Vincenzo Latronico: Täydellistä – Täydellinen kupla

Täydellinen koti Berliinin trendikorttelissa, luovan alan diginomadityö, metropolin mahdollisuudet, kansainvälinen tuttavapiiri ja sujuva parisuhde. Mitä millenniaali voisi elämältään enää enempää toivoa? Vincenzo Latronicon Täydellistä kurkistaa täydellisyyden kulissin taakse: tyhjältä näyttää.

• Vincenzo Latronico: Täydellistä, Gummerus, 2026
• Le perfezioni, 2022, suom. Leena Rantanen
• 160 sivua

MITÄ? Kuplan sisällä

Kun luin kirjaa, mietin, puhuuko kukaan enää hipstereistä. He taisivat mennä jo. Mutta me millenniaalit olemme edelleen olemassa. Minä, Vincenzo Latronico ja Täydellistä-romaanin Anna ja Tom.

Anna ja Tom ovat Etelä-Euroopasta Berliiniin muuttanut pariskunta. He tekevät freelancereina luovaa digiajan työtä ja nauttivat vapaa-ajallaan metropolin kulinaari- ja kulttuurielämästä. Lähipiiri koostuu muista ekspateista – ei toki maahanmuuttajista – mutta edustaa ystävyyttä enemmän vain tilapäistä yhteisöä: vaikeuksista puhumista vältellään ja vähän väliä joku häipyy vähin äänin takaisin kotimaahansa. Anna ja Tom kuitenkin porskuttavat eteenpäin, sillä tällaisen elämän he ovat valinneet: elämän kaukana syrjäisestä kotikaupungistaan, huipputrendikkään kodin, etätyön, jossa saa luoda jotain kaunista ja erityistä.

Jotain kuitenkin puuttuu. Annalla ja Tomilla ei epämääräisen tulevaisuuden edessä ole mitään, mihin kiinnittyä:

”Edellisten sukupolvien oli ollut paljon helpompi ymmärtää keitä olivat, millä puolella seistä. – – Anna ja Tom eivät kadehtineet ainoastaan niitä jotka olivat voineet taistella radikaalisti erilaisen maailman puolesta, vaan jopa niitä jotka olivat osanneet sellaisen kuvitella.”

Kun Berliiniin tulee vuonna 2015 valtava määrä pakolaisia, pariskunta kiirehtii vapaaehtoisina mukaan avustuspisteelle. Mutta: ”Annan ja Tomin oli vaikea olla siellä hyödyksi. – – He eivät oikein voineet perustella läsnäoloaan siellä.” He eivät osaa tarvittavia kieliä, lahjoitetuissa vaatteissa on luteita, kylmässä hallissa paleltaa ja jäseniä särkee. Onneksi someseuraajat kuitenkin tykkäävät.

Pakolaiskriisin jälkeen elämä kumisee onttouttaan entistä kovemmin. Minkä puolesta pariskunta voisi taistella, missä heitä voitaisiin tarvita? Näin syvällisiä kysymyksiä he eivät osaa itseltään kysyä mutta alkavat kuitenkin etsiä ratkaisua… johonkin.

Puhkeaako kupla lopulta?

MITEN? Raikas tunkkaisuus

Täydellistä ei takuulla miellytä lukijaa, joka ei tunnista sitä satiiriksi. Kirja jättää suuhun liian kauan vitriinissä seisseen avokadoleivän tunkkaisen maun. Ja niin sen on tarkoituskin. Latronicon tunkkaisuus on virkistävää.

Kirja on ihanan kiusallista luettavaa. Täydellistä ei oikeastaan kerro Annasta ja Tomista – kertoja tarkkailee heitä etäältä, välillä kuin luontodokumentin paviaaneja luonnollisessa elinympäristössään – vaan kenestä tahansa, joka tunnistaa itsensä kirjan kuvauksesta. Minä tunnistin itseni ikävän monesta kohdasta.

MIKSI? Jäljelle jäävät tavarat

Täydellistä alkaa pitkällisellä ja riemastuttavalla kuvauksella pariskunnan kodista, joka on täydellisen trendikäs: leveät lattialaudat, erkkeri, keraaminen tiskipöytä, helppohoitoisia trooppisia viherkasveja, lasipurkit hyllyillä, haitarivalaisin, vinyylisoitin, kalanruotokuvioinen tweedhuopa, berberimattto, sarjakuvaromaanit, vanhat kuvalehdet, matala sohva, tanskalainen nojatuoli…

Täydellistä kannattaa lukea rinnakkain Georges Perecin Tavarat-romaanin kanssa (linkki kustantaja Aviadorin sivulle). Latronico on inspiroitunut Perecin teoksesta, jossa nuori pariskunta elää 1960-luvun alun Pariisissa ajan hengen muotoilemaa trendikästä mutta tyhjältä tuntuvaa elämäänsä. Latronico on taitavasti kirjoittanut tämän päivän diginomadit Tavaroiden päälle. (Roomassa syntynyt ja nykyisin Milanossa asuva Latronico eli itsekin vuosia expat-elämää Berliinissä.)

”He eivät olleet aidosti huolettomia – ja juuri se oli pahinta”, kirjoitetaan Tavaroissa. Se, että on riuhtaissut itsensä irti paitsi juuriltaan myös kaikista muista kiintopisteistä ja järjestelmistä ei olisi ongelma, jos olisi aidosti huoleton. Anna ja Tom ovat kuitenkin todellisuudessa lähes jatkuvasti huolissaan. ”Heiltä puuttui perinne – – varmuus, todellinen, hiljainen, sisältä kumpuava nautinto, joka tulee fyysisen onnen myötä – -”, Tavarat sanoittaa.

Silloin jäljelle jäävät: tavarat, ulkoiset merkit, kulissi, joita päivästä toiseen katselemalla voi vain hämmästellä, eikö tämä sentään ole onnea.