Alberto Giuliani: Kuolemattomat – Onko kuoleman jälkeen elämää?

Ikiaikainen teema elämän rajallisuudesta on aina ajankohtainen. Onko kuolema lopullista? Saammeko vielä toisen mahdollisuuden? Kuolemattomat pohtii teemaa tieteen näkökulmasta.

Alberto Giulianin Kuolemattomat (Gli immortali – Storie dal mondo che verrà 2019, suom. Leena Taavitsainen-Petäjä, Like 2020) on kirjoittajansa henkilökohtainen tarina ikuisen elämän etsimisestä. Löytöretki kuolemattomuuteen johtaa häiritseviin löytöihin ja ravisuttaviin ajatuksiin.

Kuolemattomat on yksi tämän kevään uutuuskirjoista, joita käsittelin aiemmin tässä postauksessa. Itselleni myös sen kirjoittaja Alberto Giuliani on uutuus, en ollut hänestä aiemmin kuullutkaan. Hän on italialainen valokuvaaja ja toimittaja, ja Kuolemattomat on hänen henkilökohtainen tarinansa jonkinlaisesta neljänkympin kriisistä. Oman kuoleman pohtiminen vie hänet matkalle maailman ympäri. Vaikka nyt niin trendikäs tunnustuksellinen kirjallisuus yleensä minua kiinnostaakin, kuten täällä kirjoitin, tämä matka kuolemattomuuteen ei kyllä oikein vienyt mukanaan vaikka se järkyttäviä ajatuksia herättikin.

Vastauksia etsimässä

Kuolemattomat on kirja ikuisen elämän etsimisestä. Voi kuulostaa filosofiselta, mutta itse asiassa kirja on hyvin pragmaattinen aiheessaan. Kaikki saa alkunsa siitä, kun kirjoittaja Alberto Giuliani ilmeisessä neljänkympin kriisissään alkaa pohtia elämänsä rajoja. Hän on aiemmin parikymppisenä maailmalla matkatessaan törmännyt kahteen eri ennustajaan, jotka ovat ennustaneet hänelle samaa: väkivaltaista kuolemaa nelikymppisenä. Ennustajien muut ennustukset ovat tähän mennessä käyneet hämmästyttävän hyvin yksiin Giulianin elämänvaiheiden kanssa, joten kun Giuliani alkaa lähestyä kriittistä ennustetun kuoleman ikää, hän havahtuu ja alkaa pohtia suuria kysymyksiä: Voisiko kuolemaa paeta? Voiko ihmiskunta tulevaisuudessa tieteen kehityksen avulla saavuttaa kuolemattomuuden?

Suuret kysymykset vievät Giulianin suurelle matkalle pois kotoa vaimon ja lapsen luota. Hän matkustaa avaruusmoduuliin Havaijille, ihmisten syväjäädytystä harjoittavaan yritykseen Arizonaan, panssaroituun kaupunkiin Etelä-Dakotaan, ilmastonmuutostutkijoiden tiedeyhteisöön Pohjoisnavalle, lasikupujen alle istutettuihin sademetsiin Englantiin, ihmisrobotteja kehittelevän professorin luo Osakaan, koirien kloonausklinikalle Etelä-Koreaan ja Kiinan kansalliseen geenipankkiin. Kuolemattomuutta tavoitellaan paikoissa, jotka tuntuvat olevan oikeasta elämästä mahdollisimman kaukana.

Kuolemattomat on häkellyttävä kirja. Nämä asiat tapahtuvat tässä maailmassa ihan oikeasti. Kuolleiden ihmisten päitä säilytetään tynnyreissä uutta ruumista odotellessa, äiti ja lapset lomailevat aavemaisessa todellisuutta matkivassa bunkkerikaupungissa, isä kehittelee tyttärestään robottiversion, ansioituneesta sotakoirasta tehdään satoja klooneja… Vastenmielistä, häiritsevää, yäk! Ilmastontutkijat laskevat maailmanlaajuisen tuhon lähestymistä ja lukiessani minua kalvaa syyllisyys ja ahdistus.

Giulianin tapaamat ihmiset ja paikat joissa hän vierailee, ovat kaikki jotenkin vinksahtaneita. Ihmiset ovat hullunkiilto silmissään hurahtaneita ja heidän laboratorionsa ja luomuksensa tahrattomia ja juuri siksi niin epäilyttäviä. Lukua koirien kloonaamisesta en edes pystynyt lukemaan kokonaan.

Kirjan italiankielinen nimi Gli immortali – Storie dal mondo che verrà hahmottelee kuvaa tulevaisuudesta: il mondo che verrà on tulevaisuuden todellinen maailma, ”maailma joka tulee”. Niinkö se on? Voidaanko meidät kaikki korvata roboteilla tai klooneilla, joudummeko pakenemaan maailmanlaajuista tuhoa Marsiin tai panssaroituun bunkkerikaupunkiin, vyöryvätkö valtameret ylitsemme, säilyvätkö sademetsät vain keinotekoisissa oloissa? Kuolemattomat kyllä onnistuu pysäyttämään.

”- – kloonaamalla voidaan antaa uusi elämä eläimille, jotka ovat kadonneet historian hämärään. Mutta kuka opettaa kyyhkylle muuttoreitit tai mammutin tunnistamaan arojen tuulet? Saatoimmeko oikeasti pitää edistyksenä sitä, mistä nyt puhuimme?”

Kiireellä kuolemattomuuteen

Kuolemattomat on aiheensa puolesta lukemisen arvoinen kirja, mutta se ei harmi kyllä ole kuolematon lukukokemus. Kirjan alku on kovin hätäinen, en oikein pääse Giulianin matkaan mukaan. Miten hän valitsee matkakohteensa, suunnitteleeko hän matkaansa, kuinka pitkään hän sillä viipyy ja ennen kaikkea: miksi hän oikeastaan lähtee? Giuliani suhtautuu (ymmärrettävästi) nuorena saamiinsa ennustuksiin epäilevästi ja sitten jopa unohtaa ne tulevina vuosina. Sitten kuitenkin yhtäkkiä hän jo onkin Havaijilla tulivuoren kraaterissa pohtimassa ihmiskunnan tulevaisuutta. Jotain jäi minulta nyt tajuamatta. Olisin halunnut lukea enemmän matkavalmisteluista, alkaa itsekin odottaa tätä matkaa ja päästä heti alussa lähemmäs Giuliania.

 

Ymmärrän, että teoksen lähtökohta halusta tutkia kuolemattomuutta on ainakin näennäisen henkilökohtainen, mutta se ei oikein tunnu siltä. Lähteekö Giuliani matkalle enemmän toimittajan ominaisuudessa vai tosiaan elämänkriisissä parin hupsun ennustuksen vuoksi? Giuliani viittaa vaikeisiin vuosiinsa ja kriiseihinsä kuin ohimennen, mikä ei vakuuta. Hän olisi aivan hyvin voinut pitää saamiaan ennustuksia vain hauskoina kuriositeetteina ja matkustaa pelkästään toimittajan ominaisuudessa maailman ympäri raportoimassa sinänsä kiinnostavista ilmiöistä. Kirjan pakotettu henkilökohtaisuus jätti minulle vaivaantuneen olon, ja kirjan ”loppuratkaisukin” oli siksi häiritsevä. Monta erilaista paikkaa nähtyään Giuliani ei edes tee mitään kokoavia huomioita matkastaan. Tarina vain loppuu, kuivuu kasaan, kuolee.

Matkakirjanakaan Kuolemattomat ei ole kaikkein onnistunein. Siitä puuttuu matkakirjalle minusta kuuluva etsimisen tuska ja löytämisen riemu, joita on esimerkiksi Mia Kankimäen loistavassa Naiset joita ajattelen öisin -teoksessa, jossa kirjailija laittaa itsensä likoon myös henkilökohtaisella tasolla. En väitä, että Giulianin löydöt herättäisivätkään riemua, mutta jotenkin tunnelma on yhtä kliininen kuin laboratoriot, joissa Giuliani vierailee. Hänen matkansa tuntuu sitä paitsi onnistuvan kuin itsekseen, hän vain singahtaa maapallon puolelta toiselle hetkessä ja on heti oikeiden ihmisten luona. Toki Giuliani onkin kokenut matkaaja ja ilmeisen kylmähermoinen, mutta siihen tuskin monikaan voi samastua.

Kuolemattomat herättää takuulla ajatuksia, mutta jätti minulle lopultakin harmillisen tyhjän olon.

Kirjaan liittyvä resepti: suolainen juustokakku