Paolo Giordano: Ihmisruumis – Elävänä vai kuolleena?

”Tällä tavalla ihmisruumis siis menee rikki – –.”

Paolo Giordanon Ihmisruumis (Il corpo umano 2012, suom. Helinä Kangas, WSOY 2014) kuvaa italialaisia sotilaita Afganistanissa. Elämä sotilastukikohdassa on eristäytynyttä ja monella tavalla räjähdysherkkää. Sotilaat etsivät paikkaansa ryhmässä, kaipaavaat siviilielämäänsä ja odottavat jotain tapahtuvaksi. Kun jotain sitten tapahtuu, paluuta tukikohdan turvaan ei enää ole.

 

Ihmisruumis on viime vuosikymmeneltä, mutta erittäin ajankohtainen juuri nyt. Kun Afganistan on jälleen ollut uutisissa, Suomessakin on syksyn mittaan alettu käydä keskustelua suomalaisten sotilaiden kokemuksista Afganistanissa. Juuri näitä kokemuksia – ja niistä traumaattisimpia – Ihmisruumis kuvaa italialaisten sotilaiden näkökulmasta. 2000-luvulla Afganistanissa on kuollut yli 50 italialaissotilasta.

Paolo Giordano taas on ajankohtainen tänä viikonloppuna. Hän nimittäin oli kansainvälisenä kirjailijavieraana Helsingin kirjamessuilla kertomassa Suomessa elokuussa ilmestyneestä uutuusromaanistaan Jopa taivas on meidän. Giordano on paitsi maailmankuulu kirjailija myös teoreettisen fysiikan tohtori. Mica male.

Ja pakko sanoa, että minusta on nyt tullut vähän Giordanon fani. En olisi uskonut sitä luettuani hänen hehkutetun esikoisromaaninsa Alkulukujen yksinäisyys, joka ei vienyt minua mukanaan. Pidin henkilöhahmoja siinä liian yksiulotteisina, oman ahdistuksensa vankeina, kun taas kahdessa myöhemmässä lukemassani Giordanon romaanissa juuri henkilöhahmot ovat erityisesti vakuuttaneet minut.

Kirjamessuillakin Giordano esiintyi edukseen: hän oli sympaattisen ja rennon oloinen tyyppi, joka puhui fiksuja. Signeerausjono Giordanon luo oli pitkä, joten faneja taitaa olla muitakin!

Italiasta Afganistaniin

Ihmisruumis alkaa ja päättyy Italiassa, päähenkilöidensä, sotilaiden kotimaassa, mutta valtaosa siitä sijoittuu Afganistaniin Gulistanin laaksoon, johon italialaiskomppania lähtee komennukselle. Komppaniassa on mukana erilaisia persoonia, jotka kaikki tuovat yhteiseen tukikohtaan mukanaan omat siviilielämän kamppailunsa ja muistonsa. Erityisesti kirjassa seurataan lääkehuuruisen luutnantti Egitton, hankalassa ihmissuhdetilanteessa olevan ylivääpeli Renén, machoilevan ja kiusaavan kersantti Cedernan ja vielä lapsekkaan korpraali Ietrin sisäisiä ja ulkoisiakin taisteluja. Takaumien avulla avautuu myös ikkuna heidän siviilielämäänsä.

Elämä sotilastukikohdassa on rankkaa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Olosuhteet ovat ankarat eikä komppanian kavereista juuri saa henkistä tukea, päinvastoin. Kiusaaja ja kiusattu ottavat roolinsa myös sotilaina. Omaa miehisyyttä todistellaan kuristusleikeillä ja käärmeen tappamisella. Juhlan aihe on kokonaisen lehmän teurastus, mutta lihakekkerit päättyvät joukkoripulointiin, joka on viedä yhdeltä mieheltä hengen. Naisista haaveillaan ja puhutaan jatkuvasti, ja komppanian yksi naissotilas saa tunteet kuumenemaan vaarallisesti.

Sotilaan elämä on kaukana omasta kokemuspiiristäni ja kiinnostuksen kohteistani, mutta Ihmisruumis tempaisi mukaansa osuvalla ihmiskuvauksellaan. Tämä juuri on kirjallisuudessa parasta: millaisiin maailmoihin sen avulla pääseekään mukaan! Eikä henkilöhahmojen tarvitse olla ”kirjallisia selfieitä” (fanittamani Sivumennen-podcastin toimittajan Jonna Tapanaisen osuva termi), vaan he voivat olla jotain aivan muuta kuin minä, ja silti voin onnistua samastumaan heihin tai kiinnostumaan heistä.

Ristiriitaiset ja raivostuttavatkin henkilöhahmot ovat Ihmisruumiissa parasta. Giordano tavoittaa ihmismielen liikkeet hienosti. Esimerkiksi Egitton ja hänen siskonsa Mariannan kiemuraista suhdetta Giordano tuo esiin pienillä, osuvilla kuvilla:

”Asfaltilla oli jo muutaman sentin kerros lunta ja pyörät lukkiutuivat, jos rattia käänsi liian äkkiä. Liikenne mateli eteenpäin. Minäkin ajoin hitaasti muiden jälkiä seuraten. Liioittelemalla ajamisen vaikeutta saatoin olla aivan kuin autossa vallitseva hiljaisuus olisi täysin normaalia. Tiesin hyvin, että Marianna oli tuijottanut minua jo useita minuutteja – -”

Myös miljöön kuvaus vakuutti. Afganistan ja sotilaiden elämä piirtyi silmieni eteen kummallisen tarkkana, vaikka aihe on minulle täysin vieras. Mietin lukiessani, millaisen taustatyön Giordano oikein on tehnyt päästäkseen niin sisälle sotilastukikohdan elämään, mutta selityskin löytyi: hän on viettänyt Afganistanissa aikaa toimittajan työssä.

Ruumiit sodassa

Ihmisruumis on juuri niin karu nimi kuin tällaiselle kirjalle sopiikin. Se myös ohjaa lukiessa kiinnittämään huomiota ruumiilliseen toimintaan. Ruumis viittaa myös kuolemaan, ja ikävä kyllä tämäkin merkitys toteutuu kirjassa. Sitä tosin osasi kirjalta odottaakin. Elämä sotilastukikohdassa on tappavan tylsää, kunnes se muuttuu tylsästä tappavaksi.

Sotilaita kuvataan kirjassa ruumiillisuuden kautta. Egitto, jota kirjassa seurataan ehkä kaikkein eniten, on tehnyt itselleen kokonaisen uran ihmisruumiista: hän on lääkäri. Henkinen tuska tuntuu hänen ruumiissaankin, jota hän lääkitsee eri koktaileilla. Renékin on tehnyt ruumiistaan työtä, sillä hän on siviilissä seksityöläinen. Ietri ei ole lapsen lailla vielä irtaantunut äitinsä ruumiista, kun taas Cederna niin alistaa kuin lumoaa ruumiinsa voimilla muita.

Ihmisruumis on toki myös sukupuolinen asia. René on saattanut raskaaksi yhden asiakkaansa. Mielessään hän käy taistelua: onko sikiö osa naisen ruumista vai jo oma ihmisensä? Yhden sotilaan nettirakkaus puolestaan saattaakin paljastua mieheksi. Onko heidän välisellään henkisellä yhteydellä sittenkään mitään virkaa, jos nettiviestit on kirjoittanut miesruumis? Egitton siskon ruumis taas on kuvitteellisen sairauden piinaama, ja sitä piinataan lisää lukuisilla lääketieteellisillä tutkimuksilla. Mielen oikuille täytyy löytyä selitys ruumiista? Egitton naisystävä taas käyttää ruumistaan välineenä manipulaatiossaan.

Sotaolosuhteissa ihminen pienenee pelkäksi ruumiiksi:

”- – siellä laakson sydämessä, missä he nyt ovat, häpeää tai paheksuntaa ei ole enää olemassa ihmisenä. Hän on muuttunut abstraktiksi olennoksi, joka pystyy vain olemaan varuillaan, reagoimaan, sietämään. Hän tajuaa päässeensä hämmästyttävän lähelle persoonattomuutta – -.”

Ja vaikka ruumis kestäisi ja toipuisi, kotiin palaa mieleltään muuttunut sotilas. Ei ruumiskaan ole kaikki.

Kirjaan liittyvä resepti: kurpitsagnocchit