Joel Haahtela: Marijan rakkaus – Ajan ja kuvien takana

Mies ja nainen, ikuinen Rooman kaupunki, elämän mahdollisuudet ja mahdottomuus. Kirjalta puuttuu aloituslause, taideteokselta tekijä, kauan sitten alkanut rakkaustarina jäi kesken. Joel Haahtelan pienoisromaanissa Marijan rakkaus pohditaan olevan katoavaisuutta.

• Joel Haahtela: Marijan rakkaus
• Otava, 2024
• 192 sivua

MITÄ? Taidetta ja tuskailua Roomassa

Mies ja nainen tapaavat Italiassa Triesten juna-asemalla. Molemmat ovat nousemassa Rooman-yöjunaan. Sattuma on melkoinen: he tapasivat viimeksi 25 vuotta sitten Prahassa Kafkan kotimuseossa kirjoituskoneen ääressä ja rakastuivat. Huuma päättyi kuitenkin lyhyeen, kun nainen häipyi sanaa sanomatta yhteisestä hotellihuoneesta eikä koskaan palannut. Nainen on Marija, Sarajevossa kasvanut taidehistorioitsija, mies Helsingissä asuva kirjailija. Kirjailija on teoksen minäkertoja.

Alkaa yhteinen matka Roomaan ja myöhemmin Toscanaan. Kertoja hakee Roomasta inspiraatiota tuskaisesti etenevälle kirjaprojektilleen, Marija on salaperäisen työtehtävän perässä.

Marija puhuu paljon taiteesta, mutta taakse kätkeytyy jotakin muuta. Onko hänen tutkimansa teos aito Duccio di Buoninsegna? Miten saada kiinni todellisesta, kun aika kuluu ja menneeseen ei voi palata? Kirjailija–kertoja vaikeilee kirjansa aloituslauseen kanssa. Marija lupaa auttaa. Mutta voiko kerran kadonneeseen enää luottaa?

Italian taidehistoriaan ja Kafkan kirjoituskoneeseen sekoittuvat myös elokuvat, musiikki, Freud ja Jung, triesteläiset kirjailijat Claudio Magris ja Italo Svevo… Kaikki liittyy kaikkeen, kun Marija ja kertoja yrittävät nähdä luomiensa kuvien taakse. Roomassa käydään ihailemassa Santa Cecilian kirkon freskoja ja Galleria Doria Pamphiljin maalauksia (Rooma-vinkki!).

Italiasta ja freskoista jatkaa Haahtelan uusinkin teos, Talvikappeli, joka julkaistaan näinä päivinä.

MITEN? Siirappinen spiraali vai syvällinen surumielisyys?

Haahtelan kirjoitustyyli jakaa mielipiteitä. Toiset pitävät sitä mukasyvällisenä metafysiikkana ja siirappisena haahuiluna, toisille se on puhuttelevaa ja filosofista pohdintaa elämästä. Marijan rakkauden kertojan pohdinta saattaa kuvata itse lukukokemusta: ”Kaikki liittyi johonkin, mutta mihin, se jätti minut ymmälle.”

Marijan rakkaudessa asiat ovat samaan aikaan mahdollisia ja mahdottomia. Erityisesti ajan olemus nousee pohdintaan: ”Aika oli labyrintti, joka eksytti kaikkein varmimman muistajan, rakensi sisäänsä loputtomia polkuja ja umpikujia.” Menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus ovat läsnä yhtä aikaa, pohtii kertoja. Pidin siitä, miten monella aikatasolla itse teoskin liikkui, ja miten vaivatta.

Teoksen nimeksi nostettu Marijan rakkaus on häilyvää, katoavaista ja läpikuultavaa, siihen ei voi luottaa. Lukija alkaa pohtia, kuinka todellinen Marija edes on. Marijan tutkima taidehistorian Noli me tangere -aihekin sen jo kertoo: ”Älä takerru minuun” (alkuperäinen teksti vanhaksi koineekreikaksi).

Onko kaikki vain kuvitelmaa? Tai teoksen sanoin varjotodellisuutta, varjohistoriaa, varjomaisemaa, välitilaa?

Minua tämä surumielinen elämän edessä vaikeilu puhutteli; vain paikoin tyyli löi mahtipontisuudellaan hieman yli: ”Marijan huulilla viipyi vieno hymy, ja sillä hetkellä minusta tuntui, etten koskaan ollut rakastanut yhtä paljon kuolemaa.” Muuten antauduin kätkeytyville merkityksille ja psykoanalyyttisille spiraaleille aivan täysin.

MIKSI? Katoamispistettä ei voi tavoittaa

”Ei riittänyt, että sai elämän, piti vielä osata elää sitä”, miettii kertoja. Ajatus tiivistää Marijan rakkauden ja samalla muidenkin Haahtelan teosten lähtökohdat.

Sanotaan, että pohjimmiltaan kirjailijat kirjoittavat aina samaa teosta, pyörivät kaikilla teksteillään jonkin saman olemassaolon ongelman ympärillä. Haahtelaan tämä ainakin pätee: hän todella tuntuu kirjoittavan samaa teosta – pienoisromaania – uudelleen ja uudelleen. Kuin taidehistorian vanhat mestarit hän sovittaa omaa Noli me tangere -aihettaan eri ympäristöihin. Tämäkin jakaa lukijoiden mielipiteitä.

Minulta löytyy omasta kirjahyllystäni yksi Haahtelan teos, Katoamispiste (Otava, 2010). Selaillessani sitä nyt, vuosikausia lukemisen jälkeen, havaitsin, että heti aloituslause ”Jokin naisessa kiinnitti huomioni jo kaukaa.” on erittäin lähellä Marijan rakkauden aloituslausetta ”Tunnistin naisen jo kaukaa.” Marijan rakkaudessa hotellihuoneesta katoaa Marija, Katoamispisteessä Magda. En jatka vertailuleikkiä pidemmälle.

(Enkä mainitse, että Marijan rakkaudessa katsotaan Päiväni murmelina -elokuvaa.)

Haahtelan teosten tuttuus on silti parhaimmillaan kuin lukumeditaatiota. Lukija voi leväyttää kirjallisen rukousmattonsa auki ja asettua sille Haahtela sylissään. Ajatus on ihan lohdullinen.

Elämään oppimisella ei ole päätepistettä.

Kirjaan liittyvä resepti: helppo cacio e pepe