä öisin yöunien kustannuksella. Eihän perhe voisi ymmärtää, mistä hän oikein päiväkirjaan kirjoittaa! Eihän hänelle tapahdu mitään, hän on vain äiti. Mitä jännittävää tai kiinnostavaa äidissä voisi olla?

Aluksi Valeria piilottaa vain päiväkirjan, mutta tarinan edetessä yhä isompia asioita. Tavallaan päiväkirjasta ja öisistä kirjoitushetkistä muodostuu Valerialle puuttuva oma huone, oma tila.

Vain äiti

Kuten jo totesin, Kielletty päiväkirja tuntuu kumman raikkaalta ja ajankohtaiselta, vaikkei siinä nykypäivän (nais)lukijan mielestä ole mitään uutta. Mutta sepä juuri! De Céspedes ansaitsee viisi tähteä, fanfaarit ja ilotulituksia, kun on nähnyt, tunnistanut ja kirjoittanut Valerian päiväkirjaan niin monen naisen kokemukset.

Ja silti: jos joku tänä päivänä kirjoittaisi vastaavan päiväkirjamuotoisen romaanin, jossa uupunut perheenäiti lukee väsyneenä silmät ristissä Wilma-viestejä ja wolttaa syyllisyyttä tuntien, ihastuisinko? En usko. En luultavasti jaksaisi kiinnostua kirjasta ollenkaan, sillä nykyvanhempien uupumus- ja syyllisyyskeskustelu on mediasta jo niin tuttua.

Kielletty päiväkirja on kuitenkin eräänlainen uupumistarina 70 vuoden takaa. Nykynainen tai -äiti ei ehkä enää parsi sukkia, hauduta liemiä tai hermoile hattunsa muodikkuutta. Nykyäiti Suomessa ei myöskään majoita ja palvele opiskeluikäisiä lapsiaan tai häpeile sitä, että ”joutuu” käymään töissä.

Silti nykyäiti kokee samoja riittämättömyyden ja syyllisyyden tunteita kuin Valeria. Ehkä häneltäkin puuttuu jotain omaa, jotain sellaista, jota on vaikea edes nimetä. Ehkä hänestäkin on tullut vain äiti, vaikka ilmauksen voisi nähdä myös toisesta näkökulmasta: vain äiti, vain ihminen.

Kielletty päiväkirja ei kuitenkaan ole (vain) uupumistarina – eihän koko uupumusta tunnettu Valerian aikana. Siitä kasvaa kuvaus Valerian sukupolven naisista. Uupumus on yksi osa sitä, mutta Valerialtakin menee pitkään tajuta tämä. Peilinä alkavat tarinan edetessä toimia muiden sukupolvien naiset.

Kolme eri maailmaa

Mietin aluksi, miksi de Céspedes on halunnut kirjoittaa tarinan äidistä, jonka lapset ovat jo aikuisia. Jos hän kerran halusi kirjoittaa perheenäidin tyytymättömyydestä ja väsymyksestä, itsensä unohtamisesta (tämä taitaa olla nykypäivän termi), miksi romaani ei kuvaa pikkulapsiaikaa? Eikö aikuisten lasten kanssa jo ala helpottaa?

Vaikka perhedynamiikan kuvaus on kirjassa keskeistä, se on kuitenkin Valerian tarina, hänen näkökulmastaan kerrottu. Tähän näkökulmaan aikuiset lapset tuovat jännitettä tai ovat siinä oikeastaan avainasemassa.

Aikuisten lasten kautta Valerian elämässä aukeaa ainakin kaksi uutta ikkunaa: oma aika siinä mielessä, että lapsilla on jo oma elämä ja toisaalta taas lasten omaan elämään ja omiin valintoihin liittyvät rankatkin tunteet. Suhde aikuistuviin lapsiin on ristiriitainen ja heidän rakkauselämänsä seuraaminen raastavaa. Oman elämän valinnat ja uudet, orastavat tunteet ja toiveet peilautuvat kipeälläkin tavalla omien lasten tekemisiin.

Valerialle tekee kipeää myös se, että lapset edustavat jo seuraavaa sukupolvea. He saavat elämältään ehkä jotain sellaista, mihin Valerialla ei olisi ollut mahdollisuutta ja mitä hän ei olisi edes ymmärtänyt kaivata – ennen kuin nyt, kun aikuistuvat lapset hierovat sitä vasten hänen kasvojaan. Kapinoiva tytär Mirella paheksuu äitiään ja saa tämän raivon partaalle:

”Sinä luulet olevasi velvollinen palvelemaan kaikkia, minusta alkaen. Ja vähitellen kaikki muutkin alkavat uskoa, että asia on niin. Sinä ajattelet, että on jotenkin rangaistavaa, jos naisella on joitakin henkilökohtaisia iloja muualla kuin kodin ja keittiön piirissä, että naisen ainoa tehtävä on palveleminen. En hyväksy sitä, käsitätkö, en hyväksy.”

Valeria elää kahden ajan välissä; hän kuvaa itsekin olevansa ehkä ”pelkkä välivaihe, vain siirtymistä ajasta toiseen” ja toisaalta lapsilleen silta, jota nämä ovat käyttäneet julmasti ja huolettomasti. Hän ei voi puhua tunteistaan äidilleen eikä tyttärelleen: sota hävitti maailman, jossa hänen äitinsä yhä mielessään elää ja tytär elää maailmassa, jonka sota synnytti. ”Minussa nämä kaksi maailmaa törmäävät yhteen ja se aiheuttaa minulle tuskaa.” Äidin pysähtyneisyys ja tyttären vapaus ovat molemmat Valerialle vaikeita ymmärtää.

Bella figura

Valeria on kiinnostava henkilöhahmo. Pystyin ymmärtämään aivan täysin hänen huolensa, raivonsa ja kaipuunsa, mutta hänessä oli myös ärsyttävää bella figuran tavoittelua. Perhe on menettänyt varallisuuttaan ja Valerialla on ollut todellista tilannetta kovemmat toiveet miehensä urasta ja palkasta. Kun Michele sitten saakin palkankorotuksen, siitä kyllä kohistaan – ikään kuin juuri se voisi muuttaa kaiken.

Pienessä elinpiirissä ja roolinsa kahlehtimana Valerialla ei ole muita (ainakaan sallittuja) haaveita kuin yltäkylläisempi elämä. Mistä muusta nainen ja äiti nyt voisi haaveilla kuin uusista vaatteista tai ehkä matkasta? Eihän nyt ainakaan huomioivammasta aviomiehestä tai omasta vapaa-ajasta. Valeria ajattelee, että jokaviikkoinen kampaajakäynti voisi saada hänet tuntemaan itsensä iloisemmaksi. Totuus on ehkä toinen. Naisen tehtävä oli – ja on – kuitenkin myös olla edustava ja pitää koti edustavana.

Valerian itseymmärrys kasvaa kirjan edetessä, ja lukijakin saa jännittää, miten asiat etenevät ja löytääkö joku perheenjäsenistä piilotetun päiväkirjan. Luin kirjaa jotenkin aivan vimmassa, niin vetävä ja ajatuksia herättävä se oli. Harvinaista kyllä, Kielletty päiväkirja on kirja, jonka voisin lukea vaikka heti toistamiseen.

Kirjaan liittyvä resepti: juustokakku ricottasta