-
Elena Ferrante: Tyttären varjo – Mitä äiti saa tuntea?
Hyvää äitienpäivää kaikille asianomaisille! Äitienpäivään liittyvät usein valkeat kermakakut ja valkovuokot mutta äitiyteen itseensä myös tummempia sävyjä. Niitä tunteista tummimpia kuvaa Tyttären varjo, Elena Ferranten tuotannon tuorein suomennos. Elena Ferranten Tyttären varjo (La figlia oscura 2006, suom. Helinä Kangas, WSOY 2020) on kertomus aikuistuneiden tyttärien äidistä Ledasta, jonka rauhalliseksi aiottu rantaloma muuttuu ristiriitaisten tunteiden vuoristoradaksi. Leda sekaantuu muiden rantalomalaisten elämään ja alkaa toimia itselleenkin käsittämättömillä tavoilla. Kenen varjo on tyttären varjo? Olin jo ehtinyt odotella tätä Ferranten uusinta suomennosta, kuten Kevään 2020 uutuuskirjat -postauksessa fiilistelin. Meiltä löytyy Ferrantea kotona kirjahyllystä myös italiaksi, mutta kun kyseessä on Tärkeä Kirja, en halua ottaa sitä riskiä, että jotain tärkeää menee ensilukemalla ohi.…
-
Elena Ferrante: Amalian rakkaus – Missä kulkee vihan ja kaipauksen raja?
Äidin ja tyttären kiemurainen suhde ja hälvenevät ääriviivat. Äiti, joka paljastuu kuolemansa jälkeen joksikin toiseksi. Voiko toista vihata ja kaivata samaan aikaan? Elena Ferranten Amalian rakkaus (Amore molesto 1992, suom. Taru Nyström Abeille 2005, Avain) kertoo Deliasta, joka alkaa selvittää äitinsä Amalian mystistä kuolemaa. Hukkuiko vai hukuttautuiko Amalia ja mitä ihmettä hän oli puuhaillut ennen kuolemaansa? Elena Ferrante on nimi, johon tunnun aina palaavan tässä blogissa(kin) uudelleen ja uudelleen. Olen aiemmin kirjoittanut hänen romaanistaan Hylkäämisen päivät, mutta myös pohdiskellut hänen oikeaa henkilöyttään Domenico Starnonen romaaneja koskevissa postauksissani täällä ja täällä. Ei mennä siis enää siihen, ja sitä paitsi keskustelu ja spekulaatiot kirjailijan ympärillä eivät tule Suomessakaan laantumaan, kun huhtikuussa 2020…
-
Fausto Brizzi: 100 onnen päivää – Mitä sinä tekisit, jos sinulla olisi sata päivää jäljellä?
Mitä sinä tekisit, jos sinulla olisi sata päivää jäljellä? Pysäyttävä kysymys, jota jokaisen olisi joskus hyvä pohtia. Fausto Brizzin 100 onnen päivää -romaanissa kysymystä pohditaan muutaman sadan sivun verran. Käyttäisitkö vähät päiväsi samoin kuin päähenkilö Lucio? Fausto Brizzin 100 onnen päivää (Cento giorni di felicità 2013, suom. Lotta Toivanen 2016, Gummerus) kertoo Luciosta, joka saa tietää elinaikaa olevan jäljellä enää noin sadan päivän verran. Hän on paitsi kuolemansairas myös keskellä perhekriisiä. Luciolla on sata päivää aikaa selvittää ongelmansa ja samalla yrittää kirjaimellisesti elää kuin viimeistä päivää. Kirjoitin synkän Alkulukujen yksinäisyys -romaanin jälkeen, että kaipaan seuraavaksi jotain kevyempää luettavaa. 100 onnen päivää -kirjaa on luonnehdittu paitsi nyyhkyromaaniksi myös humoristiseksi, hurmaavaksi ja…
-
Domenico Starnone: Kepponen – Kumpi voittaa, isoisä vai lapsenlapsi?
Vastahakoinen isoisä saadaan suostuteltua hoitamaan muutamaksi päiväksi lapsenlastaan ja yhtäkkiä mikään ei ole ennallaan. Miten pieni, neljävuotias poika voi suistaa vaarin niin raiteiltaan? Domenico Starnonen Kepponen (Scherzetto 2016, suom. Leena Taavitsainen-Petäjä 2019, WSOY) kertoo Danielesta, menestyneestä kuvittajasta, joka nyt vanhoilla päivillään kärsii terveysongelmista ja uransa hiipumisesta. Hän palaa Milanosta kotikaupunkiinsa Napoliin hoitamaan muutamaksi päiväksi tyttärenpoikaansa Mariota. Vaarin ja Marion kepposet muuttuvat vähitellen entistä hurjemmiksi. Kuka tekeekään viimeisen kepposen? Kepponen on napolilaiselta Domenico Starnonelta toinen suomennettu teos. Ensimmäinen oli Solmut (2014, suom. 2018), josta kirjoitin täällä. Kirjoissa on paljon samaa: tapahtumapaikkana on kerrostaloasunto, jossa tapahtuu enemmän ja vähemmän kummia ja molemmissa käsitellään sukupolvien välisiä perhesuhteita. Mutta – tämä ei nyt…
-
Domenico Starnone: Solmut – Kuka kertoo totuuden avioliitosta?
Kipeät kirjeet pöytälaatikosta, arkaluontoiset valokuvat salakätköstä, viimeisetkin luurangot kaapeista. Mitä paljastuu vanhan avioparin elämästä, kun menneisyys heitetään yhtäkkiä heidän silmilleen? Domenico Starnonen Solmut (Lacci 2014; suom. Leena Taavitsainen-Petäjä 2018) kertoo vanhasta avioparista Vandasta ja Aldosta. Kaikki on parilla ainakin näennäisesti hyvin: aikuiset lapset ovat jo omillaan ja menneet kriisit on selätetty. Yllättävät tapahtumat parin vanhoilla päivillä tuovat kuitenkin päivänvaloon vaikean menneisyyden, jonka jokainen perheenjäsen näkee omalla tavallaan. Domenico Starnonelta on suomennettu kaksi teosta, tämä Solmut ja uudempi Kepponen tältä vuodelta. Kepposkirjasta tulen kirjoittamaan vielä myöhemmin, mutta avataan nyt hieman Solmuja. Sitä oli kiinnostava alkaa lukea, sillä sitä on luonnehdittu Elena Ferranten Hylkäämisen päivien sisar(vai veli?)teokseksi ja Starnonen vaimoa Anita Rajaa…
-
Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät – Mitä avioerosta seuraa?
Mies lähtee, mielenterveys lähtee. Nainen jää kotinsa ja kehää kiertävien ajatustensa vangiksi, ulospääsyä ei ole. Miten ikinä erosta voi selvitä? Elena Ferranten Hylkäämisen päivät (Avain 2004 / WSOY 2017; I giorni dell’abbandono, suom. Taru Nyström) kertoo Torinossa asuvan Olgan maailman romahtamisesta hänen miehensä Marion lähdettyä toisen naisen matkaan. Olgan mieli järkkyy, hänen poikansa ja koiransa sairastuvat ja erikoiseen naapuriin tutustuminen mutkistaa kuvioita entisestään. Elena Ferrante tuskin esittelyjä kaipaa. Tai no – esittelyä hän ehkä nimenomaan kaipaisi, hänen oikeaa nimeään ja henkilöllisyyttään ei nimittäin varmaksi tiedetä. Ferranten (peite)nimi on kuitenkin tuttu viime vuosilta ylistetystä Napoli-sarjasta kertovista monista lehtiartikkeleista ja kirja-arvosteluista. Minäkin olen sarjan kirjat lukenut enkä osaa sanoa niistä mitään, mitä ei olisi…
