-
Eilen, tänään, huomenna – Sophia Lorenin omaelämäkerta
Tänään 85 vuotta täyttävä Sophia Loren on elänyt aikamoisen elämän, josta ei ole kummallisia vastoinkäymisiä ja yltäkylläistä glamouria puuttunut. Mitä hän itse kertoo elämästään? Sophia Lorenin Eilen, tänään, huomenna: omaelämäkerta (Ieri, oggi, domani. La mia vita 2015; suom. Linda Jokela 2015, Minerva Kustannus) julkaistiin Lorenin 80-vuotisjuhlan kunniaksi. Siinä Loren tekee vanhasta laatikosta löytyneiden kirjeiden ja valokuvien siivittämänä matkan muistoihinsa varhaislapsuudesta nykyiseen isoäidin elämään. Auguri, Sophia! Sophia Loren täyttää tänään 85 vuotta, ja juhlan kunniaksi päätin lukea hänen omaelämäkertansa uudestaan. Luin sen tuoreeltaan neljä vuotta sitten, mutta paljonkaan en siitä nyt muistanut. Kirja tuli taas mieleen, kun elokuva Eilen, tänään, huomenna (1963) tuli elokuussa Yleltä. Katsoin sen, tykkäsin kovasti ja…
-
Alberto Moravia: Kaksi naista – Mikä on naisen osa sodassa?
Nainen ei toisessa maailmansodassa joutunut rintamalle, mutta hänen osansa ei silti ollut miestä parempi. Millaisen tarinan sodasta kertoo italialainen pakolaisnainen? Alberto Moravian Kaksi naista (La ciociara 1957; suom. Kai Vuosalmi 1958) kertoo Roomasta toista maailmansotaa Lazion maaseudulle pakenevan äidin ja tyttären tarinan. Pakolaisuus koettelee heitä, mutta sen loppuminenkaan ei takaa naisille vapautta. Heidän elämänsä muuttuu sodan myötä dramaattisella tavalla. Jatketaan heinäkuuta naisten parissa ja palataan ajassa lähes 50 vuoden taakse. Heinäkuussa 1970 Suuren Suomalaisen kirjakerhon kuukauden kirja oli Alberto Moravian Kaksi naista. Se saapui silloin postissa isovanhemmilleni ja on jonkinlaisena perintönä siirtynyt jossain vaiheessa minun kirjahyllyyni. (Kahden naisen takakannen liepeessä mainitaan, että seuraava, elokuun kirja on Veikko Huovisen Ihmisten puheet. Muistan senkin nähneeni…