Marika Riikonen: Lasinen merenneito – Sukellus sokkeloiseen Venetsiaan

Liplattava ja keinuva kaupunki, kanavarantojen värikkäät palatsit, seinistä kaikuva aaltojen loiske ja teentumma vesi. Lasinen merenneito kuvaa kesäistä Venetsiaa kaikin aistein.

 

 

Marika Riikosen Lasinen merenneito (Karisto 2021) on jännitys- ja fantasiaelementtejä sisältävä romanttinen seikkailu kesäisessä Venetsiassa. Päähenkilö Lucia suostuu kuljettamaan sokkona arvokkaan italialaisen perintökorun Suomesta Venetsiaan. Perillä korusta tuntuvat olevan kiinnostuneita monet muutkin, ja Lucia tempaistaan mukaan salaperäiseen seikkailuun.

Olen usein kesällä lukenut vaihteen vuoksi jonkin viihdekirjan. Olkoon Lasinen merenneito nyt siis tämän kesän 2022 kevyempi kiintiökirja. Se olikin siinä mielessä kiinnostava valinta, että viihde-elementtien lisäksi siitä löytyy fantasiakirjallisuuden piirteitä ja sukelluksia (kirjaimellisesti sukelluksia) historiaan. Tapahtumapaikka Venetsia sopiikin sekä romantiikan, mysteerien että historiallisten hahmojen näyttämöksi.

Vedenneidon Venetsia

Lasisen merenneidon päähenkilö on entinen kilpauimari Lucia Varjo – kyllä, nimillä on kirjassa paljonkin valon ja varjon symboliikkaa. Hän on genretyypillisesti ihmissuhteissaan ja urallaan risteyskohdassa oleva nuori nainen. Suhde entisen uimavalmentajan kanssa on päättynyt, ja lupaava uimaura on tyssännyt olkapäävammaan. Vesi aiheuttaa pettyneelle Lucialle väristyksiä ja nostaa kirjaimellisesti pintaan vaikeita tunteita.

Ehkä hieman hämmentyneen ja hukassa olevan olonsa takia Lucia suostuu eräänä kesäiltana tamperelaisessa baarissa outoon ja yllättävään ehdotukseen: hän lähtee Italiaan kuljettamaan uppo-oudon italialaisen suvun perintökorua Venetsiassa asuvalle sukulaistädille. Baaripöytään istuva italialainen Silvia Raffi hurmaa Lucian karismallaan niin, ettei hän hoksaa kysyä tai ihmetellä, mihin oikeastaan on ryhtymässä.

Koru sujahtaa Lucian laukkuun, ja hän on valmiina lähtöön. Laukkuun taitaa tosin sujahtaa jotain muutakin, sillä pian Lucian kesäinen Venetsian-matka saa yhä oudompia käänteitä. Perintökorunkin nimi on enteellisesti Venetsian kummitus. Ja eiköhän vain entinen uimari, nyttemmin vesikammoinen oman elämänsä vedenneito päädy kaikista kaupungeista juuri siihen vetisimpään?

Odotin, että Lasinen merenneito olisi ennen kaikkea romanttista viihdekirjallisuutta, mutta romantiikka oli kirjassa melkeinpä sivuosassa. Suuren osan saavat Venetsian eri kerrostumat ja syvyydet: vanha Venetsia puskee pintaan, kanavan vesi väreilee uhkaavasti ja Lucia tuntee jatkuvan vaaran läsnäolon kiikuttaessaan korua pitkin kaupungin loputtomia sokkeloita. Vedenneidot ja muu mystiikka sekoittavat hänen päänsä, ja hän eksyy jatkuvasti. Niinkin pahasti, että kaikki löytyvät paikat eivät edes ole tästä maailmasta.

Pidin huomattavasti enemmän kirjan realistisemmasta alusta kuin lopun yhä oudommaksi käyvästä kanavasukelluksesta. Kun Lucia vähän väliä on päiväkausien kuumehoureissa, pyörtyilee sinne tänne ja elää jossakin nykypäivän ja historiallisen Venetsian välimaastossa, minua alkoi vähän jo uuvuttaa. Lopun amulettiajojahdin tarkoitus ei oikein edes selvinnyt minulle.

Casanovan kaupunki

Vaikka Lasinen merenneito alkaa tamperelaisessa baarissa, mystinen menneen maailman Venetsia on kirjan loppua kohden yhä enemmän läsnä. Kirjailija on onnistunut hienosti luomaan syvien kanavien kieppuvasta mustasta vedestä ihan oman ulottuvuutensa.

”Huoneissa kohisi valtameren hengitys. Kun kuljin yhden lonkeroisen kattokruunun alta toisen valopiiriin, huokuva ääni seurasi. Se nousi kaikkien ihmiskätten luomien rakenteiden alta, kaupungin paalutusten alta. Mudasta, johon oli vuosisatojen aikana imeytynyt paljon verta.”

Venetsia onkin kirjassa parasta, vaikka mystisyys alkaa minun makuuni mennä jo vähän ylikin. Kirjaa lukiessa tulee vastustamaton halu matkustaa Venetsiaan ja kulkea turistivirtoja vastaan pikkukujille eksyen. Niiltä Lucia löytää Casanovan ja Vivaldin, sillä Venetsiassa ”kuolleetkin elävät”. Lampetit valaisevat seiniä, röyhelöpaidat röyhistävät rintaansa ja karnevaalinaamiot riisutaan, kun totuus historiallisesta ”Harmaasta Venetsiasta” alkaa paljastua. Casanovan jalanjäljissä mainituksi tulee myös Italian vanhin kahvila Caffè Florian, josta taannoin lukemassani Paula Hottin mainiossa Kahvilaesseitä-kirjassa oli enemmänkin tietoa, hauskojen Casanova-anekdoottien kera.

Jos Venetsiasta mielii lukea lisää, kirjan lopusta löytyy pieni Venetsia-aiheisen kirjallisuuden luettelo. Kirjassa mainitaan muun muassa Casanovan muistelmien ja Thomas Mannin Kuoleman Venetsiassa lisäksi myös nobelisti Joseph Brodskyn Veden peili, yksi Venetsia-kirjojen klassikoista. Brodskyn sanat sopisivatkin myös Lasiseen merenneitoon: ”Jos maailma määriteltäisiin genreksi, sen tärkein tyylikeino olisi epäilemättä vesi.”

Muuta Italiaan sijoittuvaa kevyttä luettavaa:

• Pienten ihmeiden kahvila
• Aprikoosiyöt
• Kuka sinä olet, Clarice? Kätketyn kirjeen salaisuus
• Kevyttä kesälukemista Italiasta – 20 ideaa

Kirjaan liittyvä resepti: tiramisù