-
Kitkeränsuloinen sinfonia: punasikuri ja risotto
Punasikuri eli punasalaatti ei liene kovin juhlittu kasvis suomalaisissa ruokapöydissä. Punasikuri voi olla jopa puistattavan kitkerää, joten ei se ihan joka paikassa maistukaan. Toisaalta niin kovin makeaa elämää rakastavat italialaiset osaavat kuitenkin syödä kummallisen karvaitakin asioita, joista punasikuri on yksi hyvä esimerkki: siitä saa juustolla, voilla ja viinillä tainnuttamalla esimerkiksi aivan ihanaa, täyteläistä risottoa. Punasikuri on Italiassa sesongissa nyt loppuvuodesta ja vuodenvaihteessa, ja autenttisesti espoolaisesta automarketista ostettu yksilö paljastuikin olevan peräisin Italian Venetosta. Punasikuri on Veneton ylpeys, ja niitä on kahta erilaista tyyppiä. Meidän sikurimme oli tyyppiä precoce, joka on pyöreähkö, isolehtinen ja kitkeränmakuinen. Arvostetumpi versio on tardivo, jossa on kapeat ja pitkät, jopa lonkeromaiset lehdet, ja se on rapea…
-
Pyhä yksinkertaisuus: insalata caprese
Pyhä yksinkertaisuus vai pyhäinhäväistys? Voiko blogissa julkaista näin helpon ”reseptin”? Caprilainen salaatti, tutummin tomaatti–mozzarellasalaatti eli insalata caprese sisältää käytännössä kolme raaka-ainetta. Siinäpä sitä sitten riittää ruokaohjetta kerrakseen… Helpompi resepti on blogissani ollut vain jäätelökahvi affogato: kippaa jätskipallo kahvikuppiin et voilà! Caprilainen salaatti vaatii tekijältään sentään mozzarellan ja tomaatin viipaloimisen. Tai oikeastaan ei edes sitä: italialaisittain mozzarellan voi myös vain repiä lautaselle – tomaatin kanssa veitsi on sentään käsiä kätevämpi. Kirjoitin viimeisimmässä kirjapostauksessani elämän yksinkertaistamisesta ja hetkeen pysähtymisestä. Sitä voi olla myös slow food, mutta toisaalta myös raaka-aineiden kunnioitus ja mahdollisimman yksinkertaiseen pyrkiminen, vaikka ruokalaji itsessään olisi helppo ja nopea. Siispä: insalata caprese on yksinkertaistamisen taidetta vain silloin, kun raaka-aineet ovat…
-
Rantapäivän klassikko: riisisalaatti
Italian-matkailija tarvitsee kunnon eväät. Italiassa kesäpäivän klassikkoeväs on riisisalaatti, jota pakataan rasioihin mukaan erityisesti rantapäivän lounaaksi. Se on helppotekoinen ruokalaji, joka syödään kylmänä ja joka on hellepäivään riittävän täyttävä ja suolainen. Mutta attenzione! Italialaiset kauhistuvat, jos heti syömisen jälkeen pulahtaa uimaan. Kun veri kiertää syömisen jälkeen erityisesti vatsan seudulla, päässä saattaa alkaa tuntua huimausta ja ruoansulatuskin kärsii. Löysin netistä jopa tarkkoja aikamääriä syömisen ja uimisen yhdistämiseen: raakojen vihannesten tai hedelmien syömisen jälkeen tarvitaan vain 30–40 minuutin lepo ennen uimista, mutta kypsennettyjen juustojen jälkeen varoaikaa tarvitaan jopa 4–5 tuntia. Ja lomailija kun olisi halunnut päästä aikatauluttamisesta ja kellon vilkuilusta eroon… Riisisalaatti on kuitenkin muuten melko vaaraton ja vaivaton ruokalaji, oma kesäpäivieni…
-
No onkos tullut kesä: calabrialaisen joulupöydän kukkakaalipihvit
Värikäs, valoisa ja vilkkuva italialainen joulu on monessa mielessä suomalaiseen hämärään ja hartaaseen jouluun hiljenemisen vastakohta. Aihe ansaitsisi ihan oman postauksensa, mutta esimerkin italialaisesta joulusta tarjoilkoot nyt Mezzogiornon eli ”Keskipäivän maan” aurinkoiset kukkakaalipihvit, joita tarjoillaan Calabriassa – kyllä vain – joulupöydässä. Aiemmin olen esitellyt blogissa napolilaisen joulupöydän kukkakaalisalaatin, joten tuo joulun varsinainen sesonkikasvis ei ole ennestäänkään tuntematon. Nyt, kun Etelä-Suomessakin saadaan joulukuussa ihailla oikeaa talven ihmemaata, kukkakaalipihvit ja -salaatit tuntuvat suomalaisen mielestä aivan sopimattomilta. No, laitetaan ohje talteen ensi kesää varten. Silloin muuttuu Suomikin ikuiseksi auringonpaisteeksi ja siispä todelliseksi Keskipäivän maaksi. Etelän joulupöydästä ei sortteja puutu ja uppopaistetut ruoat ovat erottamaton osa joulua niin Apuliassa kuin Calabriassakin eli siinä syvässä…
-
Paenneet simpukat: Simpukkapasta ilman simpukoita
Tänään on keittiössä apokalyptiset tunnelmat. Maailmanloppuun on aiheellista varautua myös ruokapöydässä. Se tarkoittaa luovia ratkaisuja, joista hyväksi esimerkiksi käy napolilainen simpukkapasta ilman simpukoita, spaghetti alle vongole fujute. Köyhästä keittiöstä ovat simpukatkin paenneet (napol. fujute, ital. fuggite)! Simpukkapasta ilman simpukoita saa lisäpontta myös muusta kuin italialaisesta nykykirjallisuudesta: viimeisimmän kirjapostaukseni Paolo Giordanon Tasmania -romaani käsitteli apokalypsia ja siihen varautumista, mutta simpukkatuhoon löytyy kirjallinen esimerkki lähempääkin. Anni Kytömäen Finlandia-voittajaromaanissa Margaritassa (Gummerus, 2020) yksi kertojista on uhanalainen jokihelmisimpukka Margaritifera margaritifera. Kytömäki on omistanut kirjan ”maan ja veden hiljaisille – niille, jotka yhteiskunnassa ja ekokriisissä ovat vaarassa jäädä jalkoihin”. Margaritan luettuaan simpukat eivät enää lukijalle maistu, jos ne aiemmin ovat maistuneetkaan. Siksi simpukkapasta ilman simpukoita…
-
Nonna Pinan caponata
Tällä kertaa päästän irti sisilialaisen anoppini Giuseppinan, joka myös Nonna Pinana meillä tunnetaan. Nonna Pina on – tietenkin – erittäin taitava kokki, eivätkö kaikki italialaiset isoäidit ja anopit ole? Viime kesän Italian-matkalla vietin paljon laatuaikaa anopin keittiössä. Kaikilla perheenjäsenillä oli nonnalle omat toiveensa, mutta minulla toive numero uno oli nonnan sisilialainen kasvispata, caponata. Kunnon nonnien tapaan nonna Pinalla on oma salaisuutensa, jonka ansiosta hänen tekemänsä caponata on – luonnollisesti – maailman parasta. Nonna Pina kävi tänä syksynä meillä Suomessakin kokkailemassa, ja caponata oli jälleen toivelistan kärkipäässä. Sitä hän laittoi meillä kotikeittiössä, kun ruskan ihailulta ja pullakahveilta ehti. (Nonna Pina rakastaa kardemummaista pullaa, ja kardemummapussit ovatkin kätevän pieni ja kevyt Suomen-tuliainen, kun suuntaamme…
