Kirjat,  Omat kirjasuosikkini,  Romaanit

Jhumpa Lahiri: Missä milloinkin – Paloja yksinäisyydestä

Miltä yksinäisyys näyttää ja tuntuu? Entä jos yksinäisyys onkin osin oma valinta?
Jhumpa Lahirin Missä milloinkin (Dove mi trovo 2018, suom. Helinä Kangas, Tammi 2020) kertoo yksin elävän naisen arkisesta elämästä arkisissa paikoissa: ruokakaupassa, uimahallissa, junassa. Arkisessa elämässä toistuvat samat paikat, joissa yksinäisellä on aikaa tarkkailla itseään ja muita. Tarina syntyy rivien välissä.
Missä milloinkin on päässyt mukaan Tammen keltaiseen kirjastoon

Missä milloinkin on sukujuuriltaan intialaisen, Yhdysvalloissa kasvaneen ja nykyisin osittain Roomassa asuvan Jhumpa Lahirin ensimmäinen italiaksi kirjoittama romaani. Hatunnosto hänelle! Aiemmin Lahiri on kirjoittanut englanniksi ja voittanut monia kirjallisuuspalkintoja, muun muassa Pulitzerin.

Kustannustoimittaja Sara Ehnholm Hielm on käsitellyt Lahirin tuotantoa ja suhdetta italian kieleen esseekokoelmassaan Ja sydän oli minun, jonka luin aiemmin, mutta johon nyt tämän Lahirin luettuani aion palata uudestaan. Missä milloinkin oli minusta oikea pieni helmi! Ehkä Lahirilta on lupa odottaa muutakin italiankielistä tuotantoa lähitulevaisuudessa.

Ulkopuolella

Missä milloinkin on hyvin vähäeleinen kirja. Nimettömäksi jäävä päähenkilö elää nimettömäksi jäävässä italialaisessa kaupungissa. Hän hoitaa arkisia askareitaan lähiympäristössään ja kotonaan, missä milloinkin, matkustaa välillä kodistaan hetkeksi kauemmaskin. Hän tapaa hetken verran ihmisiä, tuttuja ja tuntemattomia, mutta lähtee kohta taas seuraavaan paikkaan yksin. Lopussa tarjoutuu mahdollisuus isompaankin irtiottoon. Sen kummempaa ei kirjassa tapahdu eikä tarvitsekaan, sillä rivien välissä kyllä tapahtuu.

Lukiessa huomio kiinnittyy päähenkilöön, joka on kiinnostava hahmo. Hän mainitsee, että on stressaantunut, mutta on vaikea tietää, mistä. Töistäkö? Ehkä hän on hyvin sisällä työssään, mutta työpäivän kuvaus ei vaikuta kovin hektiseltä, hän on työpaikallaan ja työkonferenssissakin vain ulkopuolinen. Ulkopuolisuus ja yksinäisyyskö stressaa? Se on todennäköisin selitys.

Päähenkilöllä on kuitenkin tuttuja, kavereita, ystäviäkin. Toisaalta ystävien elämäntilanteet ovat kovin erilaisia kuin hänen: yksinäisestä voi tuntua kurjalta joutua ystävän parisuhderiidan sivustakatsojaksi tai kuunnella uupuneen perheenäidin valitusta, kun itsellä ei ole parisuhdetta tai perhettä. Kun tilanteet ovat ohi, hän palaa omien ajatustensa pariin.

”Yksinäisyys edellyttää herkkää ajantajua, siitä olen aina ollut tietoinen, vähän samanlaista tarkkaavaisuutta kuin rahankäyttö: kuinka paljon aikaa vielä pitää tappaa, kuinka kauan illalliseen ja nukkumaanmenoon on.”

Lahirin kieli on jotenkin kylmää ja toteavaa – viileän pelkistetyksikin sitä on kutsuttu, mikä osuu hyvin oikeaan. Aiempi Lahiri-lukukokemukseni kattaa vain Kaiman, joka jäi kesken. Ei siksi, että teos olisi ollut mitenkään huono, päinvastoin, mutta se ei vain oikein vetänyt. Kun niin käy, joku toinen teos ajaa ohi ja lopulta pari kertaa kirjaston kirjan uusittuani palautan puoliksi luetun ja jo puoliksi unohtuneenkin tarinan. Harmillista. Missä milloinkin kuitenkin taipui toteavaan ja pelkistettyyn ilmaisuun hyvin. Mitä sitä yksitoikkoisuudella revittelemäänkään?

Paikalla

Missä milloinkin koostuu lyhyistä, episodimaisista luvuista, joilla jokaisella on ytimekäs otsikko: Jalkakäytävällä, Odotushuoneessa, Terapeutilla, Kassalla, Puhelimessa, Ei missään… Lyhyimmät luvut ovat vain sivun mittaisia, joten kaikissa paikoissa ollaan vain ohikulkumatkalla.

Mistä päähenkilö itsensä löytääkään (”Dove mi trovo”), missä milloinkin hän on, hän on aina ulkopuolinen. Toisinaan häntä kosiskellaan mukaan muiden joukkoon, mutta hän kieltäytyy ja harmittelee sitten toimintaansa jälkeenpäin. Äänekäs seurue junassa pitää hänelle sivusta seuraa juttelemalla ja puuhailemalla kaikenlaista keskenään, tarjoamalla päähenkilöllekin matkaeväitään. Tämä kuitenkin kieltäytyy, ja kun seurue nousee pois junasta siivottuaan roskansakin huolellisesti, jäljelle ei jää mitään. Matka jatkuu.

Koskaan yksinäinen ei kuitenkaan ole täysin yksin mihin meneekään vaan peilaa itseään muihin. Yhteyttä ei kuitenkaan löydy oikein oman äidinkään tai ihastuksen kanssa.

”Onko olemassa paikkaa, jossa emme olisi vain ohikulkumatkalla? Päämäärätön, eksyksissä, harhateillä, hukassa, ihmeissään, neuvoton, vieraantunut, juureton, vaivautunut, rauhaton: siitä seurasta minä löydän itseni. Nuo sanat ovat asuinsijani, niistä muodostuu maailma jossa elän.”

Kirjan maailma on minusta kaunis, kirkas ja seesteinen, vaikka päähenkilö tuntee hämmennystä. Toisaalta yksinäisyys tuntuu olevan myös osin hänen oma valintansa. Kirjasta ei jäänyt minulle surullinen olo vaan ihmeen, jopa ihanan rauhallinen. Sanalla sanoen kirja oli mielestäni viehättävä. Vähäeleisyys jättää tilaa lukijan omille tulkinnoille.

Kirjaan liittyvä resepti: gnocchi alla romana

Muokattu 8.11.20: Missä milloinkin on Lahirin ensimmäinen italiaksi kirjoittama romaani, ei teos.

9 kommenttia

  • Leena Laurila

    Dove mi trovo on Jhumpa Lahirin toinen italiaksi kirjoittama teos, ensimmäinen romaani. Hänen ensimmäinen italiaksi kirjoittamansa teos on In altre parole.

    • admin

      Totta, kiitos huomiosta! Hän on näköjään kirjoittanut italiaksi myös tietokirjan Il vestito dei libri, joka kertoo kirjojen kansista. Kiinnostavalta kuulostaa sekin.

  • Esmeralda / Esmeraldan eetos

    Kiinnostava teos taas. On taitolaji kirjoittaa riittävän vähäeleisesti siten, että lukijalle tulee kuitenkin tarve lukea kirja siltä seisomalta loppuun. Toinen ääripää on liiallinen sanoilla kikkailu ja ylipitkät lauserakenteet, jotka väsyttävät lukijan. Mutta faninsa kummallakin!

    Yksi itseeni iskeneitä hienoimpia yksinäisyyden kuvauksia on ollut klassinen Eino Leinon Yksin, joka on täysin pätevä yhä tässä ajassa. Parhaillaan yksi käsikirjoitukseni käsittelee tätä teemaa myös, joten pitäisi ehkä lukea paljon enemmän, mitä sanottavaa muilla on aiheesta. Ainakin yksinäisyys koskettaa jokaista jossain vaiheessa elämää. Kun ulkopuolisuutta tuntee arjessa, ehkä samaistumispintaa voi hakea juuri kirjoittamalla. Eikä välttämättä mitenkään tavoitteellisesti.

    • admin

      Hyvä huomio tuo, että pitää löytää tasapaino vähäeleisyyden ja vetävyyden välillä. Ehkä juuri tässä oli sitten aiemmin minulla ongelma Lahirin kanssa, teos ei vähäeleisyydessään houkutellut jatkamaan lukemista. Nyt se taas toimi.

      Oi, Eino Leino! Minulla alkoi heti pyöriä päässä myös V. A. Koskenniemen ”Yksin oot sinä, ihminen”. Yksinäisyys on universaali teema ja sellainen, joka sopii hyvin käsiteltäväksi taiteen keinoin. Ja tärkeä ja tuttukin teema. Onnea kirjoitusprojektiin!

      • Esmeralda / Esmeraldan eetos

        Minun piti oikein tulla uudelleen katsomaan, kirjoitinko mielleyhtymäni oikein. En tietenkään, tarkoitin siis Juhani Ahon teosta Yksin 😄 mutta Eino Leinoltahan löytyy tosiaan myös tuo Yksin runona, joten meni puurot ja vellit sekaisin. Mutta tasokasta ja yhtä osuvaa puuroa ja velliä, totta mooses 😂
        Juuri oli käytetty jossain lehtiartikkelissa sitaattina tuota Koskenniemen runoa. Klassikko tosiaan sekin.
        Ja kiitos, toivotaan että projektini etenee maaliin asti!

  • Viiru

    Lähikirjastoni lukupiiri kokoontui eilen ensimmäistä kertaa sitten tammikuun 2020, ja tuoleja siirrellessä bongasin tämän hyllystä :). Muistin sinun pitäneen tästä, ja ehdotinkin tätä meidän tämän kuukauden kirjaksi. Pidetään peukkuja, että ensi kuun lopussa sitten päästäisiin taas paikan päälle keskustelemaan tästä 🙂 Voin sitten raportoida, minkälaisen vastaanoton tämä meidän tätipiirissä sai hehe (itse olen siis ylivoimaisesti joukon nuorin :D). Jhumpa Lahiri ei tuntunut olevan kenellekään oikein tuttu nimi.

    • Kirja ja keittiö

      Mahtavaa, että lukupiiri pääsi jälleen kokoontumaan! Tämä voikin olla hyvä valinta sinne, koska tämä oli nopealukuinen ja vähäeleisyys saattaa jakaa mielipiteitä. Kerro sitten, mikä tädit tykkäsi 😁

      • Viiru

        Nyt täytyy tunnustaa, että tämän illan lukupiirissä kirja sai aika tylyn tuomion :D. Suurin osa piti sitä masentavana ja surumielisenä, päähenkilö jäi etäiseksi eikä monelle ollut jäänyt kirjasta oikein mitään mieleenkään. Muutama sentään kertoi, että jotkut hienot lauseet olivat sykähdyttäneet. Olin aika yllättynyt, sille itse pidin kirjasta kovastikin. Tykkäsin just vähäeleisyydestä ja siitä, miten pääsi päähenkilön matkassa tarkkailemaan eri tilanteita. Ja siitä, miten tarina rakentui pikkuhiljaa. Itselleni jäi mieleen kirjasta monia kuvia ja hetkiä. Yksi lukupiiriläinen arveli, että olin ehdottanut kirjaa siksi että siinä olisi jotenkin ”pohjoismaalainen tunnelma”, mutta itse en kyllä tiennyt kirjasta etukäteen paljoakaan 🙂 (siis vain sen, mitä olit tässä kirjoittanut). Yllätyin kyllä siitä, miten suuri rooli yksinäisyydellä tässä kirjassa oli. Joku ehdottikin, että kirjan päähenkilö oli nimenomaan yksinäisyys, ei itse kertoja. Eli jakoi mielipiteitä, niin kuin arvelitkin! (Tosin positiiviset mielipiteet olivat selvässä vähemmistössä heh. Ehkä ikä- ja kulttuurikysymys?)

        • Kirja ja keittiö

          Voi ei, nyt taisi tulla täystyrmäys teokselle! Ymmärrän kyllä, että tämä jakaa mielipiteitä, mutta itse en kokenut vähäeleisyyttä tai yksinäisyysteemaa ollenkaan masentavaksi. Eikä minulle tullut mieleen mikään pohjoismaalaisuus tästä, vaan minusta tämä oli hyvä kuvaus hyvin universaalista kokemuksesta, koska sellainenhan yksinäisyys on – vaikka eri kulttuureissa siihen varmasti suhtaudutaan eri tavoin, se on kyllä totta. Kiinnostavaa! Minullekin jäi tästä mieleen juuri tiettyjä kuvia ja hetkiä, kauniita kuvauksia.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *