Italo Svevo: Lyhyt sentimentaalinen matka

Perhe-elämän velvollisuudet jäävät taakse, kun ikääntynyt herra Aghios hyppää junan kyytiin Milanon asemalla. Määräänpää on Trieste ja tavoitteena maistaa vapauden huumaa. Italo Svevon pienoisromaanissa Lyhyt sentimentaalinen matka irtiotto jää kuitenkin monella tavoin kesken.

• Italo Svevo: Lyhyt sentimentaalinen matka, Impromptu, 2024
• Corto viaggio sentimentale, 1928, suom. Juuso Kortelainen
• 140 sivua

MITÄ? Perhettä pakoon

Huvittavaa, että minulle tuli tästä lähes satavuotiaan kirjan alkuasetelmasta mieleen hieman tuoreempi teos, Miranda Julyn Nelinkontin. Molemmissa teoksissa päähenkilö lähtee perhe-elämää pakoon – toinen autolla, toinen junalla. Kumpikaan ei kovin pitkälle pääse. Mikä onkin se juttu.

Lyhyessä sentimentaalisessa matkassa hieman jo ikääntynyt herra Aghios matkustaa junalla Milanosta Triesteen. Muu perhe jää vielä hetkeksi Milanoon, kun taas herra Aghios ”janosi elämää ja matkusti siksi yksin”. Junassa on kuitenkin myös muita matkustajia, ja herra Aghios on epäonnekseen paitsi elämänhaluinen myös miellyttämishaluinen.

Veronan, Padovan ja Venetsian kautta raiteita pitkin kulkeva ”irtiotto” meneekin muiden kyljessä kihnuttaessa ja heidän oikkujaan myötäillessä. Herra Aghios ei pääse pakoon muita mutta ei myöskään itseään.

MITEN? Herraseuran horinat

Herra Aghios on tämän matkan tähti. Jos hahmo ei kiinnosta, kirjasta voi olla vaikea löytää muuta tarttumapintaa. Juoni on yhtä kuin junan eteneminen kiskoillaan, ja käänteistä vastaavat herra Aghioksen matkalla tapaamat ihmiset. ”Käänne” voi tosin olla hieman iso sana, sillä paljon tilaa saavat myös päähenkilöherran maisemien ja muiden matkustajien tarkkailut.

Juna etenee kirkkaassa mutta silti lempeässä valossa, kun kertoja tarkastelee herra Aghiosta tietäväisellä katseella: siellä se herra pohdiskelee maailman menoa omassa pienessä mielessään.

Nykylukijaa kuitenkin häiritsee se, miten paljon ja millä tavalla naiset ja näiden ulkomuoto saavat tilaa herran pohdinnoissa. Myös muut matkakumppanit ovat pääosin miehiä, ja keskustelut sivuavat rahaa ja naisia. Ei millään törkyisellä tavalla, mutta ei myöskään mitenkään kiinnostavalla. Luen kirjan jaarittelevasta tyylistä tarkkanäköistä huumoria, sitähän kirjan nimikin kaikessa ”sentimentaalisuudessaan” jo on. Jaarittelu on silti jaarittelua ja ajaa lukijan sivuraiteille ajatuksissaan.

Erityistä kirjassa on se, että se loppuu kesken lauseen, jopa kesken sanan. Kirjan kirjoittaminen tai ainakin käsikirjoituksen valmiiksi työstäminen jäikin Svevolta kesken. Suomentajan jälkisanoista voi lukea, että kyseessä saattoi kuitenkin olla myös tietoinen tyyliratkaisu.

MIKSI? Omaelämäkerralliset hahmot

Lyhyt sentimentaalinen matka jää lukukokemuksena irralliseksi, ellei tunne muuta Italo Svevon tuotantoa. Suomentajan jälkisanat avaavat asiaa: herra Aghios on Svevolle tyypillinen, jopa omaelämäkerrallinen hahmo. Häntä kuvataan osuvasti ”kolminkertaisesti hyväksi”: hyväuskoiseksi, hyväntahtoiseksi ja omahyväiseksi.

Kirjan kantava idea onkin herra Aghioksen svevomaisessa hahmossa. Pelkkä junamatka ja vanhan miehen havainnot eivät itsessään nostaisi kirjaa kovin kiinnostavaksi. Kirja kannattaa lukea rinnakkain Svevon Onnistuneen kepposen kanssa, jolloin Svevon maailmaan pääsee paremmin sisään.

Vaikka lukumatka oli lyhyt, sentimentaalinen se ei ollut. Minulla oli vaikeuksia pysytellä mukana ja hereillä. Potkiskelin edessä olevaa istuinta ja marisin itsekseni, eikö oltaisi jo perillä. Olen kuitenkin iloinen, että Svevo ja tämän hahmot ovat nyt tulleet tutuiksi.

Lue blogista myös: Italo Svevo – Onnistunut kepponen

Kirjaan liittyvä resepti: hapankaalikeitto