Hävikkileipä hyödyksi: 9 + 1 ideaa Italiasta

Kuluneella viikolla on vietetty hävikkiviikkoa. Eniten ruokahävikkiä syntyy kotitalouksissa, joten hyvät hävikintorjuntavinkit ovat tarpeen monille meistä. Suomalaisten suurin ruokahävikki syntyy kasvikunnan tuotteista ja viemäriin kaadetusta kahvista, mutta roskiin päätyvä kuivahtanut leipä on myös yksi ongelmista. Hävikkileipä on kuitenkin helppo hyödyntää: keräsin tähän artikkeliin parhaat ideat Italiasta. Mukana tietysti myös reseptit!

(Kahviinkin on italialaisilla hyvä käytäntö: mutteripannussa keitettyä pientä määrää espressoa ei tule hulauttaneeksi viemäriin yhtä huolettomasti kuin kahvinkeittimellä keitettyjen suodatinkahvikupillisten loppuja.)

Italialainen köyhä keittiö cucina povera perustuu hävikin torjuntaan: ruokaa on laitettu siitä, mitä on kulloinkin ollut saatavilla, eikä mitään ole heitetty pois. Aikoinaan se on ollut pakon sanelemaa mutta nykyäänkin ekologinen ja ekonominen valinta.

Seuraavilla italialaisten ideoilla vaikka koko aterian voi rakentaa hävikkileivän ympärille! Tai jos nämä ruoat eivät innosta, lopusta löytyy vielä yksi ekstravinkki, miten hävikkileipä kääntyy hyödyksi keittiössä hieman yleisemminkin. Ja jos leipää ei löydy kotoa, kannattaa suunnata kaupan hävikkilaarille. Meillä lähikaupassa odottaa aina iso kasa tarjousleipää pelastajaansa, ja näillä ohjeilla se saa uuden, onnellisen elämän.

Leipää alkupalaksi ja salaattiin

Klassinen tapa hyödyntää hieman kuivahtanut leipä on paahtaa se rapeaksi uunissa ja päällystää sitten haluamillaan täytteillä – bruschetta on syntynyt. Hävikkileipä sopii kuitenkin myös friteerattavaksi tai terveellisemmin salaatin ainesosaksi.

Hävikkileipä leipinä ja salaatissa
1. Bruschetta

Bruschetta on ehkä vaikea lausua mutta helppo valmistaa. Helpoimmin hävikkileipä saakin uuden elämän bruschettana: viipaloi leipä, pirskottele päälle hieman oliiviöljyä ja ripottele suolaa, sipaise ehkä hieman valkosipulia ja työnnä sitten uuniin saamaan rapeutta ja paahteista makua. Bruschettan voi toki päällystää monella muullakin: kasviksilla, juustolla, nyt syksyllä erinomaisesti myös sienillä. Blogista löytyy neljä erilaista bruschetta-ideaa: paprika–chili, sieni–tryffeli, punasikuri–gorgonzola ja tomaatti–burrata–basilika. Bruschetat sopivat hyvin myös aperitiivilla nautittaviksi.

Brushetta vai brusketta? Helppo ja vaikea bruschetta

2. Panzanella

Hävikkileipä sopii kuutioituna myös salaattien joukkoon tuomaan ruokaisuutta. Toscanalaiseen leipäsalaattiin panzanellaan tulee kuivahtaneiden leipäkuutioiden lisäksi tomaattia, kurkkua ja punasipulia. Paikallisen sanonnan mukaan ”oliiviöljy, etikka, pippuri ja suola saisivat saappaankin maistumaan”, joten salaatin maustamiseen kannattaa panostaa. Parhaimmillaan panzanella on tietysti kasvisten sesonkiaikaan kesällä.

Panzanella: Toscanan kesä lautasella

3. Friteerattu mozzarella

Mozzarella in carrozza eli friteerattu mozzarella on yksi esimerkki italialaisen keittiön vähemmän terveellisestä eli friteeratusta puolesta. Friteeratut ruoat ovat tyypillisiä antipastoja, ja friteerattu mozzarella on ollut köyhässä keittiössä oiva tapa antaa uusi elämä ehkä hieman jo kuivahtaneelle juustolle ja leivälle. Jos siis paahtoleipä uhkaa mennä vanhaksi, sitä voi napolilaisittain käyttää mozzarellaviipaleiden päällysteenä ja leivittää ja uppopaistaa sitten rapeaksi ja kullanruskeaksi kuumassa öljyssä. Nauti sormia polttelevan kuumana.

Friteerattu mozzarella ja kärrynpyöriä

Hävikkileipä mehevöittää keitot

Toscanassa taidetaan hävikkileivän käyttö. Monet alueen kasviskeitoista saavat täyttävyyttä paikallisesta leivästä, joka hieman kuivahtaneenakin tuo rakennetta ja ruokaisuutta keittoihin.

Hävikkileipä keitoissa
4. Ribollita

Toscanalaisista leipäkeitoista työläin (ja minusta paras) perustuu kahden kypsennyksen taktiikkaan. Ribollita sopii erinomaisesti tähän vuodenaikaan: mustakaali, lehtimangoldi ja savoijinkaali sipulin, sellerin, porkkanan, tomaatin, rosmariinin ja timjamin kanssa tuovat kasviskeittoon syksyisen maun. Pavut sakeuttavat keiton lähes patamaiseksi, ja väliin ladotut leipäviipaleet tekevät ribollitasta todella täyttävän. Aikaa ja kärsivällisyyttäkin ruoka vaatii, mutta kyllä tätä on saatava ainakin kerran syksyssä!

Ribollita eli toinen kerta toden sanoo

5. Köyhän keittiön kasviskeitto

Joskus kannattaa nyhjästä tyhjästä. Näin on varmaan ajatellut sekin italialainen mamma, joka on aikanaan kehitellyt keiton nimeltä ”keitetty vesi”, acquacotta. Nimi ei ehkä herauta vettä kielelle, mutta kyse on hyvin yksinkertaisesti sipulista, selleristä ja tomaatista tehtävästä kasviskeitosta, joka kauhotaan lautasille leipäviipaleen päälle. Kuumassa keitossa kypsennetään myös jokaiselle ruokailijalle yksi kananmuna. Köyhää keittiötä ehkä nerokkaimmillaan.

Köyhän keittiön kasviskeitto

6. Tomaattikeitto

Mitä tekee pappa tomaatissa, ihmettelin, kun kuulin ensimmäistä kertaa pappa al pomodorosta. Mitä pappa-paralle on tapahtunut! Vaan ei hätää: pappa al pomodoro on toscanalainen tomaattikeitto, joka on peräti vegaaninen eli siis myös pappaystävällinen. Pääraaka-aineina keitossa ovat tomaatit ja leipä, joista kasvisliemen, valkosipulin ja basilikan kanssa hautuu lähes patamainen, syvän tomaattinen keitto.

Toscanalainen tomaattikeitto eli pappa tomaatissa (ja muitakin sukulaisia)

Leipä korvaa lihan pääruoissa

Köyhässä keittiössä ei ole lihaa liiemmälti ollut tarjolla. Täytetyt kasvikset ja leipäpyörykät ovat esimerkkejä siitä, miten Pohjois-Italian Liguriassa ja Etelä-Italian Apuliassa liha on korvattu leivällä myös täyttävämmissä pääruoissa.

Hävikkileipä pääruoissa
7. Täytetyt kasvikset

Täytetyt kasvikset ovat tyypillistä Italian Rivieran alueen ruokaa: samanlaisia mutta usein lihatäytteisiä valmistetaan myös Ranskan Rivieralla. Italian puolella Liguriassa paikallisia liharuokia ei ole paljonkaan, mutta lihan sijaan juustoon sekoitettu hävikkileipä on yllättävän täyttävä sisus kasviksille. Kasvisten – sipulin, kesäkurpitsan, paprikan ja/tai munakoison – lisäksi tarvitaan juustoa, kananmunaa ja hieman mausteita. Tuore meirami on myös tärkeä. Se on genovalaisen keittiön käytetyimpiä yrttejä. 

Täytetyt kasvikset alla genovese

8. Leipäpyörykät

Onkohan tässä italialaisen köyhän keittiön köyhin resepti? Nämä pyörykät valmistetaan pelkästä leivästä. Tai no, tuleehan mukaan maku- ja sidosaineiksi juustoa ja kananmunaa, mutta kyse ei ole perinteisistä liha- tai kasvispyöryköistä vaan apulialaisesta reseptistä polpette al pane, ”leipäpyörykät”. Pallerot voi tarjota sellaisinaan tai tomaattikastikkeessa, jolloin ne tarjotaan toisena pääruokana esimerkiksi pasta-annoksen jälkeen. Ohje on lyhyt ja helppo, kaikki vain sekaisin ja kypsentämään. Kaunein ja tasaisin lopputulos syntyy uppopaistamalla.

Pyörykät pelkästä leivästä

Hävikkileipä sopii myös jälkiruokiin

Leipä on monipuolinen raaka-aine, joka sopii jopa jälkiruokiin. Oma syksyinen suosikkini, Comojärven leipävanukas, kätkee sisäänsä jopa puoli kiloa kuivahtamaan päässyttä leipää. 

Hävikkileipä jälkiruoassa
9. Leipävanukas

Makea loppusijoituskohde vanhalle leivälle on klassisesti leipävanukas. Ja toki Italiasta löytyy tähänkin oma versionsa, Comojärven leipävanukas torta miascia. Leipävanukas sisältää leivän lisäksi yleensä aina maitoa ja munia – niin tämäkin ohje. Niistä se saa mehevyyttä, maku puolestaan tulee hedelmistä, suklaasta ja mantelisista amaretti-kekseistä ja likööristä. Jo ainesosat antavat viitteitä siitä, että nyt on käsillä ihan poikkeuksellinen herkku! Hedelminä voi käyttää esimerkiksi omenoita, päärynöitä, luumuja ja/tai viinirypäleitä.

Comojärven leipävanukas

+ Ekstravinkki: pangrattato eli leipämuru

Pangrattato (ei siis ”pangratto”, millä nimellä tämä jostain syystä on Suomessa myös levinnyt) on varma tapa saada hävikkileipä hyvään käyttöön. Pangrattaton voisi suomentaa leipämuruksi tai korppujauhoksi.

Kuivahtaneen leivän voi hienontaa monitoimikoneessa tai jopa raastaa raastimella – toiset tykkää hienommasta, toiset rouheammasta lopputuloksesta. Leipämuru toimii ruoanlaitossa korppujauhon tapaan. Italiassa sitä käytetään esimerkiksi friteerattujen ruokien leivittämiseen ja parmesaaniraasteen sijaan pastan päällä. Erityisen hyvin se sopii kukkakaali- ja parsakaalipastaan. Pastaan tulevaa leipämurua voi ennen tarjoamista paistella hetken pannulla oliiviöljyn ja suolahippusen kera.


Discover more from Kirja & keittiö

Subscribe to get the latest posts sent to your email.

Tutustu myös:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *