Runoilijoiden lahti: Kirjailijoiden jäljillä Italian Rivieralla

Kirjallisuusmatkailu on yksi matkailun uusista trendeistä. Lähdin Italian Rivieralle selvittämään, millainen kirjaturismin näyttämö on Runoilijoiden lahti, Välimeren ehkä runollisimmin nimetty rantakohde. Ovatko alueella vuosisatojen ajan vaikuttaneet kirjailijat yhä läsnä vai hukkuuko heidän perintönsä Rivieran vilkkaaseen rantaelämään?

Sisäänkäynti luolalle on melkein huomaamaton oviaukko kivimuurissa. Aukosta ulos kömpivä italialaisperhe kuitenkin sen kertoo: perheen pojan henkäisemä era bellissimo, ”se oli upeaa”, paljastaa, että aukon tuolle puolen kannattaa uskaltaa astua. Kivimuuriin oviaukon ylle kiinnitetyn kyltin kirjaimet ovat jo kuluneet, mutta vielä erotan siinä nimen Grotta Byron, Byronin luola.

Laskeudun muurin aukosta alas kohti merta, jolle johdattaa kapea reitti kiikkerässä luonnonkivirinteessä. Kymmenet auringonpalvojat ovat levittäneet pyyhkeensä aamuauringon lämpöä imeneille lähes mustille kallioille. Jään katsomaan näkymää: lordin luola kohoaa uintimatkan päässä edessäni oikealla.

Olen tullut Runoilijoiden lahdelle, Ligurian hallintoalueen itäisimpään nurkkaan Italian Rivieralle. La Spezian lahtena virallisesti tunnettu merialue on saanut lisänimensä alueella vuosisatojen aikana vaikuttaneiden kirjailijoiden mukaan. Juuri heidän jäljissään olen tänne saapunutkin. Kirjallisuusmatkailu on tämän hetken kuumimpia matkailutrendejä – asiasta uutisoi hiljattain muun muassa The New York Times. Miten ilmiö näkyy täällä, yhdessä maailman ehkä runollisimmin nimetyistä paikoista?

Tarina kertoo, että brittiläinen kirjailija ja poliitikko lordi Byron (1788–1824) ui täällä Porto Veneressä aikaa viettäessään luolaan hakemaan inspiraatiota kirjalliseen työhönsä. Kieltämättä luolaa ympäröivän poukaman rauhassa on jotakin puoleensa vetävää. Lokit kaartelevat kirkuen meren yllä, kaskaiden siritys peittyy aika ajoin rantakiviin murtuviin aaltoihin ja kallioihin hioutuneisiin koloihin jäänyt lämmin merivesi tuoksuu auringolta. Pieni rapu aterioi kivenkolossa.

Viereisellä kivellä makoileva nuori nainen lukee kirjaa, mutta hempeän vaaleanpunaisesta kannesta päätellen se ei ole lordi Byronin tuotantoa. Kirjan sijaan moni on tuonut paikalle snorkkelin. Vesi on kirkasta: pohjan valkoiset kivet välkehtivät usean metrinkin syvyydestä. Uimarit liukuvat veteen kallioiden paksunvihreää levämattoa pitkin. Ehkä kirjallisuusturistit löytyvätkin itse luolasta?

Uintimatka rannasta luolalle vaatii perushyvää uintikuntoa. Pysähdyn puolivälissä matkaa kellumaan selälleni, aurinko häikäisee silmiä, taustalla kohoaa San Pietron kirkko kuin meitä uimareita silmällä pitäen. Perillä odottaa kuitenkin pettymys: luola on täysin tyhjä.

Kirjallisuusturismia löytääkseni minun pitää ehkä laajentaa horisonttiani.

***

Meren väri vaihtelee asuurista kobolttiin ja koboltista safiiriin. Horisontissa siintävät Palmarian, Tinon ja Tinetton saaret. Niitä ja Runoilijoiden lahden sävyjä pääsee ihailemaan Porto Venerestä lähtevillä veneretkillä, joita järjestää Navigazione Golfo dei Poeti eli ”Runoilijoiden lahden navigointi”.

Runoja ja kirjallisuusmatkailijoita ei kuitenkaan veneessä kuulu eikä näy. Veneen seinällä olevan kyltin mukaan kyytiin mahtuisi 350 henkeä, mutta meidän lukumäärämme on kuumasta kesäsesongista huolimatta lähempänä 35:tä. Veneen kuulutukset kaikuvat tyhjyyteen neljällä eri kielellä.

Ihailen lordi Byronin luolaa nyt mereltä käsin, mutta lordin kirjallista taustaa kuulutukset eivät mainitse. Ohitamme suoraan merestä nousevan Madonna-patsaan, jonka pitäisi suojella kalastajia ja merenkävijöitä. Runoilijoihin suoja ei taida ulottua: lordi Byronin ystävä, runoilija Percy Bysshe Shelley (1792–1822) koki hukkumiskuoleman juuri täällä, Ligurianmerellä. 

Kirjallisuusmatkailijakin vetää tällä veneretkellä vesiperän.

***

Jatkan Shelleyn jalanjäljissä kohti itää. Runoilijoiden lahti kaartaa Porto Venerestä meren toiselle puolelle San Terenzoon, jossa voi kulkea Percy Bysshe Shelleyn ja hänen vaimonsa Mary Shelleyn (1797–1851) jalanjäljissä. Alku on lupaava: törmään heti Mary & Co. -nimiseen kirjakauppaan. Se on kuitenkin lounasajan siestan takia kiinni. Kaupan näyteikkunan edusta on kuorrutettu lasten rantaleluilla enkä pääse kurkkimaan sisään.

Rantakadulta löytyy myös pieni kirjanvaihtopiste. Shelleyjen sijaan sieltä voisi valita luettavakseen esimerkiksi Danielle Steeliä. Jatkan matkaani.

Varsinaista nähtävyyttä ei ole vaikea löytää, valkoinen talo pääsee suorastaan yllättämään. Se töröttää käytännössä autotiellä, aivan ohi suhahtelevien autojen ja mopojen sylissä. Kyltit sen kuitenkin kertovat: tämä on Casa Magni, toiselta nimeltään Casa Shelley, Shelleyjen entinen majapaikka. Pariskunta vietti täällä kesän 1822, joka päättyi onnettomasti Percy Bysshe Shelleyn kuolemaan. 

Nyt tunnelma on lomalaisen raukea. Viereisen ravintolan, Caffè dei Poetin eli ”Runoilijoiden kahvilan”, tarjoilija kiikuttaa ohitsemme vaahtoavia olutlaseja ja friteerattuja mereneläviä. Hän käyttää reittinään Casa Shelleyn edessä avautuvaa suojatietä, joka johtaa ravintolan merenrantaterassille. Perässä seuraa toinen tarjoilija viininjäähdytin sylissään.

Terassilla on kuhinaa, mutta itse talon läheisyydessä ei ole muita kuin sen reunalla istuva ja hikeään pyyhkivä iäkäs mies. Talon edustan pylväskäytävän väleistä käy miellyttävä iltapäivän tuulenvire. Yritän tihrustaa talon seiniin kiinnitettyjä ajan ja auringon haalistamia opastekylttejä. Skannaan yhden kyltin QR-koodin, mutta nettisivu ei avaudu.

Kurkistan rautaportilla suljettuun, hoitamattomaan puutarhaan: maassa lojuvat tyhjät muovipullot ja rutistunut sipsipussi alleviivaavat paikan hieman epäystävällistä tunnelmaa. Casa Shelley on yksityiskäytössä, eikä sinne ole yleisölle vapaata pääsyä. 

***

Minulla on vielä yksi ässä hihassa: Shelleyjen entisen majapaikan vierestä löytyy Parco Shelley eli ”Shelleyn puisto”. Kuumassa kesäpäivässä se kuulostaa kirjallisuusturistin vehreältä vilvoittelupaikalta. Täälläkin minua tervehtii suljettu rautaportti. Se ei kuitenkaan ole lukossa, joten työnnän portin auki.  

Puistossa on tyhjä esiintymislava ja koskemattoman näköistä nurmea. Puiston ainoa penkki on houkuttelevasti puiden varjossa: tähän olisi ihana istahtaa lukemaan kirjaa. Viereisen kerrostalon pihasta kuuluu puheensorinaa ja metallisten ikkunankaihtimien kitinää. Jonkun valkopyykki hulmuaa tuulessa. Yksinäinen vaahtosammutin on unohtunut puiston reunalle; ehkä tunnelma tästä vielä kuumenee? Nyt paikkaan tuovat eloa vain pergolassa laulavat linnut. 

Luen Percy Bysshe Shelleylle omistetun muistokirjoituksen ja painan sitten puiston portin takanani kiinni. Juuri samalla hetkellä puiston eteen tielle pysähtyy Cooperativa di comunità eli kunnan huoltoauto ja kaksi työmiestä riuhtaisee portin auki. Henkäisen. Puistovierailuni taisi sittenkin olla luvaton? 

***

Jätän San Terenzon taakseni ja suuntaan illaksi kohti viereistä Lericin kaupunkia. Sinne johdattaa merenrantaa seuraillen ”Sanojen poluksi” nimetty opastettu kirjallisuusreitti Sentiero delle Parole. Reitin pituus on yhteensä yli 16 km, ja se seurailee osin vaikeaakin maastoa, mutta San Terenzon ja Lericin yhdistävä osuus on helppokulkuinen kolmen kilometrin pätkä.

Sanojen polulle on suunniteltu ääninauha, jota voi kuunnella Loquis-sovelluksesta tai suoraan Loquisin nettisivulta. Ääninauhalla keskustellaan alueella vaikuttaneista kirjailijoista ja luetaan otteita heidän teoksistaan. Runoilijoiden lahti on inspiroinut kirjallisessa työssä Shelleyjen lisäksi muun muassa Eugenio Montalea, Italo Calvinoa, Virginia Woolfia, Cesare Pavesea, Francesco Petrarcaa, Henry Jamesia, Pier Paolo Pasolinia, Umberto Ecoa, D. H. Lawrencea, Marguerite Duras’ta… Tarinan mukaan Runoilijoiden lahti -nimen keksi vuonna 1910 italialainen kirjailija Sam Benelli.

Alkuillan aurinko nostaa hien niskaan eikä kirjallinen rantareitti juuri tarjoa varjopaikkoja. Upeat merinäkymät kylläkin ja värikkäiden aurinkovarjojen ryppäitä. Harvat vastaan tulevat kantavat mukanaan rantatarvikekuormaa ja upeaa rusketusta, kesäpäivä on ollut pitkä. Kukaan ei pysähdy polun varrelta löytyvien kirjailijakylttien kohdalle. Moni silti majoittuu kirjailijoiden jäljillä: reitin varrelta löytyvät ainakin Hotel Byron ja Hotel Shelley.

Sanojen polku kaartaa Lericin keskusaukiolle aivan rantakivien reunasta. Yksi päivänpaistattelija lukee kivillä James Pattersonia, toinen Nicholas Sparksia. Reitti päättyy piazzalle, jolla jo tuoksuu tuleva illallisaika. Tänne päättyy kirjaturistinkin päivä.

***

On helppo ymmärtää, miksi Runoilijoiden lahti on inspiroinut niin monia kirjailijoita. Paikan kauneuden vangitseminen sanoiksi vaatii taitoa, jota vain harvoilla on. Kohde inspiroi matkailijoita edelleen, mutta kirjallisuusmatkailun kuumin näyttämö se ei ainakaan aurinkoisena kesäpäivänä tunnu olevan. Rantaelämä kutsuu kulttuurikohteita enemmän.

Silti kirjailijat ovat yhä osa maisemaa: heidän nimensä elävät kylteissä, paikkojen nimissä ja tarinoissa, joita ei kaikilla rantalomakohteilla ole.

Lue myös: 10 vinkkiä matkailijalle: trendikäs kirjallisuusmatkailu Italiassa ja muut Riviera-jutut:

• Italian Riviera: Ligurian parhaat löydöt junan kyydissä
• Sanremo on Italian Rivieran rennoin kaupunkikohde ja Italian ”pikku Nizza”
• Ruokamatka Italiaan: Liguria lautasella eli ruokaa Italian Rivieralta