-
Zabaione eli zabaglione eli sabayon eli mikä?
Eksistentiaalisia pohdintoja jälkiruoan ääreltä: mitä on zabaione? Se on ilmeisesti yksi tunnetuimpia italialaisia jälkiruokia, mutta mitä se oikeastaan on? Ja miksi sillä on niin monta eri nimeä? Tunnustanpa nyt, että söin juuri ensimmäistä kertaa elämässäni tätä hieman salaperäistä jälkiruokaa. Suomessa zabaione esitellään usein ”viinivaahtona”, mikä ei ole houkutellut minua: kuka haluaisi syödä vaahtoa? Lisäksi muistan zabaglione-nimisen suklaan olleen lapsuuden inhokkini joulukonvehtirasiassa. Italiassa zabaione ei kuitenkaan ole vaahtoa tai öklökonvehti, vaan se laitetaan hauskaan kategoriaan dolce al cucchiaio eli ”lusikalla syötävä jälkiruoka”. Jälkiruokanahan voi tarjota myös leivonnaisia tai hedelmiä, mutta lusikalla syötävät jälkiruoat ovat tiramisùn ja panna cottan tyyppisiä – no, lusikoitavia makeita herkkuja. Zabaione on Italiassa lusikoitavaa ja paksua, ja sitä käytetään myös…
-
Brunssille ja piknikille: paprika–munapannu
Vihdoinkin Abruzzossa! Abruzzoon harvemmin törmää Suomessa oikein missään kontekstissa. Italiasta puhuttaessa tutummat Toscanat, Sisiliat, Roomat ja Milanot tuntuvat aina jyräävän. Mutta nyt! Paljastus-romaanin abruzzolainen Nadia johdatti minut täällä Suomessa harvemmin kolutulle alueelle ja suoraan paikalliseen herkulliseen keittiöön. Sieltä löytyi tämä paprika–munapannu, paikallisella murteella suloisesti pipindune e ove. Brunssi ei kuulu italialaiseen ruokakulttuuriin, mutta paprika–munapannu on ruokalaji, jota on Abruzzossa perinteisesti nautittu aamupäivällä maatilan töiden lomassa. Nykyihminen harvemmin huhkii sellaisissa hommissa, mutta sitäkin mieluummin nautiskelee aamupäivisin brunssia. Ruoasta tuleekin mieleen shakshuka, tomaattinen munapannu, joka on jonkinlainen trenditarjottava brunsseilla Suomessakin. Abruzzossa paprika–munapannu leivän kera näyttäisi nykyisin olevan myös ravintoloiden antipasto-listoilla. Hyväksi piknik-ruoaksikin sitä mainostetaan: se sopii erinomaisesti paninon väliin. Me testasimme tätä…
-
Apollonion viinirypälehillo
En voi ajatella hilloja ajattelematta Muumimammaa. Hillojen keitteleminen (siis keitteleminen, ei vain keittäminen) yhdistyy mielessäni Muumimamman äidilliseen huolenpitoon, kodin lämpöön, keittiön herkullisiin tuoksuihin ja kylmään vuodenaikaan varautumiseen. Jos jollakulla on hillokellari, hän ei takuulla voi olla läpeensä paha? Hillossa on kaikuja onnellisesta lapsuudesta. Hillossa itsessäänkin on jotain suorastaan lapsenomaista. Se ei ole millään tavalla välttämätön ruokalaji, mutta se on onnelliseksi tekevän aterian osa. Hillovoileipä, laskiaispulla tai pannukakku ja mansikkahillo ovat mielessäni läpeensä hyviä ja viattomia ruokia. Suklaa voi ehkä olla pahe, mutta hillo ei koskaan. Muumimamma ei ole kirjallisuuden ainoa hillomestari. Italialaisesta lastenkirjallisuudesta löytyy myös äidillinen, lämmin hahmo, jonka hilloja kaikki rakastavat. Hän on Gianni Rodarin sadun Apollonia, joka valmistaa…
-
Lomasaaren linssikeitto
Linssikeitto tuntuu nykyään olevan yksi uusista arjen perusruoista: nopea, helppo ja vieläpä edullinen ruoka. Meilläkin arjen yhtenä luotettuna pikareseptinä on linssikeitto, johon tulee punaisia linssejä, tomaattimurskaa, kookosmaitoa ja currytahnaa. Se on lautasilla puolessa tunnissa ja maistuu kaikille. Linssit ovat käytetty raaka-aine myös Italiassa, etenkin Keski-Italian alueella. Sain viimeksi lukemastani Matkakirjeitä-kirjasta pakkomielteen pienestä Tyrrhenanmeren Ponzan saaresta. Kirjassa kuvattiin saaren vuosisataisia perinteitä, kallioita, luolia ja turkoosia vettä, joihin ihastuin. Aloin selvitellä, millaista ruokaa Ponzassa syödään ja törmäsin ponzalaiseen linssikeittoon. Ei ehkä tyypillisintä saaristolaisruokaa? Kun sitten etsin internetin syövereistä keiton ohjetta, törmäsin aina oikeastaan vain yhteen ja samaan reseptiin (esimerkiksi tällä ponzalaisella sivustolla), joten päätin kokeilla sitä. Keitto oli nopea valmistaa, aineosia on…
-
Surkean sienestäjän herkkutattirisotto
Meillä ihmisillä on kaikenlaisia harhaisia kuvitelmia itsestämme ja (unelma)elämästämme. Aina syksyn tullen kuvittelen kohta samoilevani sienimetsässä keräämässä satoa ihania pastoja, risottoja ja piirakoita varten. Ah, miten omavaraista ja tervehenkistä reippailua! Totuus on kuitenkin se, että näin ei tapahdu. Osittain laiskuudesta, osittain siksi, etten yksinkertaisesti tiedä, mistä lähteä liikkeelle. Pari vuotta sitten löysimme vahingossa hyvän, pienen sienipaikan, jossa kasvoi lähekkäin sekä kantarelleja että herkkutatteja, mutta seuraavana syksynä työkoneet olivat jyränneet paikan, ja sillä kasvoi vain asfaltti. Menetin taas toivoni ja motivaationi. Sieniretkeni menevät aina metsään, mutta ihan väärällä tavalla. Sienimetsään ajatukseni vei Italiassa ja Suomessa asuva Ella Kanninen, jonka uusimmasta kirjasta kirjoitin viimeksi. Monet asiat toki erottavat Suomea ja Italiaa, mutta…
-
Hukuttavan hyvää: jäätelökahvi affogato
Vieläkö on sen verran kesää jäljellä, että kehtaa kirjoittaa jäätelöstä? Toisaalta, kun kyseessä on kuumaan espressoon tehty jäätelökahvi, maistuu se kylmemmälläkin ilmalla. Italiassa kahvin ja jäätelön yhdistelmä tunnetaan nimellä affogato eli ”hukkunut”, ja se viittaa tietysti kahviin hukkuneeseen jäätelöpalloon. Eipä ole kovin positiivinen ote näin ihanaan jälkiruokaan, mutta minkäs teet. Kirjoitin Italian ja kahvin yhteisestä historiasta viime viikolla. Kahvihan saapui Euroopassa ensimmäisenä juuri Italian Venetsiaan vuonna 1615, ja sinne avattiin myös Euroopan ensimmäinen kahvila vuonna 1645. Tunnetuin italialainen kahvia sisältävä jälkiruoka on varmasti tiramisù. Affogato ei ehkä ole yhtä tunnettu, mutta mikä toisaalta voisi olla italialaisempaa kuin espresson ja gelaton yhdistelmä? Kun etsii affogato-reseptiä netistä, saattaa törmätä kaikenmaailman kermavaahtoihin, vaahtokarkkeihin ja makusiirappeihin. Ymmärrän…
