Kirjat,  Romaanit

Alba de Céspedes: Ylioppilaskoti – Kapinoivat naiset luostarissa

Italialais-kuubalaisen Alba de Céspedesin Ylioppilaskoti (Nessuno torna indietro 1938, suom. Toini Kaukonen, Otava 1943/2023) on kuvaus kahdeksan nuoren naisen kasvusta ja elämänvalinnoista fasismin ajan Italiassa. Naiset asuvat nunnaluostarin opiskelija-asunnossa, josta he kurkottelevat ulkomaailmaan aikalaistensa ankarasti tuomitsemillakin tavoilla.
Kansi henkii hyvällä tavalla vanhan ajan tyttöromaanifiilistä.

Ylioppilaskoti on tämän kevään uutuuskirjoja, vaikka oikeastihan kyse on jo vuonna 1943 ilmestyneen suomennoksen uusintapainoksesta. Viime vuonna ilmestynyt niin ikään uusintapainos de Céspedesin romaanista Kielletty päiväkirja (1952, suom. 1956) oli minulle mieleenpainuva ja puhutteleva lukukokemus, kuten ilmeisesti monelle muullekin, ja nyt Otava on halunnut nostaa de Céspedisia esille myös toisen romaanin verran. Hyvä niin! Ylioppilaskoti ei tosin ravistellut ainakaan tätä nykylukijaa lähellekään Kielletyn päiväkirjan tavoin, mutta lisäsi kyllä arvostusta rohkeaa de Céspedesia kohtaan entisestään.

Radikaali tyttöromaani

Ylioppilaskoti on radikaali tyttöromaani – voiko tai saako näin sanoa? Minusta lähtöasetelmassa on tiettyä ns. tyttöromaanin tuntua: kahdeksan nuorta naista kasvaa ja kasvukipuilee nunnaluostariin sijoitetussa opiskelija-asuntolassa. He ystävystyvät, rakastuvat, etsivät omaa polkuaan ja kapinoivat. Pidätän oikeuden termin ”tyttöromaani” käyttöön, koska itselleni lukuahmintaiässä kaikenlaiset Pikku naiset ja Pollyannat ovat olleet merkittäviä lukukokemuksia. ”Tyttöromaanin” ei tosiaan tarvitse tarkoittaa jotain turhanpäiväistä pienen maailman murheiden kaivelua massiivisten ja muka-merkittävämpien miesjärkälekirjojen rinnalla.

(Kävimme omassa lukupiirissäni juuri alkuvuodesta keskustelua siitä, miksi sanaan ”naistenlehti” liittyy hömpän ja turhan ja epä-älyllisen leima. Miksi rentoutuminen ja itsensä hemmottelu vaikka meikki- ja hyvinvointivinkkejä lukemalla ja niistä inspiroitumalla olisi turhanpäiväistä? Yksi lukupiiriläinen huomautti, että onhan ”miestenlehtienkin” ideana tietynlainen itsensä… hemmottelu.)

Roomalaisen nunnaluostarin suljettuun ympäristöön sijoitetut tai sijoittuneet tytöt ovat – hieman miehisen armeijan tapaan – lähtöisin eri puolilta maata erilaisista perheistä ja lähtökohdista. Nunnat pitävät asuntolassa kovaa kuria, mutta tytöt hiippailevat iltaisin toistensa huoneisiin supisemaan salaisuuksiaan kynttilän valossa. Kaikilla on omat nuoruusvuosien haaveensa ja murheensa, joihin 1930-luvun fasisimin ajan Italian todellisuus myös väistämättä vaikuttaa.

Ja mistä ylioppilaskodin nuoret naiset Emanuela, Vinca, Valentina, Augusta, Milly, Silvia, Xenia ja Anna sitten haaveilevat? Avioliitosta ja perheenäidin roolista? De Céspedesin naiset tuntien eivät! Eivät ainakaan pelkästään tai kritiikittä. Tytöt kamppailevat todellisten halujensa ja yhteiskunnan odotusten ristipaineessa:

Vapaus! Mikä ihana asia. Kaikki muu on entisaikojen perua, harhakuvitelma. Hän koetti uskotella itselleen, ettei nykyaikana perheellä ja avioliitolla enää ollut sanottavaa merkitystä. Hän yritti jopa nauraa niille. Kenties totuus on siinä, että kaikki kätkeytyvät ulkokullaisuuden naamion taakse, vain harvoilla on uskallusta tunnustaa ajatuksensa ja asettua perinteiden yläpuolelle.

Radikaalein tytöistä on varmasti Xenia, joka pakenee luostarista ja aloittaa itsellisen elämän menestyvänä seksityöläisenä. Augusta puolestaan päätyy kirjailijan, joskin epäonnistuvan, sellaisen uralle – hänet kuvataan ketjupolttavana, alkoholisoituvana ja miesmäisenä. Kirjailijallekaan ei kuitenkaan ole muuta paikkaa kirjoittaa kuin henkiseltä ilmapiiriltään sulkeutunut luostari.

Toisille tytöistä opiskeluissa eteneminen ja akateeminen ura tuo hieman vapautta elämään. Yhden kohtalona on kuolla, toisen paeta aviottoman lapsensa kanssa maailman merille. Kirjan italiankielinen nimi on kohtalokas: eikä yksikään palannut.

Naisten äänet

Ylioppilaskoti ei ollut minulle suoraan sanottuna kovinkaan vetävä lukukokemus. Aloitin lukemisen joulukuussa ja sain kirjan päätökseen nyt maaliskuussa. Kirja tuntui jaarittelevalta ja paikoin turhan pitkitetyltä. Menneen maailman moraalikuohunta ja kolmeen pisteeseen päättyvät ”dramaattiset” repliikit eivät aina purreet. Silti nykylukijan on helppo ymmärtää, miksi Ylioppilaskoti oli de Céspedesin läpimurtoromaani ja sai heti julkaisunsa jälkeen suuren suosion.

Aikanaan Ylioppilaskoti oli hyvinkin raju tapaus, ja Italian fasistihallinto julisti teoksen moraalittomaksi, kuinkas muutenkaan. De Céspedes kuvaa romaanissa naisten valintoja aikana, jolloin naisten mahdollisuudet olivat rajalliset. Akateemisella uralla eteneminen vaati monenlaista kanssakäymistä miespuolisten professorien kanssa, ja yksikin avioliittoa edeltävä tai sen sisällä tapahtuva ”hairahdus” tarkoitti maineen tahriintumista iäksi. Nainen on voinut elää vain miehen kautta, mihin luostarin asukas Augusta ”suuressa romaanissaan” pureutuu:

Se on aiheeltaan yleispätevä. Miestenvastainen. Väitän siinä sanalla sanoen, että voi mainiosti tulla toimeen ilman heitä, osoitan, että jos suvaitsemme heitä, tapahtuu se vain luodaksemme itsellemme paikan yhteiskunnassa, ei sukupuolisyistä. Kuvailen sitä vaistomaista kauhua, jota nainen tuntee näitä petoja kohtaan, avioliitossa olevan naisen yhteiskunnallisen aseman nurinkurisuutta. Siitä tulee käänteentekevä kirja.

Ylioppilaskoti on kaunokirjallisilta ansioiltaan kiinnostava ja silläkin saralla aikanaan radikaali. Kaikkitietävä kertoja kohdistaa huomionsa vuorotellen eri henkilöihin ja näiden kokemuksiin. ”Naisen” ääntä tai kokemusta ei ole, on ”vain” monen naisen eri äänet ja kokemukset. Minkäänlaista tuomitsevuuttakaan ei kertojan äänessä ole. Kirjan rakenteelliset ratkaisut tukevat sen sisältöä, ja nekin on varmasti aikanaan nähty tuomittavina ja paheksuttavina – hyvä, Alba de Céspedes!

Kirjaan liittyvä resepti: soffritto

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *