Helppo cacio e pepe, ei vaadi Nobel-palkintoa!

Kirjoitan blogia italialaisesta ruoasta ja olen julkaissut pastareseptin viimeksi yli kaksi vuotta sitten. Häpeällistä. Toisaalta olen jutuillani halunnut näyttää, että Italia on niin paljon muutakin kuin vain pastaa. Silti: Italia on erityisesti pastaa. Palaan tänään perusasioiden eli pastakattilan äärelle, jossa porisee cacio e pepe.

Ja kuinka se poriseekaan! Roomalainen pecorino–mustapippuripasta cacio e pepe ylittää olemuksellaan uutiskynnyksiä. Helsingin Sanomat uutisoi viime syksynä huumori-Nobeleista: humoristisen fysiikan palkinnon voittivat italialaiset tutkijat, jotka olivat faasimuutoksen avulla selvittäneet cacio e pepen paakkuuntumista. Cacio e pepe ei saa olla paakkuista!

Nobel-asteen vaikeustasosta kielii myös toinen viime syksyn uutinen: Suurlähetystö sai valituskirjeen, kun brittisivusto lisäsi voita cacio e pepe -pastaan. Suosittu brittiläinen reseptisivusto oli valmistanut cacio e pepen väärin ja vieläpä kutsunut ruokalajia ”helpoksi” ja ”nopeaksi”. Italialaiset olivat yhteydessä Britannian suurlähetystöön. Cacio e pepe ei ole helppo eikä nopea!

Miten sitten on?

Hyvä cacio e pepe vaatii oikean koostumuksen ja oikeat raaka-aineet. Ei paakkuja, ei voita, ei parmesaania. Vain laadukasta pastaa ja silkkinen kreemi, johon tarvitaan pecorino romano -juustoa (”cacio”) ja vastarouhittua mustapippuria (”pepe”). Ei muuta.

Ja onko cacio e pepe sitten vaikea valmistaa?

Laitan meidän perheessä paljon ruokaa, mutta pastaruokia en valmista. Olen saanut suomalaisena synnyinperintönä mallin, jossa ”makarooni” keitetään suolattomassa vedessä ylikypsäksi ja kastike läntätään kasana sen päälle lautaselle. Makua puuttuu mutta ketsuppia ei koskaan!

Makaronia ja kastiketta -malliin verrattuna minkä tahansa italialaisen pastaruoan valmistaminen voi tuntua tarkalta puuhalta raaka-aineiden valitsemisineen ja kellon tarkkailemisineen. Pastaruoat meillä valmistaa itseoikeutetusti Signore, joka oppi perusasiat jo mamman keittiössä. Hänen mielestään yksinkertaisia asioita on turha mystifioida. Miten vaikeaa kolmen raaka-aineen ruoan valmistamisesta lopulta voi tehdä?

Nobelia ei siis tarvita! Tässä Signoren reseptissä ei ole vaaraa siitä, että pecorino paakkuuntuisi, sillä sitä ei lisätä pannulle. Paistinpannua ei edes tarvita, kattila ja kulho riittävät. Cacio e pepekin voi olla semplice, simppeli.

Jos cacio e pepe tuntuu kuitenkin edelleen vaikealta, vaihe vaiheelta -video löytyy Signoren Instagramista.

Cacio e pepe helpommin

(4 roomalaisen anteliasta annosta)

• 440 g pastaa (esim. rigatoni)
• 240 g pecorinoa
• 8 g kokonaisia mustapippureita (tai maun mukaan)
• hieman suolaa pastan keitinveteen, annostele säästeliäästi, sillä pecorino on jo suolaista
• vettä pastan keittämiseen

1. Paahda kokonaisia mustapippureita pannulla parisen minuuttia, kunnes ne alkavat tuoksua lupaavasti. Hienonna ne morttelissa rouheeksi, ei jauheeksi.
2. Raasta pecorino laatikkoraastimen hienolla terällä. Liian iso raaste tekee juustosta venyvää.
3. Keitä pasta hyvin kevyesti suolatussa vedessä al denteksi.
4. Pastan kiehuessa laita juustoraaste lämpöä kestävään kulhoon. Lisää kulhoon pastan keitinvettä ruokalusikallinen kerrallaan koko ajan sekoittaen, kunnes seos on tasaista. Vettä tarvitaan vain muutama ruokalusikallinen, lopputulos ei saa olla vetinen eikä venyvä. Lisää mustapippuri ja sekoita. (Säästä hieman mustapippuria annosten koristeluun.)
5. Valuta kypsä pasta, lisää kulhoon kastikkeen joukkoon ja sekoita.
6. Asettele pasta lautasille ja tarjoile heti. Lisää halutessasi vielä mustapippuria.

Reseptiin liittyvä kirja: Joel Haahtela – Marijan rakkaus