Dino Buzzati: Noiduttu takki ja muita kertomuksia – Noidutun hyviä novelleja

Dino Buzzatin Noiduttu takki ja muita kertomuksia (suom. Leena Rantanen, Basam Books 2020) on 24 novellin kokoelma. Novelleissa arkeen sekoittuu fantasiaa ja surrealistisuutta, joka ilahduttaa ja koskettaa. Teemat ovat suuria mutta ihmiset tavallisen pieniä.

Maaliskuun loppuun asti on jo päästy, ja nyt vasta on vuorossa vuoden ensimmäinen mieskirjailija. Stefanian, Natalian, Cristinan, Anildan ja Alban jälkeen tässä tulee Dino! Ja tosiaan, koska en halua palata dinosaurusten aikaan, nostan mielelläni esiin naiskirjailijoita. Italiasta suomennettuja naiskirjailijoita on onneksi nykyään yhä enemmän. Tai no, ihan vain kirjailijoita, ilman nais-etuliitettäkin. Suomeksi meidän ei onneksi tarvitse valita kirjailijaamme, kun Italiassa he ovat sukupuolen mukaan joko scrittrice (fem.) tai scrittore (mask.).

Virkistävän vinksahtanutta

Noiduttu takki ja muita kertomuksia oli ihana tuulahdus tähän väliin! Olen kärsinyt viime viikkoina pienestä lukujumista. Keskittyminen muihin kuin uutisaiheisiin on välillä ollut vaikeaa.

Onneksi apuun riensi Dino Buzzati. Hänen novellinsa ovat ihan omassa todellisuudessaan – jossain aivan muussa kuin me, tässä, nyt. (Jostain syystä olen lukujumin ja kaiken maailmantuskan keskellä lukenut Colson Whiteheadia. Ahdistus ei ole helpottanut.) Jo kirjan takakansitekstissä se luvataan: ”Teos luo ahdistavaan arkeen fantasiaa ja huumoria”.

Takakansitekstissä Dino Buzzatin (1906–1972) kuvataan olevan kaukaista sukua Franz Kafkalle ja Edgar Allan Poelle. Italialaisessa kirjallisuudessa häntä on verrattu Luigi Pirandelloon ja tämän surrealistisiin novelleihin.

Novellien maailma on välillä riemastuttavan kummallinen, välillä mieltä vaivaavan häiritsevä. Novelleissa kaikki on mahdollista:

”Oli ilta, maaseutu jo puoliksi unessa, laaksoista nousi sumuharsoja ja yksinäisen sammakon kutsu, joka kuitenkin lakkasi (hetki jolloin kivisetkin sydämet pehmenivät, taivas oli kirkas, maailmassa selittämätön rauha, savun tuoksua, lepakoita ja vanhoissa taloissa hissuttelevia haamuja) kun lentävä lautanen yhtäkkiä laskeutui kylän yläpuolelle kohoavaan kirkontorniin.”

Juuri tämä tekee novelleista niin hienoja: keskelle arkea laskeutuu jotain outoa. Novellit eivät tapahdu fantasiamaailmassa, eikä fantasia olekaan yhtään omaa genreäni.

Ja mitä tässä novellissa ”Lentävä lautanen” sitten tapahtuu? Kirkkoherra don Pietro päätyy juttusille marsilaisten kanssa. Marsilaiset kyseenalaistavat kirkkoherran luennoimat kristinopit, ja lopuksi don Pietro tähtääkin aseellaan yötaivaalle nousevaa avaruusalusta.

Noiduttu takki ja muita novelleja osui välillä ihan täysillä omaan nauruhermooni. Kaikenlainen vinksahtaneisuus tekee välillä vaan niin hyvää!

Huumori, hellyys ja häilyvyys

Mieleen painuvimmaksi novelliksi kokoelmasta jäi minulle heti kirjan alun ”Seitsemän kerrosta”. Siinä kafkamainen byrokraattisuus jyrää yli potilaan, joka joutuu aivan vain pikku vaivan takia sairaalaan. Lievimmin sairastuneet potilaat viedään sairaalassa ylimpään, valoisaan seitsemänteen kerrokseen, kun taas alimmassa kerroksessa suljettujen ikkunaluukkujen takana ovat parantumattomasti sairaat. Välikerroksissa sairaudet ja potilaiden tila pahenevat, mitä alemmas mennään.

Ei mitenkään yllättäen potilas löytää itsensä erinäisten ”väliaikaisten järjestelyjen”, ”väärinkäsitysten” ja ”hankaluuksien” takia aina vain alemmista kerroksista, kunnes lopulta tapahtuu ”kammottava erehdys” ja hän päätyy ensimmäiseen kerrokseen viimeiselle etapille.

Kuten suomentaja Leena Rantanen kuvaa kokoelman lopun jälkisanoissaan, novellien teemoja ovat ajan kuluminen ja turha odottaminen, väärät valinnat, yksinäisyys, pelkuruus ja kuolemakin. Teemat ovat koskettavia ja ahdistaviakin, mutta Buzzati löytää elämän joutavuudesta lämmintä ja ihmistä syvästi ymmärtävää huumoria ja hellyyttä.

Huomaan yhä uudelleen, että loppujen lopuksi etsin kirjallisuudesta vastauksia ihmiselämän universaaleihin kysymyksiin, ja ne teokset, jotka onnistuvat kiteyttämään ihmisestä ja hänen olemassaolostaan – sen pienuudesta ja joutavuudesta – jotain olennaista, jotain sellaista, johon en itse kykene mutta jonka tunnistan, ovat suosikkejani. Noiduttu takki ja muita kertomuksia oli juuri tällainen teos.

Kirjaan liittyvä resepti: pääsiäisen suolainen piirakka