Eero Hämeenniemi: Tähän päättyy Via Appia – Matkalla Apuliassa ja Calabriassa

Eero Hämeenniemen Tähän päättyy Via Appia (Basam Books 2023) on matkakirja Etelä-Italian Apuliasta ja Calabriasta. Syvä etelä on Hämeenniemen sanoin ”ilon ja melankolian maa”. Sitä on kirottu mutta myös siunattu monella. Hämeenniemi kertoo kattavasti alueen historiasta ja lämmöllä sen ihmisistä.

Tähän päättyy Via Appia on jatkoa Eero Hämeenniemen aiemmalle Etelä-Italiaa käsittelevälle kirjalle Napolista etelään (Basam Books, 2021). Luin kirjan melko tuoreeltaan, se on tämän syksyn uutuuskirjoja.

Itse asiassa kirjan ei kuitenkaan ollut tarkoitus koskaan ilmestyäkään: Hämeenniemi kertoo koronaviruksen sotkeneen hänen kirjoitussuunnitelmansa, ja yhdestä kirjasta tulikin olosuhteiden pakosta kaksi. Hämeenniemi joutui päättämään Italian-matkansa koronapandemiaan keväällä 2020. Tarkoitus oli ollut vielä jatkaa matkaa ja kerätä materiaalia kirjaan, mutta hän päättikin kirjoittaa kirjan siihen astisista matkoistaan ja jatkaa matkaa ja kirjoittamista mahdollisesti myöhemmin. Kun paremmat ajat sitten vihdoin koittivat, matka jatkui Apuliassa ja Calabriassa, ja näistä matkoista syntyi Napolista etelään -kirjaa osin täydentäväkin Tähän päättyy Via Appia.

Turismin tuolla puolen

Via Appia oli Rooman valtakunnan 530 kilometriä pitkä, Roomasta Brindisiin johtava valtatie. Kokenut ratsastaja selvitti sen päästä päähän parissa viikossa, ja matkan varrelta löytyi paljon matkalaisen kaipaamia palveluita hevoshuollosta ruokapaikkoihin. Via Appia valmistui vuonna 264 eaa.

Reilut pari vuosituhatta tien valmistumisen jälkeen kirjailija–säveltäjä Eero Hämeenniemi matkusti Roomasta junalla Brindisiin, josta Tähän päättyy Via Appia -kirjan tapahtumat alkavat. Brindisi ehkä jollakin tavalla tunnetaan Suomessakin (netistä löytyy jokunen suomenkielinen matkavinkkikin), mutta muuten Tähän päättyy Via Appia esittelee turistitaipaleen tuolla puolella olevia kohteita Mezzogiornossa eli Italian eteläisimmissä osissa. Kuten Hämeenniemi huomauttaa, kyse ei ole vain maantieteellisestä alueesta vaan myös omasta kulttuurialueesta.

Hämeenniemen mukaan Apuliaan matkustetaan jonkin verran Suomestakin, mutta Calabriaa tunnetaan huonosti. Hän kuvaa matkailufilosofiaansa näin:

”En metsästä matkoillani nähtävyyksiä vaan haluan tavata eteläisen Italian ihmisiä, tutustua heihin ja heidän elämäänsä, ajatteluunsa, kulttuuriinsa ja tapoihinsa. En halua eristäytyä kansainvälisten hotellien ja turismin fantasiamaailmaan.”

Italian fantasiamaailma on niin tuttua, että Hämeenniemen kaltaisia olennaiseen ja todelliseen asiantuntemuksella paneutuvia matkakirjoittajia todella kaivataan! Hauskasti Hämeenniemi on kehittänyt ”turistirysäindeksin”, joka monessa Italian kylässä ja kaupungissa on hälyttävän korkealla:

”Indeksi lasketaan niin, että kaupungin ravintoloiden määrä jaetaan kaupungin ruokakauppojen määrällä. – – Tarkoitus on selvittää, tukeeko kaupungin tarjonta vakinaisten asukkaiden tarpeita vai onko kaikki suunnattu turisteille, jotka syövät aina ulkona.”

Huonosti tunnetusta Calabriastakin yksi turistirysäkohde löytyy: se on sipulistaan ja turkoosista merestään tunnettu Tropea. Täytyy myöntää, etten itse tuosta turistipuolesta edes tiennyt. Kun jonakin päivänä toivottavasti matkustan Calabriaan, suuntana ei sitten ehkä olekaan Tropea. Appiukkoni oli kotoisin Calabrian Oppido Mamertinasta, ja hänen juurilleen voisi olla kiinnostavaa matkustaa. Kaupunki on ihan jonkin muun kuin turismin pilaama, sillä se on myös eräs Calabrian mafian ’Ndranghetan pääpaikoista.

Tästä etelän synkästäkin puolesta Hämeenniemi kirjassaan kirjoittaa, samoin kuin tietystä mafian läsnäolon tunnusta. Kuten monet muutkin, myös appeni perhe muutti jo 1950-luvulla pois Calabrian köyhyydestä etsimään parempaa elämää Pohjois-Italiasta, jossa erityisesti teollisuus työllisti tulijoita hyvin. Etelästä pohjoiseen suuntautuvaa muuttoliikettä on Italiassa edelleen.

Haava historiassa

Tähän päättyy Via Appia ei siis kerro turismista vaan ihan kaikesta muusta. Mafiakin on vain yksi juonne – tosin sellainen, mikä aina Etelä-Italiasta muistetaan mainita (silloinkin, kun se ei olisi tarpeellista). Olisi niin paljon muutakin! Ja siitä Hämeenniemi haluaa kirjoittaa. (’Ndranghetasta kiinnostuneiden kannattaa lukea Anton Montin perusteellisesti aihetta käsittelevä kirja ’Ndrangheta – Maailman vaarallisin rikollisjärjestö.) Oman tuntumani mukaan Tähän päättyy Via Appia keskittyy enemmän historiaan kuin Napolista etelään, mutta saatan myös muistella väärin.

Kuten Hämeenniemen kirjakin kuvaa, ei ole olemassa mitään ”yhtä” Italiaa. Italia oli vuosisatojen ajan jakautunut useisiin itsenäisiin valtioihin. Maa yhdistyi yhdeksi vasta vuonna 1861, kun Etelä-Italian Molempain Sisiliain kuningaskunta oli valloitettu ja laajentunut pohjoisen Sardinian kuningaskunta julistettiin Italian kuningaskunnaksi.

Yli 160 vuoden takaisilla tapahtumilla on edelleen vaikutuksensa koko Italiaan. Kuvaavasti Hämeenniemi onkin nimennyt kirjansa historiaosion otsikolla ”Yhdistämällä erotetut”. Yhdistettyjen etelän ja pohjoisen välille on jäänyt kytemään kaunaa, ja jotkut elättelevät toiveita jopa yhtenäisyyden murtamisesta. Esimerkiksi Matteo Salvinin Lega-puolue ajoi aiemmin Pohjois-Italian Padaniaksi kutsutun alueen irrottautumista köyhemmästä etelästä, ja puolueen nimikin oli Pohjoisen liitto, Lega Nord. Etelässä tunnetaan katkeruutta siitä, että yhdistymisen jälkeen kaikki huomio, rahavirrat ja kehittäminen on suunnattu pohjoiseen ja etelä on jätetty heitteille.

Paljon olen minäkin kuullut vitsailua esimerkiksi barbaarisista napolilaisista – vitsit on aina kertonut joku pohjoisitalialainen, joka (yllättäen) ei ehkä Napolissa ole käynytkään. Hämeenniemikin mainitsee kirjassa eteläitalialaisista käytetyn haukkumasanan terrone, jossa on ehkä hieman samaa sävyä kuin suomen juntissa. Terronessa on kuitenkin myös historian painolastia. Toisaalta olen huomannut, että eteläitalialaisuudesta voi olla ylpeä: olen kuullut paljon lämmöllä kerrottuja tarinoita calabrialaisesta nonna Caterinasta, joka ei osannut lukea eikä kirjoittaa, mutta vahvisti itseään aamuisin juomalla punaviiniä ja syömällä raakaa peperoncinoa.

Nonna Caterina voisi hyvinkin löytyä Tähän päättyy Via Appia -kirjan sivuilta. Se on vaikeistakin aiheistaan huolimatta minusta ennen kaikkea rakkaudenosoitus erityisesti Etelä-Italian ihmisille.

Kirjaan liittyvä resepti: calabrialaiset kukkakaalipihvit