Keitot,  Ruoka

Lomasaaren linssikeitto

Linssikeitto tuntuu nykyään olevan yksi uusista arjen perusruoista: nopea, helppo ja vieläpä edullinen ruoka. Meilläkin arjen yhtenä luotettuna pikareseptinä on linssikeitto, johon tulee punaisia linssejä, tomaattimurskaa, kookosmaitoa ja currytahnaa. Se on lautasilla puolessa tunnissa ja maistuu kaikille.

Linssit ovat käytetty raaka-aine myös Italiassa, etenkin Keski-Italian alueella. Sain viimeksi lukemastani Matkakirjeitä-kirjasta pakkomielteen pienestä Tyrrhenanmeren Ponzan saaresta. Kirjassa kuvattiin saaren vuosisataisia perinteitä, kallioita, luolia ja turkoosia vettä, joihin ihastuin. Aloin selvitellä, millaista ruokaa Ponzassa syödään ja törmäsin ponzalaiseen linssikeittoon. Ei ehkä tyypillisintä saaristolaisruokaa?

Arkiruokaa parhaimmillaan!

Kun sitten etsin internetin syövereistä keiton ohjetta, törmäsin aina oikeastaan vain yhteen ja samaan reseptiin (esimerkiksi tällä ponzalaisella sivustolla), joten päätin kokeilla sitä. Keitto oli nopea valmistaa, aineosia on tyypilliseen tapaan vain muutama ja lopputulos oli herkullinen.

(Sen sijaan suomenkielisissä ohjeissa esimerkiksi tässä Ilta-Sanomien reseptissä on lähtenyt Vespa pahasti käsistä. Jostain syystä niin käy lähes aina italialaisten reseptien kohdalla Italian ulkopuolella: keittoon on lisätty ylimääräisinä ainesosina sekä sipulia, porkkanaa, kesäkurpitsaa, pestoa, rucolaa että parmesaania. Ihan hyvältä kuulostaa sekin, mutta ponzalaiset kyllä pudistelisivat sille paheksuvasti päätään. Ja ligurialaiset, sillä paikallinen ylpeys pesto ei kuulu Lazion alueen ruokiin.

Ja nyt kun tälle rienauslinjalle kerran lähdettiin: italialaisten huippukokkien yhteisön Italia Squisitan (”herkullinen Italia”) Youtube-kanavalla kokit julkaisevat videoita, joissa he arvostelevat muiden kokkien väärin valmistamia italialaisia ruokia. En pidä ideasta, vaikka se onkin (osin?) humoristinen, mutta materiaaliahan kieltämättä löytyy. Ilta-Sanomien ponzalainen linssikeitto saisi kokit heittämään kalliit kuparipannunsa seinään.)

Italialaisia kunnon linssejä löytyy esimerkiksi Italian herkut -kaupasta.

En voi tosin minäkään kutsua keittoani ponzalaiseksi ilman paikallisia linssejä. Kas kun niitä ei kuitenkaan täältä päin maailmaa löytynyt; korvasin ne vihreillä linsseillä.

Ponzalainen linssikeitto zuppa di lenticchie alla ponzese (4 hengelle)
  • 300 g vihreitä linssejä
  • 200 g perunoita (n. 2 isohkoa perunaa)
  • reilu litra vettä ja/tai kasvislientä
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 100 g kirsikkatomaatteja
  • ekstraneitsytoliiviöljyä
  • suolaa
  • tuoretta basilikaa ja persiljaa
  1. Huuhtele linssit tai tarvittaessa liota niitä pakkauksen ohjeen mukaan vedessä ennen keiton valmistamista. Kaada lopuksi liotusvesi pois.
  2. Kuori ja paloittele perunat suupaloiksi.
  3. Kypsennä linssit suolatussa vedessä tai kasvisliemessä kattilassa. Linssit ovat kypsiä noin puolessa tunnissa (tai katso aika pakkauksesta). Lisää kypsennyksen loppuvaiheessa perunat.
Kasvisliemen tekeminen itse kannattaa, sillä siitä keitto saa makua. Kun lientä kerran valmistaa, osa siitä kannattaa pakastaa, jotta seuraavalla kerralla kokkailuissa pääsee vähän helpommalla.
  1. Paloittele kirsikkatomaatit neljään osaan.
  2. Kuori ja silppua valkosipulinkynnet.
  3. Laita pannulle reilu loraus oliiviöljyä. Kuumenna ja lisää valkosipuli. Kuullota hetki, mutta älä anna sipulin kärvähtää.
  4. Lisää pannulle kirsikkatomaatit ja kypsennä, kunnes tomaatit hieman pehmenevät.
  5. Lisää valkosipuli ja kirsikkatomaatit öljyineen kattilaan kypsien linssien ja perunoiden joukkoon.
  6. Mausta suolalla.
  7. Silppua päälle tuoretta basilikaa ja persiljaa.
Reseptiin liittyvä kirja: Hannimari Heino ja Kristiina Wallin – Matkakirjeitä

Kuvat päivitetty 18.4.2022

2 kommenttia

  • Esmeralda / Esmeraldan eetos

    Myös linssikeiton suurkuluttajana täytyy ehdottomasti kokeilla välillä tällaista italialaista versiota. Aiemmin laitoin omaan keittooni usein kookosmaitoa, mutta nykyään pidän vielä enemmän vain tomaattipohjaisesta linssikeitosta. Italiaa kohti mennään siis!
    On kyllä viehättävää, miten paljon Italiassa jaksetaan väitellä oikeanlaisista tavoista valmistaa jokin ruoka. Ilmeisesti tämä ei ole makuasia, vaan absoluuttinen totuus 😀

    • admin

      Suosittelen kokeilemaan! Tosin ensi kerralla heittäydyn villiksi ja lisään kirsikkatomaattien määrää, niitä saisi olla enemmän minun makuuni.

      Olen usein miettinyt sanontaa ”makuasioista ei voi kiistellä”, koska mistä muusta sitten voi kiistellä? Ehkä kiistalla ei ole hedelmällistä lopputulosta, mutta ainakin keskustelu on ollut kiinnostava ja voi vaikka oppia jotain uutta. Nykyään tosin kiistellään myös faktoista, ja niistä keskusteluista ei oikein kukaan saa mitään. Mutta Italiassa ruoka-asioissa on tosiaan olemassa absoluuttinen totuus, hauskaa vain, että sekin vähän vaihtelee kokkaajasta riippuen!

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *