Viinilukupiirissä: Donna Leonin Hyvän nimissä

Donna Leonin Hyvän nimissä – Komisario Guido Brunettin tutkimuksia vie lukijan jälleen Venetsian sokkeloisille kujille ja kanavien rannoille selvittämään mysteeriä. Tällä kertaa apua tarvitsee Guidon lapsuuden tuttu, joka pelkää tyttärensä puolesta. Tapaus laajenee hyväntekeväisyysjärjestön tutkimiseen ja perhesalaisuuksien paljastumiseen.

• Give unto other (2022)
• Otava, 2024
• suom. Markku Päkkilä ja Kaijamari Sivill

*Viini ja kirja saatu Astra Wines ja Kirsin Book Club

Kas tässäpä ensimmäinen lukemani Guido Brunetti -dekkari! Sarja on kyllä minulle tuttu: olen jo useamman vuoden listannut blogiini Italia-aiheisia uutuuskirjoja, ja melkeinpä aina siellä on uusi osa Leonin jo yli 30-osaiseen sarjaan. Oli siis jo aikakin tutustua komisario Brunettiin tarkemmin. Ja voin sanoa, että pääsinpä lukiessani myös yllättymään!

Lisänostatusta lukukokemukselle toi se, että pääsin keskustelemaan kirjasta Kirsin Book Clubin ja Astra Winesin järjestämään viinilukupiiriin. Tällä kertaa Kirjan ja keittiön sijaan luvassa on siis Kirja ja viini (Letteratura e vino in cucina)! Pehmeät venetolaiset punaviinit sopivat venetsialaiseen kilttiin rikosvihteeseen täydellisesti. Hyvän nimissä, todellakin – kiitos vielä kutsusta, Kirsi!

Viipyilyä Venetsiassa

Donna Leonin kirjojen päähenkilö Guido Brunetti on Venetsian poliisilaitoksella työskentelevä komisario, joka selvittelee usein yhteiskunnallisiin kysymyksiin liittyviä rikoksia. Brunetti-sarja on suosittu useassa Euroopan maassa, ja Brunettia on kuvailtu ”lukijoiden rakastamaksi hahmoksi”. Minä en kuitenkaan nyt aivan ensi lukemalta häneen rakastunut. Tämän ainoan lukemani Brunetti-dekkarin perusteella sain Guidosta kiltin, syvällisen, kultturellin ja… hieman tylsän kuvan. Jotenkin Guidosta tuli kaikkinensa mieleen Yle Areenastakin nykyään löytyvän poliisisarja Lolita Loboscon Antonio Forte, joka lainaa ulkoa antiikin tekstejä ja on topakoiden naishahmojen rinnalla hieman särmätön.

Kirsi Ranin johdatteli lukupiirissä keskustelua kirjasta, ja keskustelujen välissä maistelimme Domini Venetin viinejä Astra Winesin viiniasiantuntijan opastamina. Keskustelimme lukupiirissä muun muassa kirjan rikoksesta: onko se kiinnostava vai ei? Kirjan alussa rikoksesta ei oikein ole vielä tietoakaan: Guidon lapsuuden tuttu Elisabetta saapuu poliisilaitokselle, koska on huolissaan tyttärestään, joka mahdollisesti on vaarassa kirjanpitäjänä toimivan aviomiehensä työn takia. Lopulta tutkinta alkaa johtaa talousrikoksen jäljille, mutta varsinaiseen toimintaan ei tarinassa päästä oikein missään vaiheessa.

Lukupiiriin osallistunut Tuijata on kuvaillut Brunetti-dekkareita mindfullness-dekkareiksi. Tämä on hyvä kuvaus, sillä parasta kirjassa on miljöön kuvaus. Venetsiahan on yksi kirjan päähenkilöistä. Kaduilla käyskennellään kaikessa rauhassa, ja Venetsiaa tunteva voisi nähdä mielessään Guidon valitsemat reitit: sillat, kanavat, palazzot, aukiot… Jos Brunetti-dekkareita lukee usein, niiden hieman vanhanaikaiseenkin maailmaan solahtaminen on varmasti rauhoittavaa.

Toisaalta Venetsia miljöönä on minua eniten koko sarjassa häiritsevä asia. Pitkään itse Venetsiassa asunut mutta sieltä nyt turisteja Sveitsin puolelle paennut Leon kirjoittaa Venetsiasta kyllä uskottavasti, mutta voih, olisipa hän valinnut paikaksi jonkin muun kaupungin! Vaikka Brunetti-sarjassa on paljon Venetsian liikaturismin kritiikkiä, samalla Leon kuitenkin vain lisää vettä jo nyt ylitsevuotavaan kanavaan: sarja aivan takuulla houkuttaa monia matkustamaan Venetsiaan Brunetti-dekkari kainalossaan. Tätä ei kuoleva kaupunki enää kestä.

Hyvän nimissä

Mistä sitten niin yllätyin lukiessani Hyvän nimissä? (Attenzione: luvassa on jonkinasteisia juonipaljastuksia!) Välttelen dekkareita, sillä menetän niistä helposti yöuneni ja muistan edelleen joitain karmeita vuosikausia sitten lukemiani tarinoita. (Kiitos saksalainen kämppikseni, joka aikanaan laitoit minut lukemaan Simon Beckettin sadistista sarjamurhaajatarinaa – saksan kielen taitoni ei ollutkaan niin heikko kuin olin kuvitellut.) En itse asiassa ole koskaan aiemmin edes lukenut italialaista dekkaria – ellei sellaiseksi lasketa Umberto Econ Ruusun nimeä?

Mutta mitä ihmettä: Hyvän nimissä ei tuntunut kovin dekkarimaiselta. Verenvuodatuksen ja säikäyttelyn sijaan Leonin kirjat menevätkin enemmän cozy crime -kategoriaan. Oikeastaan odotin murhaa koko kirjan ajan: eikö kukaan nyt tosiaan tapa ketään? Ja ei, ei tappanut, meno oli vähintäänkin kesyä. Verta oli vähän lattialla ja joku kolautti päänsä, huhhuh! Ja toisaalta: blääh. Muut lukupiiriläiset tiesivät kuitenkin kertoa, että välillä Brunetti pääsee selvittelemään murhiakin.

Kirjan loppuratkaisu puhutti myös, asiat kun jäivät hieman auki. Leon kuvaa kirjoissaan italialaisen yhteiskunnan tehottomuutta, johon osittain kuuluu myös se, että asioita saatetaan ratkoa lain ulkopuolella eikä kaikki selviä loppuun asti ainakaan viranomaisten voimalla. Mutta hyvän puolella kuitenkin aina ollaan! Jotenkin kirjan nimi ja Guidon loppulausahdus kirjassa toivat mieleeni sen, että ”hyvän nimissä” lakia voi välillä ehkä sopivasti taivuttaakin?

Jos Brunetti-dekkarit eivät ole tuttuja ja niihin haluaisi tutustua, onko Hyvän nimissä sopiva aloitus? Kyllä ja ei. Verkkaiseen menoon pääsee varmasti mukaan (ellei sitten toivo hieman enemmän toimintaa), mutta minun lukukokemustani latisti heikko henkilökuvaus. En saanut esimerkiksi poliisiaseman työntekijöistä oikein mitään kuvaa. Nimet vilisivät sivuilla, mutta en nähnyt yhtäkään heistä mielessäni selvästi enkä tunnistanut heitä toisistaan. Leonia lukeneet lukupiiriläiset lohduttivat, että henkilökuvaus saa kyllä syvyyttä, jos kirjoja lukee enemmän.

Viihdyin Guido Brunettin seurassa yllättävänkin hyvin, mutta minulla on suunnitelmissa palata Venetsiaan kirjallisesti seuraavaksi aivan jonkin toisen teoksen kautta. Ei ole kuitenkaan mahdotonta, ettenkö joskus palaisi Brunettin maailmaan, valinnanvaraa kun ainakin on yli 30 kirjan verran. Ja mikä parasta: näköjään minusta sittenkin on dekkarien lukijaksi!