Elämää päin – Keskusteluja kiireettömyydestä, malttamisesta, muutoksesta, remonteista, rakkaudesta, Italiasta ja siitä, mikä on riittävästi

Sara Karlssonin ja Pia Sievisen Elämää päin (Cozy Publishing, 2022) on kirjemuotoon kirjoitettu kahden eri-ikäisen ystävyksen keskustelu hyvästä elämästä, sen reunaehdoista, riittävyydestä, rakkaudesta ja rajoista. Keskustelut käydään yhden vuoden aikana, ja elämän oivallukset syntyvät osin myös kuluvasta vuodenajasta. Kirjeiden väleihin mahtuu myös muutama runonen.

On kulunut jo hetki siitä, kun olen viimeksi kirjoittanut jostakin yksittäisestä kirjasta blogiini. Kaikenlaista on tässä tullut sillä aikaa luettua, Italiaan ja ihan kaikkeen muuhun liittyvää, ja paljon olen myös suunnitellut lukevani mutta jättänyt lukematta. Esimerkiksi tämän kevään uutuuskirjat eivät oikein vieneet mukanaan, vaikka kyllä yritin.

Minun ei ollut tarkoitus lukea tätä Elämää päin -kirjaa eikä ainakaan kirjoittaa siitä blogiin, suunnitelmat olivat ihan muut. Kirja osui käsiini sattumalta, mutta sittenpä luinkin sen heti yhdeltä istumalta. Ja mikäs siinä: kirja sopii hetkiin, joina on aikaa pohtia painavia ja kevyitä asioita yhtä aikaa. Vaikkapa kesälomalle.

Sijoitan kirjan nyt blogiini self help -kategoriaan. Ennestään siellä onkin vain roomalaisen filosofin Senecan (n. 4 eaa. – 65 jaa.) Elämän lyhyydestä. Ajat muuttuvat, ihminen siinä rajallisessa ajassa ei.

Päin… elämää

Todetaanpa heti alkuun: Elämää päin on kirja, joka oikeana hetkenä onnistuu puhuttelemaan, mutta väärässä tilanteessa todennäköisesti vain ärsyttää melkoisesti. Kirjan asetelma on vähintäänkin hyvin keskiluokkainen: kaksi hyvin etuoikeutettua naista pohdiskelee elämäänsä remonttien, matkustamisen ja ihanien aamiaiskattausten ja lasillisten lomassa. Tässä maailmassa meditoidaan, ihaillaan tähdenlentoja Italian-kodin pihalla, tehdään itsensä johtamisen opintoja etänä New Yorkiin, asutaan Helsingin arvoalueilla, tavataan tuttuja Helsinki Design Weekillä, sitä rataa. Uusi sohva symboloi uutta elämänvaihetta ja toiveet manifestoituvat – tadaa!

Joo, minuakin ärsyttää vähän. Aika paljon tyhjää lifestyle-puhetta ihmisiltä, joilla on varaa pohtia pelkkää lifestyleään. Eli: ketä kiinnostaa? Puhuttaisiinko hetki oikeista ongelmista? Ivallinen ääni korvassani kuiskuttaa: ”Elämää päin” voisi tarkoittaa myös ihan toisenlaista elämän kuvausta, jossa kaikki menee päin… elämää. Mutta tunnistan myös kateutta: kyllähän minäkin, jos…

Jätetään nyt kuitenkin tämä jäkätysosuus taakse, koska muutenhan en voisi kirjasta edes kirjoittaa, ja se oli tässä tarkoitukseni. Vaikka minulla ei ole vapaa-ajan asuntoa tai edes Suomessa valmistettua futon-patjaa (!), olen kuitenkin itsekin niin etuoikeutetussa asemassa tässä maailmassa, että voin Karlssonin ja Sievisen tavoin pysähtyä kuuntelemaan itseäni ja joo, kyllä myös matkustaa vuosittain Italiaan miettimään yksinkertaisen elämän ihanuutta (yksinkertaisinta tosin olisi vain pysytellä kotona). Minulla on aikaa asetella juuri parahultaisesti kypsän melonin viipaleet lautaselle kauniisti ja nauttia näystä.

Siispä. Sara Karlssonin ja Pia Sievisen toisilleen kirjoittamissa kirjeissä on paljon totuuksia, jotka puhuttelevat kaltaistani jo lähtökohtaisesti hyvinvoivaa ihmistä. Jos elämässä on asiat siinä määrin mallillaan, että on aikaa pysähtyä melonin äärelle, miksi emme sitä tekisi? Ihan vakavissaan! Elämää päin kysyy aivan oikeutetusti, mihin meillä muka on niin kova kiire, miksi mikään ei tunnu riittävän, miksi emme voisi hyväksyä elämän syklisyyden siinä missä luonnonkin. On hyviä kausia ja on huonoja kausia, on aika toimia ja aika levätä. Asioita ei pidä pakottaa, muutos on jatkuvaa, yksinkertainen on kaunista.

”Kokemukseni on, että koko elämä voi muuttua radikaalisti, kun uskaltautuu pysähtymään ja olemaan paikallaan.” Jos tähän on resursseja, siitä vaan.

Uudelta, mukavalta design-sohvalta on toki helppo huudella, mutta silti: kun asiat ovat elämässä hyvin, nähkäämme se hyvä.

Kaipuu Italiaan

No entäs sitten se Italia? Se on osa kirjaa, kuten kirjan alaotsikko Keskusteluja kiireettömyydestä, malttamisesta, muutoksesta, remonteista, rakkaudesta, Italiasta ja siitä, mikä on riittävästi kertoo (alaotsikon pituus ainakin on riittävästi!). Sara Karlssonilla on puolisonsa Saku Tuomisen (hänen ruokakirjoistaan olenkin kirjoittanut blogissa) kanssa kakkoskoti Italian Marchessa, ja kirjeissä matkustetaan myös Apuliaan, Comolle ja Roomaan.

Olen pohtinut tätä paljon ja tulen jatkossakin pohtimaan, koska tyhjentävää vastausta ei tietenkään ole: Mitä on italialaisuus? Mitä italialaisuus ja Italia meille (suomalaisille) edustavat? Kysehän ei ole Italiasta vain maantieteellisenä paikkana. Eivät Suomessakaan esimerkiksi metsä ja sauna ole pelkkiä fyysisiä tiloja. Kyse on siitä, mitä merkityksiä me niille olemme antaneet ja yhä annamme; mitä ne meille edustavat. Metsä ja sauna merkitsevät meille rauhaa, puhtautta, jopa jotain pyhää?

Italia taas tuntuu edustavan elämän yksinkertaisia nautintoja – voih, en haluaisi tätä sanayhdistelmää enää mainitakaan: la dolce vitaa. Italia on juuri se paikka, joka voi puhutella henkilöä, joka hakee elämäänsä kiireettömyyttä ja malttamista. (Esimerkiksi remontointi Italiassa vaatii vuosikausien malttamista, kuten kirjeistä käy ilmi.)

Italian-kaipuu on jotain, mistä kärsin itsekin lähes kroonisesti. Sievinen kuvaa sen iskevän aina keväisin – voi kyllä! Ehkä se on ”aurinko, kaiken alku ja lähde”, rannat ja ravintolat, taivaallisen kauniit maisemat, siesta ja puuduttavasta tasatahdista luopuminen, slow food ja jopa slow fashion, vieraanvaraisuus, toisaalta myös teatraalisuus (”Mamma mia, he sanovat, ennen kuin aloittavat pidemmän puheryöpyn”), huolella tehty kahvi, varhainen kevät ja myöhäinen syksy, pimeät kesäillat, elämäntäyteisyys ja runsaus, kauneuden tavoittelu, jopa tietynlainen tehottomuus. Näistä kaikista Sievinen ja Karlsson kirjeissään kirjoittavat. Nämäkään huomiot eivät ole uusia eivätkä kliseiden tuolla puolen, mutta jostain syystä eivät nekään minua päässeet ärsyttämään.

Maltoin lukea kirjan loppuun ja kyllä, jopa nautin.

Kirjaan liittyvä resepti: insalata caprese