Walter Isaacson: Leonardo da Vinci – Mikä tekee ihmisestä neron?

Mona Lisa on maailman tunnetuin taidemaalaus, mutta miksi? Mikä tekee siitä niin nerokkaan? Ja miksi Leonardo da Vinci muistetaan usein parhaiten juuri taidemaalarina, vaikka hän oli paljon muutakin?

Walter Isaacsonin kirjoittama Leonardo da Vinci (Leonardo da Vinci 2017, suom. Tero Valkonen, Bazar 2019) on elämäkerta renessanssinerosta, joka yhdisti tiedettä ja taidetta visionäärin taidolla. Leonardo da Vinci oli tieteentekijä, insinööri ja taidemaalari – mutta myös inhimillinen ja virheitä tekevä ihminen.

Tässäpä taas kirja, jota odottelin Helmet-kirjastojen varausjonossa kuukausitolkulla. Mutta sitten Leonardo saapui juuri sopivasti ennen joulua ja pääsi matkaseurakseni Italiaan. 600-sivuinen raskas opus kulki mukanani laukun ja repun pohjalla sinne ja tänne ja jätti osaltaan hyvät muistot lomasta. Matkalukemisella todella on väliä! Tietyt kirjat yhdistyvät mielessäni tiettyihin paikkoihin, joissa olen niitä lukenut.

Tämä Leonardo oli vieläpä matkaseuraa parhaasta päästä, sillä elämäkerta on todella taidokas ja minusta tuntui, että ihan oikeasti pääsin lähelle Leonardoa. Takakannen kuvaus Leonardo da Vincin elämäkerrasta ”Mestariteoksena kaikkien aikojen mestarista” pitää paikkansa.

”Osaan myös maalata”

Leonardo da Vinciä (1452–1519) kutsutaan usein renessanssi-ihmiseksi ja yleisneroksi. Kun lukee hänen hämmästyttävästä kiinnostuksestaan ja tutkimuksestaan kaikkea, siis ihan kaikkea, kohtaan, nimitykset tuntuvat latteilta. Leonardo oli monissa asioissa jopa satoja vuosia aikaansa edellä. Hän oli pikkutarkka perfektionisti, jonka piti saada selvittää pieninkin linnun siivenisku perinpohjaisesti. Toisaalta perfektionismi johti siihen, että hän viimeisteli ja viimeisteli töitään, joista monista ei koskaan tullutkaan valmiita.

Tunnemme monet Leonardon maalaukset, joista tunnetuimpia Mona Lisan ohella ovat Marian ilmestys (n. 1472; se kuuluu ”Uffizin naisiin”, joista kirjoitin renessanssin naistaitelijoita käsittelevässä postauksessa) ja Viimeinen ehtoollinen (1495). Tunnettuja ovat myös monet (mahdolliset) omakuvat ja piirustus Vitruviuksen mies (n. 1490). Omasta mielestään Leonardo da Vinci oli kuitenkin ennen kaikkea tieteentekijä ja insinööri. Hän opiskeli anatomiaa ja arkkitehtuuria, pyrki rakentamaan lentäviä koneita, työskenteli sotilassuunnittelijana, suunnitteli muistomerkkejä, tutki lintujen lentoa, hydrauliikkaa ja vettä. Muun muassa. Hänellä saattoi samanaikaisesti olla tekeillä esimerkiksi seuraavaa:

”Hän teki ruumiinavauksen satavuotiaaksi itseään väittäneelle miehelle, suunnitteli koetta yhdelle lentävistä koneistaan, aloitti geologiaa ja vettä käsittelevän tutkielman kirjoittamisen, rakensi lasiastian voidakseen tutkia miten virtaava vesi kerrostaa sakkaa, sukelteli voidakseen verrata kalan pyrstön liikettä linnun siipeen – -”

Leonardo da Vinci kirjoitti työpäiväkirjoja, joihin tämä Isaacsonin elämäkertakin perustuu. Erilaisia muistiinpanoja ja piirustuksia on säilynyt näihin päiviin asti jopa yli 7200 sivua!

”Papereissa on vieri vieressä matemaattisia laskelmia, piirroksia hänen pirullisesta nuoresta poikaystävästään, lintuja, lentäviä koneita, teatteritarpeita, pyörteisenä virtaavaa vettä, verisuonten läppiä, groteskeja päitä, enkeleitä, lappoja, kasvien varsia, halki sahattuja kalloja, ohjeita maalareille, huomautuksia silmistä ja optiikasta, aseita, tarinoita, arvoituksia, taulujen luonnoksia.”

Otteet työpäiväkirjoista ovat teoksen parasta antia, koska ne tuovat Leonardon lähelle lukijaa. Leonardo saattoi muun muassa muistuttaa itseään: ”tarkkaile hanhen jalkaa”, ”hanki auringon mitat” ja ”mene joka lauantai ottamaan kuuma kylpy, jotta näet alastomia miehiä”. Kiehtovia ovat tietysti myös kaikki Leonardon piirustukset ja maalaukset – kirjassa on onneksi runsaasti kuvitusta. Salvator Mundia ja Johannes Kastajaa katsoessani selässäni menevät kylmät väreet.

Jokaisesta voi tulla nero?

Walter Isaacson kirjoittaa Leonardo da Vincistä nerona. Hän myös huomauttaa, että nero-sana vähättelee Leonardoa ikään kuin tämä olisi vain jokin luonnonoikku. Kiinnostava ja läpi teoksen toistuva näkemys onkin se, että toki Leonardo da Vincillä oli erityistaitoja ja lahjakkuutta, mutta se, mikä teki hänestä neron, oli hänen asenteensa maailmaa kohtaan. Leonardo oli aivan pohjattoman utelias! Ja uteliaisuutta me kaikki voimme itsessämme kehittää.

Kuuluisa Mona Lisan hymykään ei ole sattumaa vaan perinpohjaisen uteliaisuuden huipentuma. Se vaati elämänmittaisen työn ja tutkimuksen valosta, varjosta ja liikkeestä ja ihmisen tunteidenilmaisun ja lihaksien yhteistyöstä.

”Lisan hymyä hioessaan Leonardo vietti öitä Santa Maria Nuova -sairaalaan ruumishuoneella vainajia leikellen ja ihon alta löytyviä lihaksia ja hermoja tutkien. Hän kiinnostui hymyn syntymekanismista ja kehotti itseään analysoimaan kasvojen jokaisen osan mahdolliset liikkeet, määrittämään kasvojen kaikkia lihaksia ohjaavien hermojen alkupisteet. Hymyn kannalta ei välttämättä olisi ollut tarpeellista selvittää, mitkä hermot lähtivät aivoista ja mitkä selkärangasta, mutta Leonardon oli saatava tietää.”

”Leonardon oli saatava tietää.” Leonardo da Vinci teki uutteraa ja uraa uurtavaa tutkimustyötä monella alalla, mutta ei koskaan saanut tutkimuksiaan julkaistavaan muotoon. Hän vaikutti olleen kiinnostunut enemmän tiedosta sen itsensä vuoksi kuin siksi, että olisi päässyt nimekkääksi tutkijaksi tai saanut vaikuttaa tieteenhistoriaan. Toisaalta kuten jo todettua, monet hänen maalauksensakaan eivät koskaan valmistuneet. Turhauttavaa jälkikäteen ajatellen on kuitenkin se, että muiden tutkijoiden oli tulevina vuosisatoina tehtävä Leonardon löydöt uudelleen. Nyt tarkasteltuna myös Leonardon loputon kiinnostus kaikkea kohtaan voi turhauttaa: miksi hän käytti aikaansa hovin juhlakulkueiden tai teatterispektaakkelien suunnitteluun? Niistä ei jäänyt jälkimaailmalle jälkeen mitään.

Isaacson on oikeassa siinä, että Leonardoa on helppo lähestyä tämän inhimillisyyden vuoksi. Hän oli ”oikukas, pakkomielteinen, leikkisä ja ajatuksensa punaisen langan helposti hukkaava” mutta teki itsestään neron. Uteliaisuuden lisäksi Leonardolta voi oppia paljon muutakin: lapsekasta ihmettelyä, tarkkailutaitoa, uppoutumista ja mielikuvituksen lentoa.

Kirjaan liittyvä resepti: aniskakku