Italialaisia keittokirjoja: vertailussa kolme uutuutta

Italialaisia keittokirjoja on kirjoitettu kasoittain, onhan italialainen keittiö maailman rakastetuimpia. Otin vertailuun kolme viime vuosina Suomessa kirjoitettua uutuutta. Miltä näyttää italialainen ruoka suomeksi tulkittuna?

Italialaisia keittokirjoja putkahtelee aina välillä uutuuskirjojen joukkoon, ja muutamana viime vuonna niitä on tullut uunista ulos useampia. Tämän syksyn uutuus on Sikke Sumarin ja Jaakko Luomasen Sikke ja Lieminen Toscanassa (Otava, 2025), jota käsittelin lyhyesti Syksyn 2025 uutuuskirjat -postauksessa. Päätin kuitenkin tähän postaukseen valita kolme viime vuosien muuta uutuutta: italialaisia keittokirjoja, jotka eivät keskity välttämättä mihinkään tiettyyn Italian alueeseen vaan esittelevät ruokaa ja ruokakulttuuria laajemminkin. Vertailun lyhyenä lopputulemana voisin sanoa, että jokainen näistä kirjoista on kivan erilainen.

Ja itse asiassa: nämähän eivät ole italialaisia keittokirjoja vaan suomalaisia.

Lisää italialaisia keittokirjoja löytyy blogin Ruokakirjat-kategoriasta.

Henri Alén ja Annukka Oksanen: Henkan Italia

• Henri Alén ja Annukka Oksanen: Henkan Italia
• valokuvat: Nico Backström
• Readme, 2023/2025
• 224 sivua

Huom. Kirjasta on julkaistu kesällä 2025 toinen, laajennettu ”kattaus”, joka sisältää myös ruokamatkailua Italiassa.

Aloitetaan A:sta eli Alénista! Henri Alén ei paljon esittelyjä kaipaa: huippukokki on tunnettu niin ravintoloista, televisiosta kuin keittokirjoista. Annukka Oksanen taas on talouden ja politiikan ohella myös ruokaan erikoistunut toimittaja. Henkan Italia -kirjassa Alén kokkaa italialaista ruokaa Suomessa ja soveltaa suomalaisia raaka-aineita italialaiseen keittiöön. Raaka-aineet ja valmistustavat ovatkin kirjassa keskiössä. Kaikkia italialaisia raaka-aineita ei Suomesta tietenkään saa, mutta Alén on pyrkinyt etsimään niille kotimaisia vaihtoehtoja.

Alén myöntää kirjassa olevansa autuaan hurmaantunut Italiaan ja sen ruokaan. ”Miksi italialainen ruoka on niin rakastettavaa? Koska italialaiset rakastavat sitä itsekin.” Alén löytää suomalaisesta ja italialaisesta keittiöstä monia yhtymäkohtia: laadukkaiden paikallisten ainesosien käyttö, sesonkiajattelu ja konstailemattomuus. Perinpohjaisesta nautiskelusta olisi suomalaisilla sen sijaan Alénin mielestä vielä varaa oppia italialaisilta. Italiassa ruokaa ei vain valmisteta ja syödä antaumuksella, siitä myös puhutaan jatkuvasti, syömisiä suunnitellaan etukäteen ja muistellaan jälkikäteen.

Alén myös esittelee italialaisen keittiön historiaa ja maailman eri kolkkiin leviämistä lyhyesti; tärkeä näkökulma, sillä kaikkialla se on saanut omanlaisiaan tulkintoja. Samoin kirjassa käsitellään lyhyesti italialaisia viinejä, ruoanlaittovälineitä ja ruokakaapin perusaineksia, joista Alénin omia suosikkeja ovat esimerkiksi sardellit ja peperoncino.

Suurin osa kirjasta on kuitenkin pyhitetty resepteille, jotka monista italialaisista keittokirjoista tuttuun tapaan esitellään ateriajärjestyksessä alkupaloista jälkiruokiin. Resepteissä on aina pieni alustus, jossa Alén kertoo esimerkiksi ruoan historiasta tai jakaa omia valmistusvinkkejään. Tämä on tärkeää: minusta kaikkien ruokaohjeiden pitää asettua johonkin kontekstiin. Arvostan Alénin näkemyksiä valmistustavoista ja raaka-aineiden valinnasta.

Kirjan reseptit kumpuavat italialaisista perinteistä, mutta myös pieniä suomalaistvistejä kuten mustikkatiramisu mahtuu mukaan. Suomalaisnäkökulman kuljettaminen mukana keittiössä tekeekin kirjasta minusta erityisen ja on sen ansio. Kompromisseja on pitänyt tehdä, mutta Alén perustelee aina valintansa. Kirja sopii kenelle tahansa suomalaiskeittiön kotikokille, joka on kiinnostunut italialaisesta ruoasta ja pähkäilee oikeanlaisten raaka-aineiden löytämistä ja valitsemista.

Luca ja Salla-Maria Platania: La nostra cucina povera: arkiruokaa italialaisittain

• Luca Platania ja Salla-Maria Platania: La nostra cucina povera: arkiruokaa italialaisittain
• valokuvat: Viola Minerva Virtamo
• Cozy Publishing, 2024
• 136 sivua

Ravintoloistaan ja pizzoistaan tunnetun italialais-suomalaisen pariskunnan Luca ja Salla-Maria Platanian La nostra cucina povera sulatti sydämeni: sen kiitokset on osoitettu Lucan eteläitalialaiselle ”Mamma Giuseppinalle”. Oma anoppini on sattumoisin myös eteläitalialainen ”Mamma Giuseppina”, jonka keittiössä Signore on oppinut laittamaan ruokaa, joten lähtökohta on lämmin ja tuttu. Nyt ei etsitä unohtumattomia ravintolaelämyksiä tai sovelleta perinnereseptejä villisti omaan makuun – tätä autenttisuutta arvostan.

La nostra cucina povera pohjaa nimensä mukaisesti köyhään keittiööön eli cucina poveraan. Se on aikoinaan ollut pakollinen nyhjäise tyhjästä -tapa laittaa syötävää, mutta ekologisena ja ekonomisena tapana se on myös tätä päivää. Köyhässä keittiössä käytetään yksinkertaisia raaka-aineita: ruoan salaisuus on taidossa tuoda esiin niiden parhaat puolet. Kirjassa onkin vinkkejä italialaisen ruokakomeron koostamiseen.

Kirja sisältää 40 arkireseptiä, jotka ovat jo useamman sukupolven testaamia. Luca muistelee reseptien ohessa lapsuuttaan ja nuoruuttaan Roomassa. Ohjeissa hyödynnetään ruokakaapin perusaineksia ja erityisesti hyvin säilyviä kuivakaapin aineksia kuten säilykkeitä ja pastaa. Oikeanlaisen pastan valintaan ja pastan kypsentämiseen löytyy myös ohjeistusta.

Kirja etenee alkupaloista jälkiruokiin. Monet ruoat ovat roomalaisia klassikoita, kuten carbonara, cacio e pepe, amatriciana, täytetyt tomaatit, hapankirsikkapiirakka… Yksinkertaista, hallittua ja autenttista, juuri niin kuin mamman keittiössä. Kirja on rakennettu aidoille ja toimiville perinteille, ja sen ajaton sanoma simppelistä ruoasta ja yhdessä syömisestä toivottavasti puhuttelee monia. Mitään taikatemppuja ei tarvita.

Mikko Takala: Italia: keittokirja

• Italia: keittokirja
• tekstit: Mikko Takala, reseptit: Mikko Takala ja Sami Rekola
• valokuvat: Tommi Anttonen
• Readme, 2024
• 400 sivua

Mikko Takalan ytimekkäästi nimetty Italia: keittokirja on itse asiassa paljon muutakin kuin vain keittokirja. Se on myös matkakirja, jossa kuljetaan läpi Italian suurimpien (ruoka)kaupunkien Milanosta Palermoon ja esitellään paikallisia ravintoloita. Kirjan tekijöistä ei kirjassa harmillisesti kerrota mitään, joten lukijan pitää itse tarvittaessa selvittää heidän taustansa: Mikko Takala on ruokatoimittaja ja Sami Rekola ravintola-alan ammattilainen. He ovat yhdessä Tommi Anttosen kanssa tehneet useita keittokirjoja eri mantereiden ruokakulttuureista.

Kirjan ehdoton vahvuus on ruokamatkoissa. Kirjassa matkustetaan 11 Italian kaupungissa – painottuen Pohjois- ja Keski-Italiaan – joista esitellään erityisesti parhaita ruokapaikkoja mutta myös paikallisia tuotteita ja kokkeja. Vaikutuksen tekee esimerkiksi itse Massimo Botturan haastattelu – hänen Modenassa sijaitseva ravintolansa Osteria Francescana on valittu jopa maailman parhaaksi ravintolaksi. Ilahduttavia ovat myös tarinat monien tunnettujen tuotteiden kuten Camparin ja parmesaanin takana. Valokuvat Italiasta ovat upeita.

Italia: keittokirja on monipuolinen kokonaisuus, mutta reseptit ovat enemmän villejä kortteja kuin autenttista kamaa. Kirjoittajien omat mieltymykset saavat toki kirjassa näkyä, ja he kertovatkin ottaneensa surutta vapauksia tulkinnoissaan. Se heille suotakoon, mutta silti vähän turhauttaa: olen nähnyt aivan riittävästi kirjan ”Kirjolohifileet Mediterrano” -tyyppisiä ohjeita, joilla ei kirjoitusvirheineen ja raaka-aineineen ole mitään tekemistä Italian kanssa. Mitä niiden on tarkoitus antaa ja kertoa minulle lukijana tai kokkaajana? Mikä on konteksti? Mihin tämän pitäisi kiinnittyä?

Italiantaitoinen lukija myös hämmentyy ”Kuka keksi melanzanen?” -tyyppisistä kömmähdyksistä. Melanzane tarkoittaa italiaksi yksinkertaisesti munakoisoja, mutta jostakin syystä sanalla viitataan munakoisovuoka parmigiana di melanzaneen. Kirjasta välittyy kaiken kaikkiaan tunne, että tässä kirjoitetaan italialaisesta ruokakulttuurista sitä ulkopuolelta tarkkaillen, ei aidosti sen sisällä eläen. Kirjoittajat myös esimerkiksi kertovat Bolognassa tilaavansa aina tagliatelle al ragùn sijaan ihan piruuttaan ”spagetti bolognesen”. Jonkinlaisesta vastarinnastakin käsin tässä siis operoidaan. Miksi?

Ruokamatkakirjana Italia: keittokirja on kuitenkin toimiva. Se tarjoaa inspiraatiota Italiaan matkustaville ja niille, joita kiinnostaa keittiössä vähän keulia Vespalla ja ripotella matchateejauhetta paninon väliin.

PS. Jos kiinnostaa seurata tarkemmin, mitä meidän italialais-suomalaisessa keittiössämme tapahtuu myös blogin kulissien takana, ota Signore seurantaan Instagramissa: @gastromatti. Minäkin saatan joskus jossakin videossa vilahtaa!

Kirjoihin liittyvä resepti: Comojärven leipävanukas