Uusinta käännösrunoutta Italiasta: Cesare Pavese ja Vincenzo Mascolo

Valikoimat Cesare Pavesen ja Vincenzo Mascolon runoja edustavat uusinta käännösrunoutta Italiasta. Teokset ovat ilmestyneet Suomessa tänä ja viime vuonna. Eri aikoina eläneiden kirjailijoiden runot liikkuvat kummuilla, taivaalla ja kaupungeissa kertoen omaa tarinaansa italialaisesta runoudesta tällä ja viime vuosisadalla.

Kummut, taivas, kaupungit. Cesare Pavesen Runoja kummuilta ja Vincenzo Mascolon Taivas ja kaupungit ovat uutta suomeksi ilmestynyttä käännösrunoutta Italiasta. Cesare Pavese on italialaisen 1900-luvun kirjallisuuden suuria nimiä, Vincenzo Mascolo taas Suomessa tuntemattomampi nykyrunoilija.

Luin teokset peräkkäin aloittaen 1900-luvun alkupuolelta ja edeten tähän päivään. Pavese ja Mascolo veivät minut eri maisemiin ja täysin eri tunnelmiin.

Cesare Pavese: Runoja kummuilta

• Cesare Pavese: Runoja kummuilta, Oppian, 2024
• suom. Lauri Kaila
• 148 sivua

Lauri Kailan suomentama ja toimittama valikoima Cesare Pavesen (1908–1950) Runoja kummuilta on ensimmäinen Suomessa julkaistu valikoima Pavesen runoja. Teoksen nimen kummut viittaavat Langhen ikonisiin maisemiin Pavesen kotiseudulla Piemontessa. Pavesen kotikylässä Santo Stefano Belbossa voi edelleen vierailla hänen synnyintalossaan; lisätietoja Fondazione Cesare Pavesen sivuilta.

Kokoelmassa on runoja teoksista Lavorare stanca (”Työ väsyttää”, 1936) ja Verrà la morte e avrà i tuoi occhi ”Kuolema saapuu ja sillä on sinun silmäsi”, 1951). Runot ovat aukeamilla suomeksi ja alkuperäiskielellä italiaksi, mikä on runoteoksissa aina ilahduttava ratkaisu. Suomentajan esipuhe tutustuttaa lukijan lyhyesti Pavesen vaiheisiin ja ajatusmaailmaan.

Yllätyin avatessani kirjan: Pavesen varhaisemmat runot ovat hyvin proosamaisia. Ne kertovat pieniä tarinoita: väki työskentelee viinikukkuloilla, yksinäinen mies muistelee vankila-aikojaan, pappi hautaa äitinsä. Pavesen tuotannossa toistuvia teemoja olivat yksinäisyys ja merkityksen etsiminen. Kotiseutu ja sen ihmiset ovat usein runoissa läsnä, ”Langhe ei katoa.”

Harmi vain, että runot eivät puhutelleet minua lainkaan. Ne eivät kutsuneet pysähtymään: ihmettelemään tai ihastelemaan. Ne vain olivat, olivat vähän tylsiäkin. En haluaisi ajatella, että aika on ajanut Pavesen ohi, etteikö hän voisi yhä puhutella nykylukijaa.

Mietin suomennosta: onko se liian kirjaimellinen, kadottanut sointinsa käännöksessä? Lukeminen ei ollut nautinnollista, välillä se oli jopa työlästä: ”Laajempi kuun keltaa, jota kauhistuttaa / metsiin suodattuminen, on tämä ehtymätön kaipuu / kosketusten ja hajujen joka kuolleita riivaa.” Italiaksi teksti tuntuu hengittävän paremmin.

Teoksesta jäi tunkkainen olo. Aion tutustua Paveseen lisää toisaalla.

Vincenzo Mascolo: Taivas ja kaupungit – Valikoima runoja

• Vincenzo Mascolo: Taivas ja kaupungit – Valikoima runoja, Siltala, 2025
• suom. Jouni Inkala
• 65 sivua

Vincenzo Mascolo syntyi yhdeksän vuotta Pavesen kuoleman jälkeen, vuonna 1959, ja vaikuttaa Italian kirjallisella kentällä edelleen. Pavesen jälkeen tartuin odottavaisena hänen runovalikoimaansa, jolta toivoin tilaa, kirkkautta, kuulautta, raikkautta. Niitä onneksi löytyikin.

Runot on kääntänyt ja kokoelman toimittanut runoilija Jouni Inkala, joka on kirjoittanut kirjaan myös suomentajan jälkisanat. Runot ovat valikoima italiankielisestä alkuteoksesta Il minimo comune viaggiatore (”Pienin yhteinen matkamies”, 2024). Ymmärtääkseni suomenkielisessä valikoimassa ei siis ole kaikkia alkuteoksen runoja; syytä en tiedä.

Mascolo oli minulle entuudestaan tuntematon nimi. Inkala kuvaa suomentajan jälkisanoissa häntä ”leimallisesti ihmiskulttuurin runoilijaksi”. Mascolon runous on myös leimallisesti eurooppalaista: se lainaa paljon maanosan myyteistä ja vanhemmasta taiteesta ja on tietoinen omasta asemastaan eurooppalaisen taiteen jatkumolla.

Kuulostaako vaikealta? Sitä se ehkä oli valikoiman lopun moninkertaisesti intertekstuaalisessa Orphée-runoelmassa, jonka lukuisia viittauksia avataan kirjan selitysosuudessa. Mutta ei se minua haittaa, runojen ääreen voi pysähtyä ja ihmetellä: ”puristun runouden ruuvipenkkiin / ranteet höllinä lyyran kielistä / painan muistiini / häilyvän laulun aineksen”. Alkupuolen Taivas ja kaupungit -sarja on helpommin avautuva.

Runoja on miellyttävä lukea, ne soljuvat eteenpäin ja piirtävät eteen merkityksellisen kuvan, hetken. Runot ovat parhaimmillaan Jouko Inkalan sanoin ”merkitystihentymiä”. Sanoilla ne tavoittavat jotain sellaista, mitä sanoilla ei pitänyt voida kuvata. Inkalan suomennoksessa ei ole moitittavaa.

”- – Ehkäpä noissa kaupungeissa / jotkut toiset, täysin minunlaiseni / odottavat iltaa tähyten taivaalle / joka kenties on toinen taivas / ja etsivät tähtien seasta Jumalaansa / joka kenties on toinen Jumala / vielä salatumpi / kuin se jota kautta aikojen / yössä etsin minä.”

Kirjoihin liittyvä resepti: suklaavanukas