Miten paljon teistä täältä näkyy – Italialaista nykyrunoutta

Rakastan syksyä ja seuraavaa mielikuvaa: istun kodin lämpimässä sateen ropistessa ikkunaan, juon teetä viltin alla villasukat jalassa ja teen jotain henkevää. Luen vaikkapa runoja.

Miten paljon teistä täältä näkyy – Italialaista nykyrunoutta 1960–2000 (Nihil Interit 2006, toim. Hannimari Heino) on kokoelmateos, joka esittelee 14 italialaisen runoilijan tuotantoa 1960-luvulta 2000-luvulle. Teos sisältää runojen lisäksi lyhyen katsauksen italialaiseen sodanjälkeiseen runouteen ja kunkin kirjailijan ja heidän runoutensa esittelyt sekä runojen selitysosuuden. Runot ovat suomentaneet Hannimari Heino, Martti Berger, Anu Rinkinen ja Elina Suolahti.

 

Kuten olen jo aiemminkin maininnut, en ole ihan täysin sinut runouden kanssa. Yritin joskus opiskeluvuosina kovasti olla runotyttö, mutta kun en vaan ole. Tuntuu, että runoutta pitäisi niin kovasti ymmärtää, etten malta vain pysähtyä sen äärelle. Toisaalta kuitenkin toki tykkään runoista. Tykkään siitä, että ne vievät hetkeksi toisaalle, toiseen paikkaan, aikaan ja ennen kaikkea tunnelmaan.

Parhaimmillaan hyvän runon luettuani tapahtuu sama kuin silloin, kun olen lukenut oikein hyvän romaanin ja suljen sen kannen: tuntuu siltä, kuin aika hetkeksi pysähtyisi ja ajattelen ”vau”; miten joku osasikin tavoittaa olevasta jotain näin kirkasta, tiivistää olennaisen näihin sanoihin. Näitä tunteita hain Miten paljon teistä täältä näkyy -kokoelmaltakin. Ja löytyihän niitä(kin).

Kaikille italialaisesta runoudesta ja kirjallisuudesta muutenkin kiinnostuneille vielä vinkki tähän kirjasyksyyn 2019: Teoksen toimittanut runoilija ja suomentaja Hannimari Heino on keskustelemassa kirjallisuuden kääntämisestä Turun kirjamessuilla 5.10. Heinosta ja italialaisesta runoudesta kirjoitin myös viimeisimmässä kirjapostauksessani. Minusta on näiden suomennosten ja viime elokuisen Talvipuutarhassa esiintymisen myötä tullut vähän Hannimarin fani!

Monet äänet

1900-luvun alun italialaista runoutta on jonkin verran suomennettu, mutta Miten paljon teistä täältä näkyy on suomeksi ensimmäinen kattava kokoelma italialaiseen sodanjälkeiseen runouteen. Teoksen toimittanut Hannimari Heino on kirjoittanut teoksen alkuun lyhyen katsauksen aikakauden runouteen, jota hän kutsuu lyyrisyyden jälkeiseksi runoudeksi. Se alkoi aiempaa enemmän heijastaa jokapäiväistä kommunikaatiota ja sai vaikutteita esimerkiksi mediasta ja arjen kielenkäytöstä. Mukaan tuli puhekielisyyttä, ja proosan ja runouden väliset erot alkoivat liudentua. Keskeislyyrisen minän tilalle tulivat monet subjektit. Kaiken kaikkiaan runous muuttui aiempaa moniäänisemmäksi.

Moniääninen on myös Miten paljon teistä täältä näkyy. Kokoelmassa on runoja seuraavilta runoilijoilta: Vittorio Sereni, Mario Luzi, Elio Pagliarani, Edoardo Sanguineti, Amelia Rosselli, Andrea Zanzotto, Alda Merini, Milo De Angelis, Maurizio Cucchi, Patrizia Cavalli, Valerio Magrelli, Gianni d’Elia, Umberto Fiori ja Antonella Anedda. He kaikki ovat Italiassa tunnustettuja ja palkittuja runoilijoita, jotka Heinon mukaan edustavat hyvin sodanjälkeistä runoutta. Heino kertoo jokaisen runoilijan tuotannosta myös erikseen hyvin asiantuntevasti.

Teoksen runoilijat ovat syntyneet vuosina 1913–1958. Heistä ensimmäiset julkaisivat ensi teoksensa maailmansotien välisenä aikana, kun taas nuorimmat debytoivat 1980–90-lukujen taitteessa. Laaja ajan kaari tuo teokseen entistä enemmän moniäänisyyttä, kun lukija voi vertailla runouden muutoksia vuosikymmenten mittaan.

Miten paljon teistä täältä näkyy on melko paksu opus (348 sivua), eikä sitä ole tarkoitettu luettavaksi noin vain kannesta kanteen. Tai jos niin tekee, ei kaikista runoilijoista jää mitään mieleen. Itse lähestyin asiaa niin, että selailin teosta ja luin jokaiselta jotakin. Proosarunoihin (Vittorio Sereni, Mario Luzi) oli näin runsaan materiaalin keskellä vaikea keskittyä. Sitten taas Elio Pagliaranin runojen levoton asettelu sivuille ei houkutellut minua pysähtymään (jollekin toiselle se taas voisi olla juuri se kiinnostava juttu). Erittäin levotonta ja vaikeaa minulle oli myös Edoardo Sanguinetin runous.

Kokoelman monissa äänissä riittää varmasti haastetta paneutuneimmallekin runonlukijalle! Silti voin suositella kaikkien italialaisesta kirjallisuudesta kiinnostuneiden tutustuvan siihen. Käännösrunous on aina kulttuuriteko.

Yön ja hiljaisuuden runot

Tällaisena laiskana sunnuntairunonlukijana voisin nostaa kokoelmasta esiin sen tuoreinta tuotantoa edustavan Antonella Aneddan (s. 1958), joka vaikuttaa Italian kirjallisuuspiireissä edelleen. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, italialaisia naiskirjailijoita on suomennettu huomattavasti mieskirjailijoita vähemmän. Aneddassa kiinnostavaa on myös se, että hänellä on juuret Sardiniassa satumaisen kauniilla La Maddalenan saarella. Italian lisäksi Anedda kirjoittaa sardin kielellä. En ole törmännyt toiseen sardinialaiseen kirjailijaan, jolta olisi suomennettu mitään.

Anedda debytoi vuonna 1992 kokoelmalla Residenze invernali (Talviasumuksia), jota seurasi vuonna 1999 Notti di pace occidentale (Länsimaisen rauhan öitä). Uusinta Aneddan tuotantoa on poimittu Miten paljon teistä täältä näkyy -teokseen kokoelmasta Il catalogo della gioia (Ilon luettelo) vuodelta 2003. Nämäkin runot on suomentanut Hannimari Heino.

Vaikka edellä mainitsin vaikeuksistani keskittyä proosarunoihin, Aneddan runoissa pidin kerronnallisuudesta, niihin olikin helppo tarttua. Hänen runonsa tarjoavat sellaisia kielikuvia, jotka pysäyttävät:

”Ennen kuolemaa on hetki / yö kiertyy kuin avain”

Poiminta on Aneddan esikoiskokoelmasta, jossa sairaala edustaa rajankäyntiä elämän ja kuoleman, valon ja varjon välillä. Sairaalan samalla lohduton ja lohdullinen tunnelma on hyvin käsinkosketeltava:

”Pyhäpäivinä kello neljältä / päättyy vierailuaika. Hitaasti / otsat kääntyvät seinään päin. / Tyhjille käytäville laskeutuu akvaarion rauha. / Sinihohteisia valoja ylhäällä ja alhaalla / ovien yllä / ja portaiden vierillä. / Yön valoja.”

Yö ja hiljaisuus toistuvat läpi Aneddan tuotannon. Runoissa on pysähtynyt tunnelma, niissä jäädään tarkkailemaan ympäröiviä yksityiskohtia. Pidän myös vuodenaikojen läsnäolosta: kevään huomaa siitä, ettei hetkeen olekaan satanut lunta; kesäkuu on viipyilevä; syksy johtaa vääjäämättä talveen. Runot ovat nimenomaan tunnelmallisia, ja se sopii minulle. Ne luovat sen toisen ajan, paikan ja hetken, joihin haluan runouden minut vievän:

”Huolellisesti talvi valmistelee koettelemustaan / apean ankarasti se haalii valoa lumipeitteelle / koulii linnun toisensa jälkeen / hyisillä puhelinlangoilla ja oksilla, hetekoilla / aaltoilevilla patjoilla / tuulen lennättäessä untuvaa.”

Kirjaan liittyvä resepti: nutellakeksit