-
Toscanalainen tomaattikeitto eli pappa tomaatissa (ja muitakin sukulaisia)
Mitä tekee pappa tomaatissa, ihmettelin, kun kuulin ensimmäistä kertaa pappa al pomodorosta. Mitä pappa-paralle on tapahtunut! Vaan ei hätää: pappa al pomodoro on toscanalainen tomaattikeitto, joka on peräti vegaaninen eli siis myös pappaystävällinen. Eikä pappa tietenkään tässä tarkoita isoisää, joka on italiaksi nonno. Pappa merkitsee suomeksi kauniisti sanottuna ’mössöä’, jota tämä tomaattikeitto ehkä olemukseltaan keittoa enemmän muistuttaakin. Italiaksi voidaan myös sanoa fare la pappa, ”tehdä mössö” eli ’syödä’. Ilmaisu on leikillinen, ja sitä käytetään esimerkiksi lasten kanssa. Meillä pikku Signorino söikin vauvana usein pappaa, tai oikeammin vieläpä pappettaa, ”pikku mössöä”, joka on johdos pappa-sanasta – kysehän siis on vauvan soseista. (Tarkkana saa muuten olla myös isän eli papàn kanssa. Jos…
-
Alkuvuoden appelsiinisalaatti
Olkoon vuoden ensimmäinen resepti nyt kevyt ja terveellinen, vaikka en minkäänlaisten dieettien ystävä olekaan. (Italiassa sen sijaan dieettikulttuuri valitettavasti elää ja voi paksusti. Tässä asiassa Suomessa ollaan huomattavan paljon edellä.) Mutta ainahan sitä voi uuden vuoden kunniaksi ainakin luvata syödä enemmän kasviksia ja hedelmiä! Appelsiinisalaatti kuulostaa muutenkin kovin tammikuiselta, varsinkin, kun appelsiinit ovat nyt parhaimmillaan. Niiden lisäksi tähän salaattiin tulee fenkolia, punasipulia ja oliiveja. Olen löytänyt fenkolin vasta tutustuttuani italialaiseen keittiöön. Muita löydöksiäni ovat ainakin munakoiso, lehtimangoldi, punasikuri, kaprikset, monet yrtit ja selleri. (Tai no, kukapa ei olisi nimenomaan löytänyt selleriä ikävissä merkeissä esimerkiksi salaatistaan, mutta olen oppinut, että selleri voi olla myös oikeasti hyvää, kun sitä haudutetaan pieneksi hienonnettuna…
-
Satamakaupungin sitruunainen rommikahvi
Rommi ja muutkaan väkevät eivät oikein maistu minulle, ja Italian digestiivikulttuuri ei ole minulle pitkän aterian huipennus vaan pakollinen paha, jonka mieluiten jätän väliin. (Ainoastaan ehkä limoncello tekee tästä poikkeuksen.) Mutta väkevilläkin voi olla paikkansa paitsi ruoanlaitossa myös lasissa, jos niitä käytetään vain mausteena. Livornolainen rommikahvi ponce on esimerkki rommipohjaisesta juomasta, joka on kyllä tuju mutta myös toimiva. Höyryävän kuumana tarjottu, sitruunankuorella maustettu ja sokerilla makeutettu rommikahvi on kotoisin toscanalaisesta satamakaupungista Livornosta. Toscanalaisissa satamissa liikuin myös viime postauksessa, ja sataman harmaa taivaanranta sai kaipaamaan jotain lämmikettä. Sitä rommikahvi takuulla tarjoaa, pienen kofeiinipiristyksen lisäksi! Juoman pohjana on tietysti erinomainen italialainen espresso, jonka kotoinen versio valmistuu moka-pannulla. Rommi taas on kulkeutunut Italiaan…
-
Satokauden lyhyydestä: paahdetut kastanjat
Elämä vilahtaa ohi, jos et tartu hetkeen, ja niin tekee myös satokausi. Nyt loppuvuodesta loka–joulukuussa ovat kastanjat parhaimmillaan, ainakin Italiassa. Ja myös meidän lähi-supermarketissa, vaikkei sieltä leijukaan ihana paahdettujen kastanjoiden tuoksu, kuten Italiassa kastanjoita myyvistä pikku kojuista viilenevinä Välimeren syyspäivinä. Aiemmin olen esitellyt syksyisen kastanjapiirakan, joka oli mystisesti jotain suolaisen ja makean väliltä (eli peräti mauton? Sellaisenkin tylyn tuomion olen omasta syysherkustani kuullut!). Mutta kastanjat sopivat ruoanlaittoon muutenkin yllättävän monipuolisesti: kastanjajauhoista voi paitsi tehdä leivonnaisia myös esimerkiksi valmistaa pastaa. Paahdetut kastanjat taas on helpoin tapa valmistaa näitä – hmm, pähkinämäisiä hedelmiä? Kastanjoita voi valmistaa monella tavalla, mutta alla pari ideaa uunissa paahtamiseen. Ja koska viinissä on totuus, sitä voi lorauttaa…
-
Brushetta vai brusketta? Helppo ja vaikea bruschetta
Saku Tuomisella on Basta! Italialaisen kulttuurin abc -kirjassaan hauska tarina bruschettasta: ”Yritin tilata eräässä Helsingin italialaisessa ravintolassa tomaattibruschettaa. Keskustelu sujui näin: – Saisinko yhden tomaattibrusketan. – Heh, se kyllä lausutaan brussccchhhetta. – Ei kyllä lausuta. – (Ivallisesti hymyillen) No, meillä asiakas on aina oikeassa, joten sovitaan sitten niin.” Hitti ja huti Italian [k]:na ääntyvä ch on chieltämättä haastava poikkeus italian muuten melko hyvin suomalaiseen suuhun sopivaan ääntämykseen (viittaako Tuomisen kirjan nimi Italialaisen ruokakulttuurin abc ääntämisoppiin?), mutta oikeasti bruschetta ei ole yhtään vaikea juttu! Vai onko sittenkin? Tuominen nimittäin jatkaa vielä: Hyvässä bruschettassa (lausutaan siis brusketta) on kaikki suomalaisen hitin ainekset. Sen tekeminen on helppoa, se onnistuu aina, se on halpaa…
-
Grissinit: pitkät, helpot, rapeat
Grissini, grissinit vai grissinot? Miten näitä nyt nimittäisi? Aina välillä tulee kielellisiä pulmia ruokapöydässäkin. Mutta onhan meillä myös muffinsit, buutsit ja shortsit (joskus nekin jopa ruokapöydässä), joten olkoon nämäkin nyt tuplamonikolliset grissinit. Suomalaiseen suuhun (tai päähän) ei italian i-monikko aina oikein luonnistu. Taivutuksesta puheen ollen: näitähän ei muuten tarvitsekaan taivuttaa, pitkiä ja suoria kun ovat. Helppoa leivontaa! Grissinit ovat esimerkki ruoasta, jotka pitkään kuittasin vain ”italialaiseksi”. Nykyään olen sen sijaan aina valppaana: mistä eri ruokalajit oikeasti ovat peräisin? Olikin ilo oppia, että grissinit ovat kotoisin Torinosta. Kappas! Siispä yhdistin ne heti mielessäni Torinossa vaikuttaneeseen ja siitä kirjoittaneeseen Natalia Ginzburgiin. Harvemmat blogini reseptit sopivat oikeasti kirjan kanssa nautittaviksi, mutta näitä oli…
