Francesca Giannone: Lizzanellon kirjeenkantaja – Kyläelämää Apuliassa

Eteläitalialainen pikkukylä 1930-luvulla: kaunis ja kapinallinen nainen pohjoisesta saapuu sekoittamaan kyläläisten rutiinit ja miesten päät. Francesca Giannonen Lizzanellon kirjeenkantaja asettaa vastakkain pohjoisen ja eteläisen Italian ja naisten ja miesten roolit.

• Francesca Giannone: Lizzanellon kirjeenkantaja, WSOY, 2026
• La Portalettere, 2023, suom. Leena Taavitsainen-Petäjä
• 502 sivua

MITÄ? Pohjoisen nainen etelässä

Lizzanellon kirjeenkantaja kuvaa Lizzanellon kylän elämää Etelä-Italian Apuliassa 1930-luvulla. Pohjois-Italian Pignasta kotoisin oleva nuori vaimo Anna muuttaa apulialaisen miehensä Carlon perässä tämän kotiseudulle. Pohjoisen ja etelän kulttuurierot ovat suuret, ja Anna järkyttää paikallisia edistyksellisillä ajatuksillaan. Niistä hulluin on ryhtyä postinkantajaksi – eiväthän naiset käy töissä!

Työssään Anna pääsee kuljettamaan rakkaudentunnustuksia, sotakirjeitä ja kaipausta valtamerten takaa välittäviä postikortteja. Työnsä kautta hän myös ujuttautuu vähitellen mukaan paikalliseen yhteisöön.

Annan radikaalit ajatukset horjuttavat kuitenkin paitsi kyläläisten arkea myös hänen omaa avioliittoaan. Toisaalta kouluttautunut ja kapinallinen nainen herättää myös romanttista kiinnostusta kylällä.

Kirjoitin juuri trendikkäästä kirjallisuusmatkailusta Italiassa. Lizzanellon kylä on nyt saanut osansa tästä ilmiöstä, kun lukijat ympäri maailmaa ovat ihastuneet kirjan kyläelämän kuvaukseen.

MITEN? Sopuisa ja sävytön

Lizzanellon kirjeenkantaja on helposti sulavaa ja nopeasti unohtuvaa proosaa. Kirja on sinänsä sujuvasti kirjoitettu, mutta ei jättänyt minuun mitään jälkeä. Tarina on jo useaan otteeseen kuultu, eikä kirjan kielessä tai rakenteessakaan ole mitään mielenkiintoista. Osa henkilöhahmoista on rakennettu vain yhden luonteenpiirteen varaan. Itse Anna oli elävin ja kiinnostavin hahmo, mutta vähemmälläkin alleviivaamisella olisi tullut selväksi, miten kaunis ja älykäs hän on. Kirjalla on myös turhan paljon pituutta.

On helppo kuvitella, että Lizzanellon kirjeenkantaja toimii monen mielestä äänikirjana.

MIKSI? Ajankuva

Aivan viime vuosina italiasta on suomennettu useita samaa aikakautta kuvaavia teoksia. Beatrice Salvionin En pelkää mitään sijoittuu 1930-luvun Monzaan, Gianni Sollan Ystävyyden oppimäärä alkaa 1940-luvun köyhästä campanialaiskylästä, Viola Ardonen Lasten junassa kuvataan toisen maailmansodan jälkeisiä vuosia, ja saman kirjailijan Nimeni on Oliva Denaro on kuvaus 1960-luvun vanhoillisesta sisilialaisesta kyläyhteisöstä. Näitä kaikkia edelsi Italian sodanjälkeisistä vuosista alkava Elena Ferranten Napoli-kirjasarja ja sen jättisuosio.

Lizzanellon kirjeenkantaja kantaa vuodesta 1934 vuoteen 1961. Sotavuodet ohitetaan nopeasti, ne itse asiassa hypätään täysin yli. Fokus on siinä, mitä kyläyhteisössä tapahtuu, miten kyläläisten väliset suhteet kehittyvät tai ovat kehittymättä ajassa. Fasismi vaikuttaa suhteisiin, samoin sota, siirtolaisuus Yhdysvaltoihin, naisten äänioikeus, taistelu maatyöläisten oikeuksista… Ajankuva on enemmän viehättävä kuin vaikuttava.

Päähenkilö Annan tarina perustuu löyhästi kirjailijan oman isoisoäidin elämään. Jos kuitenkin haluaa lukea syvempää ajankuvaa, kannattaa tarttua johonkin toiseen teokseen.