Omat ruokasuosikkini
-
Vin brulé – Italian glögi
Kaupallinen jouluhössötys tuntuu alkavan vuosi vuodelta aiemmin – tänä vuonna näin kaupassa joulu- ja Halloween-koristeita rinnakkain. Siksipä nyt marraskuussa en vielä ota blogissa varaslähtöä mihinkään jouluresepteihin, vaan esittelen juoman, joka sopii joulunajan lisäksi aivan hyvin myös syksyyn ja talveen muutenkin. Vin brulé eli Italian versio glögistä olisi säälikin jättää pelkkään jouluun. Kirjoitin viime kerralla viinilukupiiristä ja viineistä – hyvistä viineistä. Sellaisia ei tietenkään kannata tuhlata tähän ohjeeseen. Baristanakin työskennellyt Signore paljasti, että eräässä ravintolassa oli tapana käyttää korkkivikaisia viinejä vin bruléhen… Vin brulé on maustettua ja melko makeaa, ”poltettua” (ransk. brûler) viiniä, joten kyllähän siinä maustaessa ja viiniä kuumentaessa viinin maku hieman peittyy tai ainakin muuttuu. Perus pöytäviini sopii tähän…
-
Hapankirsikkahillo + ricotta = kirsikkapiirakka
Kirsikat alkavat jo olla mennyttä kesää, mutta kirsikkahillo onneksi ei. Joku onnekas on tehnyt sitä oman puun sadosta, minä vähemmän onnekkaana ostanut kaupasta. Kirsikkapiirakka tuoreista kirsikoista sopii kesään, mutta kirsikkapiirakka maistuu hyvältä myös hillosta tehtynä ihan milloin vain. Italiassa lempijäätelömakuni on ehdottomasti kirsikkajäätelö amarena. Amarenaa löytyy kuitenkin lähinnä jälkiruoista, ja jos kirsikoita haluaa ostaa sellaisenaan syötäviksi, ne ovat ciliegie. Olen ajatellut, että amarena tarkoittaa hapankirsikkaa, jota syödään yleensä sokeroituna ja säilöttynä sen happamamman maun takia. Sitten törmäsin Roomassa visciolaan, joka on jonkinlainen hapankirsikka sekin ja josta tehdään aivan ihana kirsikkapiirakka crostata di visciole e ricotta. Visciola kasvaa erityisesti Keski-Italiassa. Maussa ja muodossa on ilmeisesti myös eroavaisuuksia amarenaan. Kirsikkapiirakka tuli mieleeni…
-
Pyhä yksinkertaisuus: insalata caprese
Pyhä yksinkertaisuus vai pyhäinhäväistys? Voiko blogissa julkaista näin helpon ”reseptin”? Caprilainen salaatti, tutummin tomaatti–mozzarellasalaatti eli insalata caprese sisältää käytännössä kolme raaka-ainetta. Siinäpä sitä sitten riittää ruokaohjetta kerrakseen… Helpompi resepti on blogissani ollut vain jäätelökahvi affogato: kippaa jätskipallo kahvikuppiin et voilà! Caprilainen salaatti vaatii tekijältään sentään mozzarellan ja tomaatin viipaloimisen. Tai oikeastaan ei edes sitä: italialaisittain mozzarellan voi myös vain repiä lautaselle – tomaatin kanssa veitsi on sentään käsiä kätevämpi. Kirjoitin viimeisimmässä kirjapostauksessani elämän yksinkertaistamisesta ja hetkeen pysähtymisestä. Sitä voi olla myös slow food, mutta toisaalta myös raaka-aineiden kunnioitus ja mahdollisimman yksinkertaiseen pyrkiminen, vaikka ruokalaji itsessään olisi helppo ja nopea. Siispä: insalata caprese on yksinkertaistamisen taidetta vain silloin, kun raaka-aineet ovat…
-
Rantapäivän klassikko: riisisalaatti
Italian-matkailija tarvitsee kunnon eväät. Italiassa kesäpäivän klassikkoeväs on riisisalaatti, jota pakataan rasioihin mukaan erityisesti rantapäivän lounaaksi. Se on helppotekoinen ruokalaji, joka syödään kylmänä ja joka on hellepäivään riittävän täyttävä ja suolainen. Mutta attenzione! Italialaiset kauhistuvat, jos heti syömisen jälkeen pulahtaa uimaan. Kun veri kiertää syömisen jälkeen erityisesti vatsan seudulla, päässä saattaa alkaa tuntua huimausta ja ruoansulatuskin kärsii. Löysin netistä jopa tarkkoja aikamääriä syömisen ja uimisen yhdistämiseen: raakojen vihannesten tai hedelmien syömisen jälkeen tarvitaan vain 30–40 minuutin lepo ennen uimista, mutta kypsennettyjen juustojen jälkeen varoaikaa tarvitaan jopa 4–5 tuntia. Ja lomailija kun olisi halunnut päästä aikatauluttamisesta ja kellon vilkuilusta eroon… Riisisalaatti on kuitenkin muuten melko vaaraton ja vaivaton ruokalaji, oma kesäpäivieni…
-
No onkos tullut kesä: calabrialaisen joulupöydän kukkakaalipihvit
Värikäs, valoisa ja vilkkuva italialainen joulu on monessa mielessä suomalaiseen hämärään ja hartaaseen jouluun hiljenemisen vastakohta. Aihe ansaitsisi ihan oman postauksensa, mutta esimerkin italialaisesta joulusta tarjoilkoot nyt Mezzogiornon eli ”Keskipäivän maan” aurinkoiset kukkakaalipihvit, joita tarjoillaan Calabriassa – kyllä vain – joulupöydässä. Aiemmin olen esitellyt blogissa napolilaisen joulupöydän kukkakaalisalaatin, joten tuo joulun varsinainen sesonkikasvis ei ole ennestäänkään tuntematon. Nyt, kun Etelä-Suomessakin saadaan joulukuussa ihailla oikeaa talven ihmemaata, kukkakaalipihvit ja -salaatit tuntuvat suomalaisen mielestä aivan sopimattomilta. No, laitetaan ohje talteen ensi kesää varten. Silloin muuttuu Suomikin ikuiseksi auringonpaisteeksi ja siispä todelliseksi Keskipäivän maaksi. Etelän joulupöydästä ei sortteja puutu ja uppopaistetut ruoat ovat erottamaton osa joulua niin Apuliassa kuin Calabriassakin eli siinä syvässä…
-
Paenneet simpukat: Simpukkapasta ilman simpukoita
Tänään on keittiössä apokalyptiset tunnelmat. Maailmanloppuun on aiheellista varautua myös ruokapöydässä. Se tarkoittaa luovia ratkaisuja, joista hyväksi esimerkiksi käy napolilainen simpukkapasta ilman simpukoita, spaghetti alle vongole fujute. Köyhästä keittiöstä ovat simpukatkin paenneet (napol. fujute, ital. fuggite)! Simpukkapasta ilman simpukoita saa lisäpontta myös muusta kuin italialaisesta nykykirjallisuudesta: viimeisimmän kirjapostaukseni Paolo Giordanon Tasmania -romaani käsitteli apokalypsia ja siihen varautumista, mutta simpukkatuhoon löytyy kirjallinen esimerkki lähempääkin. Anni Kytömäen Finlandia-voittajaromaanissa Margaritassa (Gummerus, 2020) yksi kertojista on uhanalainen jokihelmisimpukka Margaritifera margaritifera. Kytömäki on omistanut kirjan ”maan ja veden hiljaisille – niille, jotka yhteiskunnassa ja ekokriisissä ovat vaarassa jäädä jalkoihin”. Margaritan luettuaan simpukat eivät enää lukijalle maistu, jos ne aiemmin ovat maistuneetkaan. Siksi simpukkapasta ilman simpukoita…
