Vaelluksia Italiassa – Erilainen matkaopas Italiaan

Mitäs nyt, kun kesälomamatka Italiaan peruuntui? Miten Italiaan voisi päästä turvallisesti kotisohvalta käsin? Yksi ratkaisu on tietysti matkakirjallisuus, esimerkiksi virkistävän erilainen matkaopas Vaelluksia Italiassa.

Vaelluksia Italiassa (toim. Markku Kaskela ja Tomi Kontio, Avain 2019) on matkakirja, joka sisältää eri kirjoittajien 15 tarinaa Italiassa matkailusta. Matkakohteet ulottuvat Alpeilta Sisiliaan, ja jokaisessa jutussa on jokin henkilökohtainen näkökulma.

Vaelluksia Italiassa on epäonninen kirja. Luin sen vuoden alussa, ajattelin kirjoittaa siitä postauksen ja juuri kun olin niin tekemässä, pahin koronavirustilanne räjähti Italiassa aivan käsiin. Enhän voisi suositella kenellekään matkaopasta Italiaan, kun koko maa oli karanteenissa! Postauksen teko lykkääntyi.

Toisaalta matkustaminen mietityttää minua aina muutenkin. Vaikka blogini on minimaalisen pieni kaikkien oikeiden vaikuttajien keskellä, onko minunkaan eettistä jakaa minkäänlaisia matkavinkkejä tai suositella ketään matkustamaan yhtään minnekään? Mutta sitten muistan ihanan asian: nojatuolimatkailun. Koska meidän kesälomareissumme Italiaan peruuntuu koronaviruksen takia, Vaelluksia Italiassa voi toimia nojatuolimatkana. Ja samoin voi jollekin tehdä tämä blogikin. Aina ei tarvitse päästä paikan päälle, kun fiilistellä voi myös tekstin ja kuvien parissa. Se säästää aikaa ja rahaa ja ennen kaikkea maapalloamme – ja on turvallista meille kaikille.

Vaelluksia maalla ja kaupungissa

Vaelluksia Italiassa -nimi saattaa johtaa harhaan: kirja ei opasta pelkille patikointimatkoille Italian vuoristoseuduille, kuten itse kuvittelin. Vaellus on ymmärretty kirjassa hyvin laveasti: se voi olla kulkemista luonnossa tai kaupungissa niin jalan kuin autollakin. Kirjan tosin aloittaa juttu vaellusreissusta Alpeilla lapsen kanssa, mutta sitten loppu kirja onkin jotain muuta. On romantiikkaa ja taidetta Firenzessä, maatilamajoittumista, pienpanimokierroksia, vegaaniruokapaikkoja, kiertelyä Federico Fellinin Roomassa, koiranulkoilutusta, antiikin roomalaisten jalanjälkiä, taikauskoa Napolissa, matkailuautoilua Sisiliassa, Vesuviuksen viinejä… Turistiansat on kierretty kaukaa.

Kirjan jokaisessa luvussa yksi suomalainen Italia-fani kertoo omista ”vaelluksistaan”. Omaksi suosikikseni nousi kustantaja Sari Rainion juttu Firenzestä. Siinä on paljon samaa henkeä kuin fanittamassani Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin -kirjassa. Aihepiirikin on sama: Rainion rakkaus Firenzeen syttyi renessanssia käsittelevästä dokumentista, jonka hän katsoi ja ihastui Lorenzo de’ Mediciin. Romantikko kun olen, en voi olla pakahtumatta lukiessani Rainion kuvausta Toscanan tuoksusta:

”Tuolloin tulin ensimmäistä kertaa tietoiseksi Toscanan heinäkuisesta huumaavasta tuoksusta, joka on sekoitus oliivipuita, sypressejä, hellettä, yrttejä, laventelia, sinistä ja keltaista (kyllä, värit voivat tuoksua), historiaa (kyllä, historia voi tuoksua) ja lupausta sinisistä illoista jotka vietetään raukeina terassilla istuen, punaviiniä siemaillen.”

Vaelluksia Italiassa sisältää muitakin pieniä helmiä. Nauroin ääneen kirjailija Harry Salmenniemen käsitteelle ”aperitiivi-onnettomuus”:

”Täydelliseen päivään kuuluu klassinen aperitiivi-onnettomuus: pieniä ruoka-annoksia tulee huomaamattaan syöneeksi niin paljon, että illallisnälkä on menetetty. Viisas matkustaja hyväksyy tämän tosiasian.”

Italialainen snaccident. Niin tuttua!

Epätasainen matka

Vaelluksia Italiassa valittiin viime vuonna vuoden matkakirjaksi. Se onkin kivan erilainen ja monipuolinen teos, jossa tarinoiden henkilökohtaisuus saa Italian elämään sivuilla ihanalla tavalla. Ja itse Italia on niin monipuolinen, ettei siitä voisi kirjoittaa yhtä teosta muuten kuin zoomaamalla tällä tavalla yksittäisten ”vaeltajien” kokemuksiin. Kääntäjä Taru Nyströmin sanat pätevät paitsi Italian luontoon myös kaikkeen muuhun koko maassa:

”Italian luonto ei ole sitä, mitä ihmiset ajattelevat sen olevan, se on paljon enemmän.”

Voisiko tarinallisuus olla matkaoppaiden tulevaisuus? Perinteisesti matkaoppaat ovat sisältäneet esimerkiksi sivukaupalla (tuntemattoman) kirjoittajansa listaamia hotelli- ja ravintolavinkkejä, mikä ei tässä ajassa enää tunnu kovinkaan kiinnostavalta. Netistä löytää tuhansia, ajantasaisia vinkkejä sekunnissa. Haluamme kuitenkin myös syvempää sisältöä, elettyä elämää, henkilökohtaisia merkityksiä. Kokisinko minä tuon samalla tavoin, olisiko tämä matkakohde juuri minua varten?

Harmillista kyllä, Vaelluksia Italiassa ei ole pelkästään onnistunut nojatuolimatka. Kirjoitukset ovat laadultaan hyvin epätasaisia ja joukkoon mahtuu muutama heikkokin esitys. Joissakin jutuissa olisi ollut paljonkin tiivistämisen ja näkökulman terävöittämisen varaa. Kielipoliisia häiritsevät myös kirjoitusvirheet. Italiankieliset sanat on usein kirjoitettu väärin; koomisin on useaan kertaan ”Uffizin” sijaan käytetty ”Uffici” eli ”toimistot”. No, varmasti Firenzessä olisi jokunen kiva toimistokin nähtävänä, mutta mieluummin menen museoon. (Sinne pääsee nyt muuten myös virtuaalisesti.) Kun teoksessa on useita kirjoittajia, se vaatisi reipasta toimittamista. Ammattikirjoittaja erottuu amatöörien joukosta.

Kirjaan liittyvä resepti: sitruunagranita