Taina Latvala: Torinon enkeli – Erilainen jouluevankeliumi
Taina Latvalan romaani Torinon enkeli (Otava, 2021) käsittelee monia teemoja: parisuhteita ja -suhteettomuuksia, äitiyttä, naiseutta, seksuaalisuutta, kirjailijuuttakin. Kirjan päähenkilö, vastikään parisuhteensa päättänyt noin nelikymppinen naiskirjailija matkustaa Suomesta jouluiseen Torinoon ottamaan etäisyyttä elämäänsä. Siellä hän kokee kummia ja joutuu kohtaamaan mielessään kummittelevat vaikeat kysymykset.
Jouluinen Torino alkoi kiehtoa tähän aikaan vuodesta, joten Taina Latvalan Torinon enkeli tuntui sopivalta kirjalliselta välipalalta tähän kohtaan – kevyt haukkaisu pitkän blogitauon jälkeen? Tai jotenkin miellän tällaiset pientä mysteeriä ja romantiikkaa sisältävät romaanit sellaisiksi, kivoiksi, kevyiksi, ei liikaa sitkeää pureskeltavaa syksyn pimeyden sumentaville aivoille. Sopivaa luettavaa vaikka joululomalle konvehtirasian kera?
Ehkä sitäkin, mutta Latvalan kirjassa oli kuitenkin myös sopivaa al denteä äitiydestä ja naiseudesta ja matkahaluja nostattavaa tunnelmointia Torinosta, vaikka välillä kaupungin häiritsevä historia toi ihan vilunväreitäkin sohvalle lukuviltin alle
Enkelit ja demonit
Torinon enkeli on sekoitus mystiikkaa ja arkisuutta, hengellisyyttä ja fyysisyyttä, totisinta totta ja fantasiaa. Lapsihaaveen piinaama kirjailija pakenee elämänsä vaikeita kysymyksiä Torinoon taiteilijaresidenssiin, jossa on ennen häntä majaillut moni muukin kirjailija. Ja koska mystisyyttä on luvassa, kirjailijaresidenssissä tietenkin kummittelee ja tapahtuu outoja. Niistä residenssin vieraat ovat tarinoineet talon vieraskirjaan mitä värikkäimpiä tarinoita: ääniä, kosketuksia, piinaava pikkutyttö…
Salaperäinen taiteilijaresidenssi ja sieltä löytyvä karmiva tarina Torinoa piinaavista yliluonnollisista voimista tuovat kirjailijan mielessä kummittelevat asiat päivänvaloon. Juuri päättyneessä parisuhteessa perheen perustaminen oli kipeä kysymys: ollako äiti vai eikö olla, millainen äiti ja miten? Näihin ja muihin vaikeisiin elämän valintakohtiin kirjailija hakee epätoivoisesti apua Uudesta testamentista: hän esittää kirjalle kysymyksen, avaa sen satunnaisesta kohdasta ja löytää vastauksen. Samalla Uusi testamentti tuo jouluiseen Torinoon ja tarinaan myös hengellisen kerroksen jouluevankeliumin myötä: ”Ja tapahtui niinä päivinä”.
Kirjailija alkaa käydä läpi omaa jouluevankeliumiaan (kirjan nimenä Torinon enkeli ei ole sattumaa), kun hän löytää jouluaattona Torinon kadulta eksyneen pikkutytön, jonka hän pelastaa viemällä mukanaan kummittelevaan taiteilijaresidenssiin. Yhteiselo residenssissä on välillä hieman lukijan selkäpiitä karmivaakin, mutta tyttölapsen myötä kirjailija käy läpi omia äitiyteen ja omaan turvattomaan lapsuuteensa liittyviä kipupisteitä. Tytön hoivaaminen on todellista fantasiaa, vaikka on selvää, että residenssin kummituksiin jokainen kummittelun kokenut kirjailijavieras on heijastanut oman elämänsä tuntoja. Näin ollen meno ei kirjassa yliluonnollisten elementtien myötä ole liian höpsöä, koska demonit ovat todellisia.
Sitä paitsi kirja on myös hauska. Kirjailijan pohdinnat ovat itseironisia ja ainakin minulle hyvin tunnistettavia. Takaumien myötä hän palaa lapsuuteensa ja menneeseen parisuhteeseensa, joista löytyy oivalluksia. Välillä nauroin ihan ääneenkin, esimerkiksi työväenopiston italian kurssin Petrille, jonka hengitys haisee paritehtäviä tehdessä mädäntyneelle päärynälle. Kirjailijan huomiot ovat rehellisiä ja välillä ihan(an) pimeitä.
Mystinen Torino?
Täytyy myöntää, että Torinon kirjassa niin kovasti korostettu mystisyys tuli minulle ihan yllätyksenä, vaikka käärinliina-asia sentään oli päällisin puolin (heh heh) tuttu (Da Vinci -koodikin on edelleen lukematta!). Ja hassua kyllä, aiemmin Torinosta kuulemani asiat ovat olleet peräti mystisyyden vastakohtia: se kantaa monen italialaisen mielessä kuvaa harmaana, savuisena ja ankeana teollisuuskaupunkina. Ilmansaasteongelmaa Torinon enkelissäkin tosin sivutaan ja kasvoille sovitetaan hengityssuojainta, joka nykyisin kasvomaskina tunnetaan – uusi, vähemmän mystinen vaihe Torinonkin historiassa.
Hauskaa, että juuri ennen Torinon enkeliä luin torinolaisen Gianluca Gotton Le coordinate della felicità -kirjan, joka käsittelee kaikkia niitä lukuisia tapoja, joilla Gotto halusi paeta masentavasta kotikaupungistaan. Nykyisin hän asuukin pääosin Balilla, joka taitaa paikkana olla melko täydellinen vastakohta Torinolle. (Kirja ei ollut mikään mestariteos, ja hyvän kuvan Gotton diginomadifilosofiasta saa hänen Mangia vivi viaggia -blogistaan, jossa hän antaa vinkkejä muillekin Italiasta pakoa suunnitteleville italialaisille.)
Toisaalta olen joskus myös kuullut Torinoa kuvattavan Italian Pariisiksi arkkitehtuurinsa ja tunnelmansa vuoksi – toki Piemontella onkin historiassa ollut yhteytensä Ranskaan. Torinon ylellisestä kahvilakulttuurista olen kirjoittanut blogiinkin, ja siitä Torinon enkeleissäkin antaumuksella nautitaan.
Torinon ristiriitaisuus on ainakin itsessään jo mystistä: onko se pakokaasun, Pariisin vai paholaisen koskettama? Olen jo pidempään haaveillut Piemonten-matkasta, johon kuuluisi tietenkin myös Torino. Tähän mennessä tutuin paikka Piemontessa minulle on hyvien liikenneyhteyksien Tortona, jonka läpi olen useasti huristellut Trenitalian Intercity 666 -junalla (!).
Torinon enkeli sai minut kiinnostumaan Torinosta entistä enemmän. Lupaan raportoida tuoreet tunnelmat Torinon tuomiokirkosta käärinliinan ääreltä, kunhan sinne asti pääsen.
Kirjaan liittyvä resepti: gianduia
4 kommenttia
Esmeralda / Esmeraldan eetos
Jee, julkaisu!! Ja taitaa olla uusi look sivullakin! 😃👍
Minun on kans pitänyt tämä teos lukea, kiitos muistutuksesta. Tuntuu, että tosi moni kirja käsittelee nykyään äitiyden problematiikkaa, siis sitä, että haluaako ylipäätään olla äiti vai ei. No, tässä maailmanajassa en kyllä ihmettele. Ja kun eihän muutenkaan oikein tiedetä, mitä halutaan ja kuinka pitkään. Kiinnostaa kyllä syvällisemmät tasot tässä aihepiirissä.
Da Vinci-koodi on minulla piilossa kellarin vitriinissä! Ei tarkoituksella, ekan kerran luettuna jopa pidin siitä. Mutta toisella kerralla kasvoilleni levisi myötähäpeä 😂
Kirja ja keittiö
Ja jee, kommentti! Kiva olla taas täällä 🙂 Lookin viimeistely on vaiheessa, kuvat on vähän vinksallaan vielä.
Totta, äitiyden problematiikkaan törmää nykyisin aika usein kirjallisuudessa. Vaan entäpä isyys! Vaikka miehillä ei vanhemmuuteen liity samanlaista aikapainetta kuin naisilla, mielelläni lukisin pohdintoja siitäkin.
”Kasvoilleni levisi myötähäpeä” 😀 Meillä on englanninkielinen pokkari ihan paraatipaikalla olohuoneen kirjahyllyssä, mutta se tosiaan odottaa vielä lukijaansa… ehkäpä hamaan tulevaisuuteen.
Merja Kontinen
Luin Torinon enkelin heti julkaisemisen jälkeen. Minua (äitinä, jolla on kolme erittäin nuorena saatua lasta) hiukan häiritsi kirjassa oleva jankkaaminen siitä, milloin haluaa lapsia, haluaako lapsia ollenkaan, entä jos ei saa niitä tai entä jos… Itselle erittäin outo ajatus edes miettiä, haluaako, mutta se lie nykyään tyypillistä tämän hetken nuorelle sukupolvelle. Toinen häiritsevä tekijä kirjassa oli mystisyys ja fantasiamaisuus, en ole koskaan välittänyt senlaatuisesta kirjallisuudesta. Kaikesta huolimatta Torinon enkeli oli hyvin kirjoitettu ja kohtalaisen vetävä – ei liian pitkä – ja luin sen lähes keskeytyksettä.
Olin vieraillut Torinossa, juuri vähää ennen kirjan lukemista. Arkkitehtuuri siellä on vaikuttavaa, suorastaan järkälemäistä ja massiivista. En kuitenkaan pitänyt kaupungista, se oli savuinen ja likainen ja jotenkin ahdistavan tummasävyinen. Kirjassakin ollut tumma tunnelma kuvasi kaupunkia hyvin.
P.S. Käydessämme tuomiokirkossa ja nähdessäni vaikuttavin elein paljastetut käärinliinat, meinasin alkaa kikattamaan. Anteeksi vain. Sisareni joutuivat tukahduttamaan haluni.
Kirja ja keittiö
Tuota ollako vai eikö olla -äitiyspohdintaa löytyy nykyään kirjallisuudesta enemmänkin. Usein se on autofiktiivistä, ja niin ilmeisesti oli tässäkin tapauksessa. Ei tämäkään kirja aiheeseen ehkä mitään uutta tuonut, mutta onhan se yksilön kannalta merkittävää pohdintaa.
Minuakaan eivät fantasiaelementit oikein viehätä, mutta ymmärrän, että tässä pikkutytön hahmo oli sellainen, jota ilman tosielämän kotileikki ei olisi onnistunut. Se siis palveli tarinaa, mutta olihan sitä mystisyyttä muutenkin paljon. Ja toihan se jännitystä, koska minustakin tarina oli kyllä vetävä.
Hyvä sattuma, että olit juuri käynyt Torinossa ennen kirjan lukemista! Ja sinulla on siis sama kokemus savuisuudesta ja tummasävyisyydestä kuin niin monilla muillakin. Minua kiehtoo tuo kaupunki nyt kovasti – jopa nuo käärinliinat, vaikka voin kuvitella, että nehän ovat vain… käärinliinoja.