Apollonion viinirypälehillo

En voi ajatella hilloja ajattelematta Muumimammaa. Hillojen keitteleminen (siis keitteleminen, ei vain keittäminen) yhdistyy mielessäni Muumimamman äidilliseen huolenpitoon, kodin lämpöön, keittiön herkullisiin tuoksuihin ja kylmään vuodenaikaan varautumiseen. Jos jollakulla on hillokellari, hän ei takuulla voi olla läpeensä paha?

Hillossa on kaikuja onnellisesta lapsuudesta. Hillossa itsessäänkin on jotain suorastaan lapsenomaista. Se ei ole millään tavalla välttämätön ruokalaji, mutta se on onnelliseksi tekevän aterian osa. Hillovoileipä, laskiaispulla tai pannukakku ja mansikkahillo ovat mielessäni läpeensä hyviä ja viattomia ruokia. Suklaa voi ehkä olla pahe, mutta hillo ei koskaan.

Muumimamma ei ole kirjallisuuden ainoa hillomestari. Italialaisesta lastenkirjallisuudesta löytyy myös äidillinen, lämmin hahmo, jonka hilloja kaikki rakastavat. Hän on Gianni Rodarin sadun Apollonia, joka valmistaa herkullista hilloa vaikka kastanjankuorista tai nokkosista. Kaikki rakastavat Apollonian hilloja, joten niitä haluaa maistaa myös valtakunnan keisari. Hänelle Apollonian hillo ei kuitenkaan maistu, sillä hilloon on pudonnut kärpänen.

”Se non era buona, la mosca non ci cascava”, sanoo Apollonia rauhallisesti. Eli kärpänen ei olisi päätynyt hilloon, ellei se olisi ollut hyvää!

Minä en ole hilloja keittelevä Muumimamma tai Apollonia, sillä meillä kotona hillot tekee Signore – kutsutaan häntä sitten vaikka Apollonioksi. Itsetehdyistä hilloista syntyy paras hillopiirakka, ja myönnän syöväni hilloa myös ihan sellaisenaan. Italiassa hilloa sivellään aamupalakeksien ja -leivän päälle.

Yksi ehdottomista hillosuosikeistani on viinirypälehillo, jossa on vähän italialaistakin tunnelmaa kotoisten marjojen sijaan. Signore ei käytä hilloissa hillosokeria, joten viinirypälehillo syntyy ihan vain – lapsellisen yksinkertaisesti – viinirypäleistä ja tavallisesta sokerista. Kovin makeat viinirypäleet voivat kuitenkin vaatia pienen sitruunalisäyksen.

 

Kärsivällisyyttäkin hillo vaatii – hilloamistakin. Viinirypäleiden kannattaa antaa ennen keittämistä rauhassa mehustua sokerissa, ja purkitetun hillon avaamista kannattaa odotella kärsivällisesti ainakin kuukausi. Litkuinen ja vaalea hillo ei vielä ole parhaimmillaan. Valmis viinirypälehillo on paksua, sakeaa ja tahmean makeaa. Hillon maku lähentelee – ei mitenkään yllättävästi – rusinoita.

Viinirypälehillo sopii nautittavaksi edellä mainittujen tapojen lisäksi myös kovien juustojen, esimerkiksi parmesaanin tai grana padanon, kanssa.

Viinirypälehillo confettura di uva

• 1 kg (tummia) viinirypäleitä
• 400 g sokeria
• 1 sitruunan mehu

1. Pese, kuivaa ja puolita viinirypäleet.
2. Laita viinirypäleet, sokeri ja sitruunan mehu kattilaan.
3. Laita kattilaan kansi päälle ja anna viinirypäleiden mehustua ainakin puoli tuntia tai vaikka yön yli.
4. Kuumenna kattilaa miedolla lämmöllä noin tunnin ajan silloin tällöin sekoitellen.
5. Purkita hillo turvallisesti. Pätevät ohjeet tähän löytyy esimerkiksi Marttojen sivuilta.
6. Anna hillon tekeytyä ainakin kuukauden ajan.

Reseptiin liittyvä kirja: italialaista lastenkirjallisuutta