Heli Pekkarinen: Kylässä Italiassa – Kylähullun opas Italiaan

Heli Pekkarisen Kylässä Italiassa -kirjassa (Avain 2023) ollaan kirjaimellisesti kylässä Italiassa: Pekkarinen vie lukijan matkalle pittoreskeihin italialaisiin keskiaikaisiin kyliin. Tunnelmoivat tarinat ja kaunis kuvitus vievät mukanaan aitoon italialaiseen kyläelämään.

Kesän matkateema jatkuu nyt lasten kanssa Italiassa matkailusta ja Sorrentosta italialaisiin kylämaisemiin. Roomassa pitkään asunut, Näkymiä vihreältä kukkulalalta -blogista tuttu Heli Pekkarinen on kirjoittanut ”kylähullun” oppaan Italiaan. Ilahduttavasti opas poikkeaa pois tutuilta turistipoluilta etsimään autenttista italialaista kylätunnelmaa. Sitä löytyy Pohjois-Italian järvi- ja vuorimaisemista aina eteläiseen Sisiliaan saakka. Erityismaininnan ansaitsevat kirjan upeat kuvat, jotka Pekkarinen on ottanut itse. Kylässä Italiassa on tämän kevään uutuuskirjoja.

Kylässä kylässä

Täytyy sanoa, että viime aikoina Italian tiettyjen kohteiden turistisuus on alkanut todella kiristää hermoja. Eikö missään saa olla rauhassa (kysyy turisti itsekin)! Verenpaine nousi jo pelkästään Sorrentosta blogiin kirjoittaessa, enkä ole oikein saanut sitä laskuun vieläkään. Turistit tuovat Italiassa monissa paikoissa paikallisille elinkeinon, mutta turismia on jouduttu jo suitsimaankin erilaisin rajoituksin. Haluaisin esimerkiksi melkein kymmenen vuoden tauon jälkeen palata Cinque Terreen, kun joka tapauksessa vietämme aikaa Liguriassa, mutta en sitä tee. Noh, palaan turismiteemaan vielä myöhemmin tänä kesänä, sillä ilahduttavasti se ei nyt muuten sovi tähän postaukseen. Ja muistakaamme: nojatuolimatkailu!

Heli Pekkarisen Kylässä Italiassa onkin raikas tuulahdus kiintiö-Colosseumin ja muun kliseekokoelman vaivaamassa Italia-diskurssissa. Pekkarinenkin mainitsee liikaturismin ja haluaa kirjallaan kertoa toisenlaisen tarinan Italiassa matkailusta. Oikeastaan kirjan nimikin jo kutsuu mukaan tähän: ollaan kylässä, siis vieraina jonkun kotona (turistin pitäisi aina muistaa, että hän on paikalla kohteliaana vieraana!), mutta fyysisesti myös kylässä.

Mutta kuten Pekkarinenkin toteaa, ”kylässä” ei ole ihan yksiselitteistä olla suomeksi: italian sana borgo kääntyy kyllä suomeksi ’kyläksi’, mutta merkitys on hieman eri. Pekkarinen kertoo tarkemmin: ”Borgo on pieni, useimmiten muurien ympäröimä kylä, joka on rakennettu keskiajalla (500–1500-luvulla). Borgon keskellä kohoaa yleensä linna tai linnoitus.” Borgot on rakennettu usein paikkoihin, joista vihollisen on nähnyt hyvin, tyypillisesti korkeille paikoille tai rantaan – ja näköalapaikoille, merelle ja järvillehän matkustaa jo muutenkin mielellään.

Kyliä löytyy Italiasta satoja, mutta Pekkarisen kirjaan valitsemat kylät ovat suurimmaksi osaksi täällä blogissakin aiemmin mainitsemaltani Italian kauneimmat kylät -listalta (I borghi più belli d’Italia). Kirjan 21 kylää on valittu sillä perusteella, että ne ovat herättäneet kirjoittajassa jonkin erityisen tunteen. Lähtökohta on hyvä, koska tunnettahan lukijallekin halutaan välittää ja sitä lukijakin etsii. Yksikään kirjan kylistä ei ollut minulle entuudestaan tuttu, ainoastaan Sperlonga nimeltään, mutta siellä päinkään en kuitenkaan ole käynyt.

Aidompaa Italiaa

Kylässä Italiassa -teoksen tekstit ovat kauniita pieniä tunnelmapaloja. Pekkarinen on halunnut tutustua kyliin ”kuin kuka tahansa turisti”, joten millekään haastattelu- tai reportaasimatkalle hän ei ole lähtenyt, mutta tarinoista voi oppia kuitenkin paljon myös faktatietoa. En esimerkiksi tiennyt, että turistien tukkimalta Amalfin rannikolta löytyy Italian pienin kunta Atrani ja Abruzzon Scannosta sydämenmuotoinen järvi tai että Dozzan kylässä Emilia-Romagnassa järjestetään modernin taiteen tapahtumaa, jossa taideteokset maalataan suoraan keskiaikaisten rakennusten seiniin. Italian historiaa ja historiallisia henkilöitä kuvaavia tarinoita kirjassa on paljon.

Matkatarinoista eniten sydämeni sykki Liguriassa sijaitsevalle pienelle Tellaron rantakylälle, jolla on runsaasti yhteyksiä kirjallisuushistoriaan. Ligurialainen nobelisti Eugenio Montale (runokokoelma blogissa) kirjoitti Tellarosta ja asuikin siellä. Kylän edessä aukeava lahti on nimetty Runoilijoiden lahdeksi, sillä alueella ovat vaikuttaneet myös mm. Percy Bysshe Shelley, D. H. Lawrence, Henry James ja Virginia Woolf. Tellarosta löytyy auringonvärisiä taloja, vaaleanpunainen kirkko, mustekalakuvioisia koristeita ja mustekalaan liittyvä legenda.

Kirjan upeat värikuvat vievät suoraan kylien sydämeen: aukioille, kujille, portaille, vuori-, järvi- ja merimaisemiinkin. Aurinko lämmittää keskiaikaisia kivimuureja, ihmeköynnökset ja ruusut kukkivat, kissat loikoilevat auringossa, vanha mies nojaa kävelykeppiinsä piazzan kulmalla. Kuvia katsoessa voi melkein nähdä pyykkien huojuvan tuulessa ikkunan edustalla, veneiden keinuvan turkooseilla aalloilla pikku satamassa ja kirkonkellojen kalkattavan kylän keskusaukiolla… Tuore espresso tuoksuu piazzan pöydissä, ja oliiviöljyn ja siinä kypsyvän valkosipulin tuoksu paljastaa lounasajan olevan kohta lähellä.

Kliseisestä Italia-kuvastosta täytyy sanoa, että se(kin) on aitoa Italiaa, juuri sitä, jota itsekin Suomessa kaipaan. Kliseisyyden Pekkarinenkin tunnistaa: Marchessa hän manailee, miten postikorttimaisen kauniissa kylässä Torre di Palmessa täydellisen turkoosin, ihmeköynnöksen ympäröimän oven eteen on parkkeerattu tavallinen, ruma auto – ei Vespaa, ei Fiat 500:sta! Ei edes kissaa poseeraamassa.

Kääntöpuolena: koska todella ollaan oikeasti kylässä Italiassa, ollaan keskellä oikeiden ihmisten oikeaa elämää, jota ei eletä turisteja ja heidän täydellisiä otoksiaan varten. Tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu: kyläkierroksen aikana ruma auto on lähtenyt oven edestä ja Pekkarinen saa otettua täydellisen kuvan, jota voimme nyt ihailla kirjassakin.

Postaukseen liittyvä ruoka: italialainen aamupala