Kevyttä kesälukemista: Nicolas Barreau: Pienten ihmeiden kahvila

Kumpi on romanttisempi: Pariisi vai Venetsia? Pienten ihmeiden kahvila sijoittuu näihin molempiin rakastavaisten kaupunkeihin.

 

Nicolas Barreaun Pienten ihmeiden kahvila (Das Café der kleinen Wunder 2016, suom. Kristiina Vaara, Tammi 2020) on kevyt rakkausromaani, jossa sydämet särkyvät ja pamppailevat Venetsian tunnelmallisilla pikkukujilla ja kuppiloissa.

Pienten ihmeiden kahvila on romanttista viihdekirjallisuutta, joka ei genrenä varsinaisesti kuulu omiin suosikkeihini. ”Törmäsin” kirjaan virtuaalisesti, kun kevään kirjastosulun aikaan selailin kirjauutuuksia ääni- ja e-kirjasovelluksessa. Olen todennut äänikirjojen olevan hieman hankala formaatti ainakin romaaneissa, joissa on useita kertojia tai muuten monimutkaisempia kerronnallisia ratkaisuja.

Sen sijaan omaelämäkerrallinen kirjallisuus toimii äänikirjoissa mielestäni loistavasti, etenkin, jos lukijana on kirjoittaja itse. Tämän koronakevään äänikirjasuosikkeihini kuuluu Merete Mazzarellan omasta elämästä ammentava Varovainen matkailija (linkki kustantajan sivulle). Suosittelen lukemaan tai kuuntelemaan!

Pienten ihmeiden kahvila toimi myös äänikirjana ihan hyvin, niin köykäinen se oli sisällöltään. Huomion herpaantuminen hetkeksi ei haitannut. Siirappi valui korvistani, mutta nautin Venetsian maisemista mielessäni.

Rakkausromaanin resepti

Pienten ihmeiden kahvila kertoo Nellystä, nuoresta pariisilaisnaisesta. Nelly on toivottoman rakastunut itseään hieman vanhempaan professoriin, jonka assistenttina hän työskentelee Sorbonnen yliopistossa. Hänen rakkautensa on nimenomaan toivotonta, ja siitähän kaikkinaiset kommellukset sitten alkavat ennen kuin päästään ihmeellisen onnelliseen loppuun, happy end kaikille tasapuolisesti. Happy end ei tämän genren kirjassa liene suurikaan juonipaljastus.

Romaanin tapahtumapaikka siirtyy sateisesta, sydämen särkevästä Pariisista taianomaiseen Venetsiaan, kun Nelly löytää jo edesmenneen isoäitinsä vanhan kirjan (Silvio Toddin Validità giorni dieci) ja alkaa pohtia sen mystistä omistuskirjoitusta, joka on kirjattu Venetsiassa 1950-luvun alkupuolella. Mitä isoäiti oli siellä tehnyt ja ennen kaikkea: kenen kanssa?

Kirjasta löytyy myös sama lause kuin isoäidin Nellylle antamasta salaperäisestä sormuksesta: Amor vincit omnia – Rakkaus voittaa kaiken. Nelly matkustaa isoäitinsä jäljissä Venetsiaan selvittämään mysteeriä ja omia ajatuksiaan. Sydämen asioiden välissä Nelly pohtii myös filosofi Paul Virilion ajatuksia ja erityisesti dromologiaa, ”vauhdin tiedettä”. Tämä oli muuten sivistävä sivupolku!

Muuten Pienten ihmeiden kahvila on ihan pelkkää rakkausviihdettä, kaavamainen viihderomaani, jossa rakkaus todella voittaa kaiken ja ihmeelliset sattumukset ovat hieman liian ihmeellisiä. Nicolas Barreau (jonka on arveltu olevan pseudonyymi) on myös kirjoittanut romaanin nimeltä Rakkausromaanin resepti, ja tätä reseptiä Pienten ihmeiden kahvila noudattaa tunnollisesti. Kirja taipuisi helposti romanttiseksi komediaksi, mihin löytyy viittaus itse kirjastakin:

”Hyvässä komediaelokuvassa on aina hetki, jolloin kaikki hahmot tapaavat toisensa tilanteessa, josta heillä on jokaisella hyvin erilainen käsitys. Tällainen kohtaaminen tapahtuu mieluiten juhlissa, poliisiasemalla, hotellin hississä tai vaikkapa pienen ravintolan terassilla. Sattumalla on siinä suuri rooli. Kukin hahmo tietää (tai luulee tietävänsä) asioiden todellisen laidan ja vetää sitten omat johtopäätöksensä, jotka ovat useimmiten vääriä tai vain osittain oikeita.”

Tällaisia väärinkäsityksiä ja kohtaamisia on kirjassa useita ennen kuin rakastavaiset saavat toisensa. Ja kummasta onni sitten lopulta löytyykään: Pariisista vai Venetsiasta? Kirjan lopussa romantiikan vuorovesi tulvii jo yli laitojen.

Gondolin kyydissä

Venetsia näyttelee Pienten ihmeiden kahvilassa suurta osaa, ja sehän sopii minulle! Kirja oikein herkuttelee kaikilla Venetsian pikku kujilla, kuppiloilla ja kanaaleilla. Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, en valitettavasti ole vielä koskaan käynyt Venetsiassa, vaikka kovasti haluaisin. Venetsiaan liittyy niin valtava turismiongelma (josta kaupunki on nyt korona-aikana ainakin väliaikaisesti päässyt toipumaan), että suhtaudun sinne menemiseen hieman ristiriitaisesti. Erityisesti risteilyturismi tuhoaa kaupunkia, ja tätä ongelmaa sivutaan muuten edellä mainitsemassani Merete Mazzarellan kirjassa. Kirja käsittelee risteilyturismia muutenkin erittäin kiinnostavalla tavalla.

Mainitaanhan Venetsian turistit Pienten ihmeiden kahvilassakin (eihän aihetta vaan voi kokonaan sivuuttaa), muttei aihe tietenkään ole pääosassa, vaikka pariisilainen Nelly onkin autuaan turisti Italiassa. Venetsia on hänelle kuin taikaa:

”- – vaporetto lähti liikkeelle ja puksutti ohi värikkäiden monikerroksisten rakennusten ja palatsien, jotka kohosivat yönsiniselle taivaalle. Canal Granden molemmin puolin paloi pieniä valoja ja lyhtyjä, ja ne valaisivat talojen julkisivuja, jotka korkeine suippoine ikkunoineen näyttivät olevan peräisin jostain itämaisesta sadusta. Valot leikkivät veden pinnalla, joka väreili pieninä kultaisina aaltoina, ja kun vaporetto lipui verkkaisesti pitkin tuota hohtavan tyyntä ja majesteettista katua, ja ohi yksittäisten gondolien, jotka kuin kapeat tummat varjot vilahtelivat ohitse, Nelly tunsi sydämensä avautuvan täysin pelkästä onnesta.”

Venetsian pääsaaren kirkkojen ja palatsien lisäksi kirjassa fiilistellään myös Venetsian laguunin pienempiä saaria, Lidoa ja Buranoa. Välillä siemaillaan espressoja, grappaa ja Camparia tuoremehulla pienten ihmeiden kahvilassa tai jossain piazzalla. Ja löytyypä kirjasta mainio Venetsian-vinkki kirjojen ystävällekin: kirjakauppa Libreria Acqua Alta (linkki liikkeen Facebook-sivulle):

”Ihastuksissaan Nelly käyskenteli vanhojen puuhyllyjen välissä. Hyllyt olivat aivan tupaten täynnä, mutta kirjat olivat löytäneet paikkansa myös koreista, arkuista ja ammeista ja jopa oikeasta venetsialaisesta gondolista, joka näytti lipuvan keskeltä kauppaa pienelle kanaalille, joka kimmelsi vihertävänä kaupan puisten pariovien toisella puolella. Kissat juoksentelivat suloisesti ympäriinsä tai makailivat kerällä kirjapinojen lomassa.”

Matkakuumehan tässä nousi, ei sille voi mitään.

Venetsia-romantiikka on kirjassa parasta, mutta muuten Pienten ihmeiden kahvila on kevyt kuin kuumailmapallon lento. Jos se ei haittaa, kirja menee ihan mukavasti kategoriaan ”kevyttä kesälukemista”.

Kirjaan liittyvä resepti: Camparia ja appelsiinimehua