Jari Järvelän matkakirjat Mozzarellakuu ja Sisarperhonen

Jari Järvelän matkakirjat ovat ”hyvän mielen matkatarinoita” Järvelän ja hänen perheensä ja ystäviensä matkoilta, joista ilahduttavan moni suuntautuu Italiaan. Huumorin lisäksi tarinoita maustavat paikalliset ruoat ja viinit.

• Jari Järvelä: Mozzarellakuu ja muita matkatarinoita
• Tammi, 2022
• 254 sivua

• Jari Järvelä: Sisarperhonen ja muita matkatarinoita
• Tammi, 2023
• 252 sivua

Viimeksi esittelemäni matkakirja oli visuaalinen ilotulitus Hetkiä Italiassa – 20 aluetta vuodessa. Nyt onkin hyvä esitellä pari matkakirjaa, joissa ei ole kuvia ensinkään, mutta ne edustavat kirjallista ilotulitusta. Jari Järvelän matkakirjat ovat erinomaisen viihdyttävää luettavaa ja kirjoittamisen tasoltaan rimannostoja kenelle tahansa matkakirjoittajalle.

Matkakirjat saavat minut kuitenkin aina myös katsomaan itseäni peilistä: peilissä hellehattu repsottaa vinossa ja iho on punakaksi palanut. Joudun postauksen lopussa pohtimaan myös matkakirjoittamisen(i) eettisyyttä.

Löydä lisää matkaluettavaa blogista: Italia-aiheisia matkakirjoja: 20+ nojatuolimatkaa Italiaan ja Italia-matkakirjallisuus.

Mozzarellakuu

Mozzarellakuu ja muita matkatarinoita keskittyy pääasiassa ”viinien ja oliivien maisemiin” eli Välimerelle. Sehän sopii, sillä Kreikan, Espanjan, Marokon, Ranskan ja Maltan lisäksi tarinat sijoittuvat ihastuttavan monipuolisesti Italiaan. Ja moniin kohteisiin siellä: Toscanaan, Amalfin rannikolle, Apuliaan, Basilicataan, Campaniaan, Roomaan, Sisiliaan, Sardiniaan… Järvelä kulkee useimmiten vähemmän tallatuilla poluilla kauempana turistikohteista, esimerkiksi Minorissa, Modicassa ja Salinalla.

Järvelän matkatarinat ovat meheviä kuin mozzarellapallo. Niissä on yksityiskohtia, toimintaa, tunteita ja yllättäviä käänteitä. Järvelä matkustaa perheensä ja ystäviensä kanssa ja niin vain tapahtuu, että jokaiseen matkaan mahtuu kommelluksia. Pisassa tarjoilijat kantavat lastenvaunut ravintolaan ikkunan kautta, Apuliassa perhe saa yksityisen junakyydin, Roomassa sekoillaan jalkapallo-ottelun aikatauluissa…

Järvelä matkustaa usein kulinarististen elämysten perässä, joten tarinoista irtoaa myös ruoka- ja viinivinkkejä ja -oppeja. Seikkaperäisiä kuvauksia on esimerkiksi Sisilian ruokakulttuurista – lupaan palata aiheeseen pian itsekin!

Kirjallisuusmainintojakin löytyy: Järvelä majoittuu Palermossa Sisilian kuuluisimman romaanin Tiikerikissan kirjoittajan Giuseppe Tomasi di Lampedusan entisessä kotitalossa Palazzo Lanza Tomasissa, josta voi Järvelän tavoin nykyään varata huoneiston ja osallistua kokkauskurssille (Palermo-vinkki!). Järvelä inspiroituu myös kirjoittamisesta:

”Tutkiskelin Lampedusan koukeroista käsialaa ja sormiani alkoi poltella ryhtyä itsekin rustaamaan tekstiä vuosisatoja vanhan kirjoituspöydän ääressä. Ehkä innoittuisin itsekin synnyttämään tässä miljöössä jonkin maailmankirjallisuuden merkkiteoksen. Miten olisi esimerkiksi kirja nimeltä Ilveskissa?”

Tuoreessa Netflixin kuusiosaisessa Tiikerikissa-sarjassa voi muuten myös bongailla Palermon maisemia – ja palazzoja niin sisältä kuin ulkoa.

Tunnelma on tarinoissa kepeä, ja Järvelä on erityisen taitava koomisten tilanteiden rakentaja ja kuvaaja. Kritisoitavaakin silti löytyy: Ihmettelen, että Järvelä ei jutuissaan kyseenalaista hanhenmaksan tai Pamplonan härkäjuoksun eettisyyttä. En haluaisi olla ilonpilaaja – ja myöhäistä se jo onkin –, mutta näiden ”huvien” kyseenalaisuus on kyllä laajasti tiedostettua, eivätkä ne ansaitse tunnelmoivia mainintoja yhtään missään yhteydessä.

Sisarperhonen

Sisarperhonen ja muita matkatarinoita keskittyy pitkälti muualle kuin Eurooppaan. Italiasta on kaksi tarinaa: Firenzestä ja jälleen Sisiliasta. Muuten Järvelä tarinoi esimerkiksi Etelä-Amerikasta, Afrikasta ja Aasiasta – mutta myös Ahvenanmaalta ja Lapista.

Firenzessä Järvelä kohtaa itse Lady Gagan ja pääsee seuraamaan muinaista jalkapallo-ottelua calcio fiorentinoa, ja Sisiliassa hän kokee autoilun riemuja. Sisilia-tarina sai minut nauramaan ääneen, kun luin auton navigaattorin sekoiluista. Sisiliassa Järvelä myös ihailee mosaiikkeja ja pohtii bikinien historiaa.

Järvelän matkakirjat ovat juuri tällaisia: tarinoissa on iloisen onnistuneesti sekaisin hänen omia hauskoja huomioitaan ja kommelluksiaan ja toisaalta faktaa kohteesta ja sen historiasta. Järvelän tausta palkittuna prosaistina pilkottaa tarinoiden takaa: hän hyödyntää taitavasti fiktiosta lainattuja kerronnan keinoja tarinoidensa elävöittämiseen.

Ajallisesti Jari Järvelän matkakirjat kattavat jopa yli kaksi vuosikymmentä, joten on selvää, että hänen on täytynyt täydentää muistinsa aukkoja ja kehittää esimerkiksi tarinoiden dialogit omasta päästään. Todennäköisesti hän on myös hieman venyttänyt tiettyjä totuuksia viihdyttävän juonenkulun ja koheesion nimissä – ja käyttänyt värikynää hahmotellessaan todellisista ihmisistä henkilöhahmoja. Se on taitavaa kirjoittamista: vaihtuvat faktan ja fiktion keinot luovat vaihtelevia maisemia, joissa lukija viihtyy.

Riittävätkö nojatuolimatkat?

Mozzarellakuu-teoksen takakansiteksti mainostaa kirjaa ”hyvän mielen matkatarinoina”.  Onko hyvän mielen matkatarinoita kuitenkaan olemassa? Tiedämme hyvin, että nykyaikana aina joku pahoittaa mielensä jostakin. Toisinaan siihen on aihettakin.

Olen pohtinut ja tulen aina pohtimaan matkoista kirjoittamisen eettisyyttä – pohdin, koska asiaan ei ole yksiselitteistä vastausta ja koska tunnen jatkuvan piston sydämessäni. Kannustanko esimerkiksi minä Italia-kirjoittamisellani ihmisiä tekemään saastuttavia lentomatkoja, varaamaan paikallisten asumisen pilaavan Airbnb-kämpän ja tukkimaan turistijonolla jonkun ihmisen kotikadun? (Näitä kaikkiahan itse jo teenkin.)

Onko oikein kirjoittaa massaturismin jo osin tuhoamista paikoista – vaikkapa Venetsiasta, Cinque Terrestä, Amalfin rannikosta? Tai onko sitten yhtään enemmän oikein kirjoittaa ”koskemattomista helmistä”, jonne turistivirrat eivät vielä ole valuneet, mutta varmasti tulevat valumaan, kun heille näitä fantastisia paikkoja esitellään?

Vai: Jos kerran matkustaa (ja minä matkustan, Italia on perheemme toinen kotimaa), eikö sitten ole oikein jakaa matkoillaan keräämää tietoa ja kokemusta muillekin? Voisiko ajatella, että minä matkustan, jotta sinun ei tarvitse? Voiko se toimia niin?

Joudun omalla kohdallani vastaamaan, että ei se täysin toimi. Viihdyin kyllä Jari Järvelän matkajuttujen parissa – hyvin kirjoitettua tekstiä luen vaikka pölypalloista. En aio ikinä Järvelän tavoin vaikkapa kavuta Macchu Pichun Aurinkoportille, mutta luen kyllä mielelläni jonkun toisen matkasta. Se riittää minulle. Tätä pohdin myös Hetkiä Italiassa -kirjan kohdalla: autottomina ja ajotaidottomina ihmisinä emme tule koskaan tekemään useimpia kirjassa kuvattuja matkoja, joten minulle riittää nauttia näistä matkoista muiden tekeminä.

Toisaalta haaveilen aivan tosissani jonkinlaisen Genova-matkaoppaan kirjoittamisesta. Syy: jotta ihmiset löytäisivät tuon massaturismilta vielä piilossa olevan helmen. Kyllä! (Toki voisin kirjoittaa kirjan myös pölypalloista, mutta en ole vielä keksinyt kiinnostavaa näkökulmaa.)

Vai olisiko parempi vain olla hiljaa?

Lue vastuullisemmasta matkailusta vinkkejä blogista: Vaihtuvia maisemia – 100 ideaa maata pitkin matkailuun

Kirjoihin liittyvä resepti: munakoisovuoka kulhossa